• Kolumnit
  • Toimituksen nostot

Pertti Salo: Garden Helsinki -hanke on räikeää suhmurointia

– Suomessa ei pitäisi olla korruptiota, mutta Garden Helsinki -hanke herättää tästä aika paljon epäilyjä.

Hankkeesta on tehty useita kanteluita oikeuskanslerille.

– Garden Helsinki on malliesimerkki kuviosta, jossa pääministeri sotkeutuu epämääräisen hankkeen rahoitukseen. Hän myöntää ohituskaistaa pitkin 35 miljoonaa verorahaa saman puolueen kaverille, joka on Garden Helsinki -hallituksen puheenjohtaja.

Saman puolueen mies toimii hankkeeseen liittyvän rakennusyhtiön toimitusjohtajana ja on pitkään lahjoittanut suuria summia kyseiselle puolueelle. Ja sitten kehdataan väittää että homma on ihan ok

Garden Helsinki -areenahankkeen hallituksen puheenjohtaja, kokoomuslainen Helsingin entinen pormestari Jan Vapaavuori on kohun noustua myöntänyt, että yhteydenottoja pääministeri Petteri Orpoon (kok) ja valtiovarainministeriön virkamiehiin saattoi olla yli viisi, vaikka Garden Helsinki ei avoimuusrekisteriin rekisteröitynytkään.

”Maksuvalmius on hankkeen taustayhtiössä surkeassa tilassa. Sen perusteella voisi sanoa, että yhtiö on täysin konkurssikypsä eikä selviä ilman lisärahoitusta”, summasi Kauppalehden analyytikko Ari Rajala.

Konkurssikypsälle taustayhtiölle yritetään pumpata verorahaa sen kummempia kyselemättä

Garden Helsingin 35 miljoonan euron valtiontuesta päätettiin huhtikuun 2025 puoliväliriihessä ilman opetus- ja kulttuuriministeriön normaalia valmistelua.

Pääministeri Petteri Orpo kertoi hankkeen tulleen kokoomuksen toivelistalta, ja valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä totesi summan olevan poikkeuksellisen suuri riihipöytään tuodulle uudelle asialle.

Tuki on ehdollinen ja budjetoitu vuodelle 2027, ja jos monitoimihallin rakentaminen ei ala vuoden loppuun mennessä, tuesta on tehtävä uusi päätös.

Jan Vapaavuori totesi Ylen A-studiossa, että hankkeeseen liittyviä tapaamisia on ”todennäköisesti” jäänyt ilmoittamatta avoimuusrekisteriin. Hän sanoi jo aiemmin, että yhteydenotot ”tulkittiin sillä tavoin pienimuotoisiksi, ettei niitä tarvitsisi ilmoittaa”.

Hallituksen helsinkiläiset ministerit

  • Wille Rydman,
  • Mari Rantanen ja
  • Elina Valtonen

vaikenivat kuin muuri. Kuka heihin vaikutti Helsinkiä koskevassa päätöksessä?

Jan Vapaavuori selittää hallituksen tekemisiä enemmän kuin hallitus itse.

Petteri Orpolla ja valtiovarainministeri Riikka Purralla (ps) kesti päiväkausia kakistaa ulos, mitä olivat päättäneet.

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi Ilta-Sanomille Garden Helsinki -hankkeen tukemista edistäneen Jan Vapaavuoren pyytäneen häneltä audienssia Garden-asiaan liittyen marraskuussa 2024. Hän kertoi kieltäytyneensä tapaamisesta.

Hän kertoo tutustuneensa hankkeeseen pintapuolisesti, ja kuulleensa asiassa valtiovarainministeriön virkamiehiä. Valtiovarainministerinä hän ei ollut pitänyt hanketta hedelmällisenä.

– Jaoin virkakunnan kriittisen näkemyksen eikä asia siis edennyt pöydältäni eteenpäin.

Riikka Purra kertoo, että hänen luokseen ”pyrkii jatkuvasti eri tahoja erilaisine toiveineen”.

Jan Vapaavuori muistetaan erityisesti Caruna-kaupasta, jossa Fortumin sähköverkko myytiin Carunalle varsin puutteellisella asian valmistelulla.

Pertti Salo
Eurajoki

Ilta-Sanomat: Garden Helsingin 35 miljoonaa tuli riihipöytään ohi valmistelun

Ilta-Sanomat: Riikka Purralta uusi tieto Garden-kohusta

Ilta-Sanomat: Helsinki Garden -hankkesta seitsemän kantelua

Ilta-Sanomat: Harkimo vaatii Orpolta vastauksia Garden Helsingistä

Ilta-Sanomat: Keskusta pillastui Garden Helsingin 35 miljoonan euron tuesta

Jaa artikkeli