- Aluevaltuustoryhmä
- Uutiset
Aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja vaihtui, työ satakuntalaisten hyväksi jatkuu
Satakunnan vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän tuore puheenjohtaja Petri Salminen suhtautuu hyvinvointialueen tuoreimpaan kriisiin realistisesti.
– Tiesin jo etukäteen, ettei tämä tule olemaan ruusuilla tanssimista.
Petri Salminen muistuttaa, ettei syyttävää sormea huolestuttavista uutisista pidä osoittaa aluevaltuutettuihin.
– Koska kaikki rahoitus tulee maan hallitukselta, aluevaltuutetut eivät pysty vaikuttamaan asioihin riittävästi.
Orpon-Purran hallitus on ilmoittanut tiivistävänsä seurantaa ja vuoropuhelua kuuden hyvinvointialueen kanssa. Satakunta on yksi näistä. Se tarkoittaa, että ministeriöt haluavat käydä ns. tarkentavia keskusteluja Satakunnan hyvinvointialueen
- tilanteesta,
- uudistumisesta sekä
- päätöksenteosta.
Syynä tiukentuneeseen ohjaukseen on hyvinvointialueiden tunnuslukujen heikentyminen.
– Satakunta on edennyt tietyissä asioissa hiukan jälkijunassa, koska päätöksenteko on ollut hidasta, Petri Salminen toteaa.
Hän korostaa, että
– Hyvinvointialueiden kohtalo ratkeaa seuraavissa eduskuntavaaleissa, ei vielä ensi kevään alue- ja kuntavaaleissa.
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen mukaan osa hyvinvointialueista on pystynyt tehostamaan toimintaansa ja nämä keinot on saatava kaikkien käyttöön
Ministeriöt varautuvat myös arviointimenettelyjen käynnistymiseen, jos näyttää siltä, että jokin alue ei selviä tehtävistään. Lehtitietojen mukaan tämä kaikki tuli osalle päättäjistä ikään kuin ”puskista”.
– Minulle ei tullut yllätyksenä, sen verran olen ehtinyt olla päätöksenteossa mukana vuosien varrella. Olen tietysti huolestunut, mutta uskon, että asiat järjestyvät. Suunta voi olla vain ylöspäin, Petri Salminen sanoo.
Hän myöntää, että Satakunnan väestökehitys on vakava ongelma.
– Yhdistäminen toiseen hyvinvointialueeseen ei parantaisi satakuntalaisten tilannetta.
Arviointimenettely on viimesijainen keino
Arviointimenettelyn tarpeellisuutta arvioidaan jo syksyn aikana HVA:n kanssa neuvotellen sekä käynnissä olevien lainanottovaltuuteen liittyvien neuvottelujen jälkeen.
Lainanottovaltuuden muutosta on hakenut kymmenen hyvinvointialuetta, myös Satakunta.
Arviointimenettelyn tarpeellisuutta arvioidaan myös keväällä, jolloin nähdään Satakunnan hyvinvointialueen toteutuneet tilinpäätöstiedot tältä vuodelta ja budjetit vuodelle 2025.
Hyvinvointialueiden ohjausosaston osastopäällikkö Ville-Veikko Ahosen mukaan myös Satakunnan hyvinvointialueen kohdalla halutaan selvittää alueen uudistumisen polkua ja päätöksentekokykyä.
Arviointimenettely on viimesijainen keino, joilla mietitään toimenpiteitä välttämättömien palveluiden turvaamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Kyse ei ole rangaistuksesta vaan siitä, että turvataan palvelut.
Loppuvuoden aikana kaikkien hyvinvointialueiden kanssa neuvotellaan uudistumisesta, taloudesta ja lakisääteisistä tehtävistä.Jatkossa valtio aikoo kiristää myös investointien ohjausta, jota valmistelemaan on asetettu työryhmä.
Lisäksi lakiin halutaan kirjata myös ennakollinen taloudellinen ohjauksen menetelmä, mutta mahdollisesti sitä voitaisiin soveltaa jo ensi vuonna joillakin alueilla.
Lähde: Hoiva & Terveys 24.9.2024