• Aluevaltuustoryhmä
  • Ei etusivulle
  • Mielipiteet

Mona Koski: Henkilöstöstä huolehtiminen korjaa hyvinvointialueen taloutta

Porilainen aluevaltuutettu poimi Sata-alueen tuoreesta henkilöstökertomuksesta kolme huolestuttavaa asiaa.

Hän muistuttaa, ettei hyvinvointialuuen talous korjaannu vain säästämällä.

Työ henkilöstön hyväksi on vielä kesken, vaikka oikeaan suuntaan ollaan menossa.

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja viranhaltijat.

Henkilöstökertomus kertoo paljon enemmän kuin pelkkiä lukuja. Se kertoo siitä, miten Satakunnan hyvinvointialueen tärkein voimavara – henkilöstö – voi ja jaksaa.

Raportista löytyy myös myönteisiä asioita. Työvoiman saatavuus on monilla aloilla parantunut. Ylityöt, lisätyöt, hälytysrahat ja työtapaturmat ovat vähentyneet. Myös koulutukseen osallistuminen on lisääntynyt ja kehityskeskustelujen toteutuminen on parantunut selvästi. Nämä ovat oikeansuuntaisia tuloksia.

Samalla henkilöstökertomus nostaa esiin vakavia kysymyksiä.

Ensimmäinen niistä on henkilöstön ikärakenne. Henkilöstön keski-ikä on jo yli 46 vuotta, ja suurin ikäryhmä on 60–64-vuotiaat. Monissa ammattiryhmissä eläköityminen jatkuu lähivuosina voimakkaana. Meidän on kysyttävä, miten varmistamme osaavan työvoiman saatavuuden myös tulevaisuudessa.

Toinen huolenaihe liittyy työkykyyn ja jaksamiseen. Vaikka sairauspoissaolot hieman vähenivät, niitä kertyi edelleen yli 205 000 päivää vuodessa. Niiden suorat kustannukset ovat yli 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Erityisen huolestuttavaa on, että pitkien sairauspoissaolojen osuus on kasvussa ja työterveyshuollon tilastoissa mielenterveyteen liittyvien poissaolojen osuus on noussut merkittävästi.

Raportissa silmiini osui myös “Mitä kuuluu?” -kyselyn tulos. Erityisen pysäyttävää oli se, että lasten, perheiden ja nuorten palveluissa jopa 41,2 prosenttia työntekijöistä koki työkykynsä alentuneeksi. Iäkkäiden palveluissa puolestaan 14,1 prosenttia arvioi työkykynsä heikoksi.

Nämä luvut eivät ole vain tilastoja – ne kertovat ihmisten arjesta, kuormituksesta ja siitä, miten raskasta työ monilla hyvinvointialueen sektoreilla tällä hetkellä on.

Kolmas huomio koskee juuri ikääntyneiden palveluja. Siellä sairauspoissaolot ovat korkeimmat ja kustannukset kasvavat edelleen. Samalla kyse on toimialueesta, jossa henkilöstön saatavuus on kaikkein kriittisintä. Tämä kertoo siitä, että

työolojen, johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisessä on edelleen paljon tehtävää.

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja viranhaltijat,

hyvinvointialueen talous ei korjaannu pelkästään säästämällä. Se korjaantuu myös huolehtimalla henkilöstöstä. Jokainen vältetty työkyvyttömyyseläke, jokainen lyhentynyt sairauspoissaolo ja jokainen työssään viihtyvä työntekijä on samalla sekä inhimillinen että taloudellinen teko.

Hyvinvointialueella puhutaan usein seinistä, kiinteistöistä ja rakenteista. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä meidän pitäisi puhua enemmän niistä ihmisistä, jotka niiden seinien sisällä työn tekevät. Ilman osaavaa ja hyvinvoivaa henkilöstöä ei ole palveluja eikä toimivaa hyvinvointialuetta.

Henkilöstökertomus osoittaa, että oikeaan suuntaan on otettu askelia. Mutta se osoittaa myös, että työ henkilöstön jaksamisen, työkyvyn ja osaavan työvoiman turvaamiseksi on edelleen kesken.”

Mona Koski
Alue- ja kuntavaltuutettu
Pori

Jaa artikkeli