Sanna Nylander: Haaveilu kuuluu kaikille, ei harvoille

Kolumnistimme kirjoittaa osallisuudesta. Hän kertoo, miten entisenä ns. nelosen oppilaana koulutie on ollut tavanomaista hitaampi.

Nykyisenä ammattikorkeakouluopiskelijana Sanna Nylander on huolissaan nykyhallituksen aikeista rajata kansalaistensa mahdollisuuksia kouluttautua uudelleen.

Koulutuksella ja siihen liittyvällä valinnanvapaudella on perustuslaki takanaan.

– Koulutus tuo tullessaan yleissivistystä ja erilaisuuden ymmärtämistä. Viisaus tuo sopusointua työelämään ja luovuus kykyä muuntautua yhteiskunnan muutosten edessä.

24. tammikuuta vietetään kansainvälistä koulutuksen päivää, ja uusimmassa Alasatakunta-lehden blogikirjoituksessani kävin muistelemaan erästä tilannetta 2000-luvun alusta, kun jouduimme hakemaan toimeentulotukea.

Sosiaalityöntekijän mielestä vähävaraisen 23-vuotiaan perheenisän jatko-opintoihin hakeutuminen oli ”moraalisesti arveluttavaa”.

Kirstunvartija unohti koulutuksen olevan sekä ihmisoikeus että tulevaisuusinvestointi. Halutessaan hän olisi voinut nähdä väliaikaisen toimeentulotuen opiskelijan mahdollisuutena edistää itsenäistä toimeentuloaan myöhemmissä elämänvaiheissaan.

Lama-ajan kokemukset tuoreessa muistissa saivat nuoret vanhemmat ajattelemaan, että jos kouluttautuisimme, olisi meillä mahdollisuus pärjätä työmarkkinoilla työttömyyden uhatessa.

Halusimme tarjota lapsillemme muutakin kuin ei-oota, edes pienen palan elämän ennakoitavuutta, turvaa ja vakavaraisuutta.

Sosiaalityöntekijä näki tällaisen osallisuuden tavoittelun ”luokkaretkeilynä” ja osaamisen kehittämisen hän katsoi kuuluvan vain nuorille, jotka pystyvät järjestämään riittävän elintason opiskelujen aikana ilman yhteiskunnan apua.

Todellisuudessa julkisen vallan on turvattava jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä (perustuslain pykälä 16).

Blogissani kerroin, kuinka ”nelosen oppilaana” oma koulupolkuni on ollut tavanomaista hitaampi.

Olen osallistunut eri pääsykokeisiin yhteensä kahdeksan kertaa ja ylioppilaslakin saaminen kesti yhteensä 11 vuotta. Ensimmäiseen ammattiin valmistuin 30-vuotiaana.

Ammattikorkeakouluun pääsin sisään vasta avoimen ammattikorkeakoulun omakustanteista väylää pitkin 43-vuotiaana. Tällä hetkellä olen vaihtamassa alaa hoitoalalta kulttuurituottajaksi, mutta tuskin luovun hoitotyöstä kokonaan koskaan. Kumpikin osaaminen rikastaa toistaan.

Työelämä muuttuu ja monipuoliselle osaamiselle on tarvetta enemmän kuin koskaan.

Olen huolissani nykyhallituksen aikeista rajata kansalaistensa mahdollisuuksia kouluttautua uudelleen asettamalla toinen tutkinto maksulliseksi (Grönberg & Suutari 2023), sillä lain mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla (perustuslain pykälä 18).

Moninaisen yhteiskunnan kannalta välttämätön, luova osaaminen syntyy juuri siellä, missä ihmiset ovat taitavimmillaan ja saavat osoittaa uusiutumiskykyään yhteiskunnan muutosten edessä – lähtökohdistaan huolimatta. Ihmettelen, kuinka tylsä tai vääristynyt voisikaan olla yhteiskunta, jota vain varakkain kansanosa saisi olla rakentamassa.

Kaikkien käytössä olevien aineellisten ja aineettomien resurssien käyttöönottaminen vaatii uskomista unelmiin. Visiointi on strategista ennakointia, ja haaveilu kuuluu kaikille, ei ainoastaan harvoille!

Kirjoittaja on raumalainen lähihoitaja ja kulttuurituottajaopiskelija (AMK).