Avainsana:
eurovaalit

8.6.2024

Merja Kyllönen sähköisti Eurapäivää vaalien alla

  • Eurovaalit
  • Uutiset
  • Eura
  • eurovaalit
  • eurovaalit2024
  • Satakunta

Vasemmistoliiton kokenein eurovaaliehdokas, kansanedustaja Merja Kyllönen pistäytyi lauantaina kirittämässä satakuntalaisia vaalien viime ponnistuksiin.

Kainuulainen ex-meppi keräsi tunnin vierailun aikana Euran K-supermarketin edustajalla lukuisia keskustelukumppaneita.

Satakunnan vasemmiston makkaraindeksi kertoo, että viimeisellä vaaliteltalla paistettiin ja syötiin noin 120 makkaraa. Tulos vastasi kampanjan keskiarvoa.

6.6.2024

Taistellaan vaalipäivään saakka – kaikki lasketaan!

  • Eurovaalit
  • Pääkirjoitus
  • eurovaalit
  • eurovaalit2024
  • Satakunta
  • vasemmistoliitto

Vaalipäivään on vajaa viikko. Mitä me voimme tehdä? Paljon. Teoriassa 76,6 prosenttia satakuntalaisista on vielä äänestämättä. Heistä osa on nukkujia, joita me pystymme herättämään.

Heidän ääniään tarvitaan torjumaan äärioikeiston nousua Euroopassa ja varmistamaan, että ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia puolustetaan jatkossakin, ja että äänettömien ääni tulee kuulluksi.

Tehokkain väline on henkilökohtainen kontakti. Otetaan puheeksi äänestäminen ja vasemmistoliiton ehdokkaat. Ollaan sitkeitä kuin alkukesän nokkoset.

1.6.2024

Matkalla Brysseliin – Li Andersson, Mikko Aaltonen ja Harri Pikkarainen

  • Eurovaalit
  • Uutiset
  • eurovaalit
  • eurovaalit2024
  • Rauma
  • vasemmistoliitto

Eurovaaliehdokas Li Anderssonin, vasemmistoliiton puheenjohtajan, vierailu lauantaina 1.6. Raumalla oli lämminhenkinen tapahtuma.

Poliittisia puheita ei kuultu häneltä eikä Mikko Aaltoselta tai Harri Pikkaraiseltakaan. Meppiehdokkaat olivat vapaasti ihmisten tentattavissa. Vasemmiston teltalla oli tarjolla vaalimakkaraa, mehua ja yhteisöllisyyttä.

Äänestä ennakkoon 4.6. mennessä tai vaalipäivänä 9. kesäkuuta.

28.5.2024

Harri Pikkaraisen kampanjatahti on hurja – hyppää kyytiin!

  • Eurovaalit
  • Uutiset
  • eurovaalit
  • eurovaalit2024
  • Huittinen
  • Pori
  • Rauma
  • Säkylä
  • Satakunta
  • vasemmistoliitto

Vasemmiston teltta ja ilmassa leijuva vaalimakkaran tuoksu kokosivat väkeä tiistaina iltapäivällä Huittisissa.

Eurovaaliehdokas Harri Pikkarainen kampanjoi K-supermarket Lautturin edustalla. Kolmeakymppiä hipovasta helteestä huolimatta huittislaisten nälkä oli tallella.

– Makkaraa meni 140 pätkää, mehua 11 litraa ja lisäksi aatetta, kertoo Satakunnan vasemmistoliiton puheenjohtaja Mikko Kaunisto.

10.5.2024

Eurooppa-päivä ja melkein porilainen ehdokas

  • Eurovaalit
  • Uutiset
  • eurovaalit
  • eurovaalit2024
  • ihmisoikeudet
  • Kokemäki
  • Pori
  • Ulvila
  • vasemmistoliitto

Lääkäri Harri Pikkarainen kertoo olleensa työelämän eri tehtävissä 35 vuotta ja ehtineensä kierrellä ja nähdä elämää.

– Pori ja Satakuntakin on tullut tutuksi, hän vakuutti Eetunaukion teltalla 9. toukokuuta.

Iltapäivällä Harri Pikkarainen kampanjoi Ulvilan vasemmistoliiton kanssa K-supermarket Hansan edustalla.

Illalla meppiehdokas poikkesi Kokemäellä työväentalo Rantalassa, jossa muurattiin peruskiviä uudelle, vahvalle Keski-Satakunnan vasemmistoliitolle. Vasenvoima toivottaa onnea ja kertoo myöhemmin lisää aiheesta.

3.5.2024

”Tilalle tulee epävakaus, koska luottamusta ja kykyä sopia ei ole”

  • Eurovaalit
  • Uutiset
  • ehdokas
  • eurovaalit
  • eurovaalit2024
  • vasemmistoliitto

Eurovaaliehdokas ja vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jouni Jussinniemi ruoti vappupuheessaan hallituksen toimia.

– Sopimusyhteiskunnan periaatteet heitetään roskapönttöön EK:n, Suomen Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin johdon hurratessa, kun nyt saadaan tosissaan ottaa kaikki irti työläisen persnahasta viimeiseen hikipisaraan.

Jouni Jussinniemen mielestä suomalainen sopimusyhteiskunta on murenemassa, koska Orpo, Purra ja Satonen kuuntelevat vain yhtä osapuolta.

30.4.2024

Sääntömuutos: Satakunta päätti kokeilla valtakirjatonta jäsendemokratiaa

  • Eurovaalit
  • Uutiset
  • aktiivit
  • Eurajoki
  • eurovaalit
  • eurovaalit2024
  • Satakunta
  • vasemmistoliitto

Eurajoen yhteiskoulun ruokalan ovipielessä tarkastettiin 28.4. luultavasti viimeistä kertaa kevätpiirikokoukseen saapuvien yhdistyksiltään saamia valtakirjoja.

Satakunnan vasemmistoliitto avasi sunnuntaina eurovaalikampanjansa. Kokousväki pääsi salaattibuffetin lisäksi nauttimaan seitsemän eurovaaliehdokkaan kattauksesta.

Vaalipiirin tuleva äänestysprosentti on arvoitus, mutta vasemmistoliiton tavoitteena on saada 10 prosenttia annetuista äänistä.

3.4.2024

Jouni Jussinniemi: Euroopan liikennejärjestelmä ja pääväylät tapetilla

  • Eurovaalit
  • Kolumnit
  • ehdokas
  • eurovaalit
  • eurovaalit2024
  • vasemmistoliitto

– Huoltovarmuuden näkökulmasta pääväylien kapasiteetin nostolle tarvetta. Jos Itämerellä tulisi ongelmia, Suomen vienti ja tuonti kulkisi tietä ja raiteita pitkin, Jouni Jussinniemi pohtii Brysselissä.

Verkkolehti Vasenvoima esittelee kevään mittaan kaikki vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaat ja julkaisee ehdokkaiden sekä heidän tukijoidensa mielipidekirjoituksia.