Tuomas Koski: Kannustetaanko työntekoon todella?

Viime vuosina kannustaminen on tarkoittanut usein sosiaaliturvan heikentämistä. Ajatus on, kun työn ulkopuolella olemisesta tehdään taloudellisesti vaikeampaa, työn vastaanottamisesta tulee houkuttelevampaa.

Mutta entä jos työntekoon voisi kannustaa myös toiseen suuntaan? Tekemällä työn tekemisestä aidosti kannattavampaa?

Laboren, Tampereen yliopiston ja VATT:n tutkimus antaa tähän kiinnostavan näkökulman.

Asumistuen suojaosa mahdollisti sen, että etuuden saaja pystyi ansaitsemaan jonkin verran ilman, että palkka alkoi heti pienentää asumistukea.

Tutkimuksen mukaan suojaosan käyttöönotto lisäsi työttömien osa-aikatyötä noin neljä prosenttiyksikköä eli suhteellisesti 23–32 prosenttia.

Toisin sanoen, kun työn tekemisestä jäi enemmän käteen, ihmiset tekivät enemmän töitä.

Hallitus poisti asumistuen ja työttömyysturvan suojaosat vuonna 2024. Yksi perustelu oli, että suojaosat saattoivat kannustaa ihmisiä jäämään osa-aikatyöhön kokoaikatyön sijasta.

Se kuulostaa teoriassa loogiselta. Ongelmana on, ettei uusi tutkimus löytänyt näyttöä tähän. Suojaosa lisäsi osa-aikatyötä, mutta tutkimuksessa ei havaittu sen heikentäneen myöhempää kokoaikatyöllisyyttä. Vaikutukset myöhempään työllistymiseen näyttivät ennemminkin myönteisiltä.

Tämä herättää kysymyksen kannustetaanko ihmistä paremmin palkitsemalla työn tekemisestä vai rankaisemalla siitä, ettei hän tee tarpeeksi?

Keskustelussa on myös yksi ongelmallinen oletus.

Osa-aikatyötä ja kokoaikatyötä käsitellään vaihtoehtoina, joiden väliltä työntekijä voi vapaasti valita. Todellisuudessa kokoaikatyötä ei välttämättä ole tarjolla.

Keikkatyöntekijälle voidaan tarjota yksi työvuoro, ei 37,5 tuntia viikossa. Osatyökykyinen saattaa pystyä tekemään muutaman tunnin tai työvuoron, mutta ei kokoaikaista työviikkoa. Pitkään työelämän ulkopuolella ollut voi aloittaa muutamasta tunnista ja kasvattaa työmääräänsä vähitellen.

Vastaus on melko selkeä ja se käy myös tutkimuksessa ilmi.

Kokoaikatyötä ei synny tekemällä osa-aikatyöstä vähemmän kannattavaa.

Jos työnantaja tarjoaa ihmiselle kymmenen tuntia töitä viikossa, hänen toimeentulonsa heikentäminen ei luo puuttuvia työtunteja. Jos ihminen pystyy työkykynsä vuoksi tekemään kaksi työvuoroa kuukaudessa, taloudellisen paineen lisääminen ei tee hänestä kokoaikaisesti työkykyistä. Se voi sen sijaan tehdä niistä kahdestakin vuorosta vähemmän kannattavia ottaa vastaan.

Pienelläkin työmäärällä on myös arvoa. Työ voi

• ylläpitää työkykyä ja osaamista,
• tuoda työkokemusta ja kontakteja sekä
• madaltaa kynnystä tehdä myöhemmin enemmän.

Kaikkien polku työelämään ei kulje suoraan nollasta kokoaikatyöhön. Jos järjestelmä tunnistaa onnistumiseksi vain kokoaikaisen työllistymisen, se sivuuttaa suuren joukon ihmisiä ja elämäntilanteita.

Myös työn vastaanottamiseen liittyvä taloudellinen epävarmuus pitäisi tunnistaa.

Pienen keikan kohdalla olennaista ei ole vain se, paljonko työstä maksetaan. Etuuksia saavan täytyy miettiä, kuinka paljon palkka vaikuttaa tukiin, milloin vaikutus näkyy ja mitä tapahtuu seuraavana kuukautena, jos uusia työvuoroja ei tulekaan.

Silloin yhden työvuoron vastaanottamatta jättäminen ei välttämättä kerro työhaluttomuudesta. Se voi olla täysin rationaalinen päätös, jos muutaman tunnin työ tekee muuten niukasta toimeentulosta entistä epävarmempaa, varsinkin nykyhetkessä.

Suojaosilla oli tietenkin myös hintansa. Jos ihminen sai yhtä aikaa palkkaa ja enemmän etuutta kuin ilman suojaosaa, se maksoi julkiselle taloudelle. Tämä on perusteltu huomio. Mutta kustannuksia ei pitäisi tarkastella irrallaan vaikutuksista.

Jos järjestely saa ihmiset tekemään enemmän töitä, kysymys kuuluu, mitä se maksaa suhteessa lisääntyneeseen työntekoon, verotuloihin ja mahdollisiin pidemmän aikavälin työllisyysvaikutuksiin.

Sosiaaliturvan onnistumista ei voi mitata ainoastaan sillä, kuinka vähän etuuksia valtio joutuu maksamaan.

Suojaosien poistamisesta voidaan edelleen keskustella ja tutkimustuloksia arvioida kriittisesti. Mutta jos poliittisia päätöksiä perustellaan työnteon kannustamisella, myös päätösten vaikutuksia pitää olla valmis katsomaan ja kuuntelemaan.

Työntekoon kannustamisen ei pitäisi tarkoittaa vain sitä, että työn tekemättä jättämisestä tehdään vaikeampaa. Sen pitäisi tarkoittaa myös sitä, että jokainen tehty työtunti kannattaa.

Jos ihminen pystyy tekemään vähän töitä, yhteiskunnan viestin pitäisi olla, hyvä, tehdään siitä mahdollisimman helppoa ja kannattavaa!

Ei, tee enemmän tai vähästäkin tehdään vähemmän kannattavaa.

Jaa artikkeli