• Mielipiteet

Pertti Salo: Kadonneet

Kirjoittaja ihmettelee, miten Suomessa on ollut varaa päästää 140 000 työikäistä ihmistä putoamaan työvoiman ulkopuolelle.
– Samaan aikaan Suomessa puhutaan laajasta työvoimapulasta ja tekijöitä yritetään kaikin keinoin saada ulkomailta.

– Ylen uutisen mukaan työelämästä on kadonnut 140 000 työikäistä ihmistä työelämän ulkopuolelle. Tämä on enemmän kuin pitkäaikaistyöttömien virallinen määrä, joka on 100 000.

Väkilukuun nähden meillä on siis valtava määrä työelämän ulkopuolella olevia ihmisiä. Osa on sosiaalisesta syrjäytyneitä ja osa sellaisia, joiden koulutus ei kohtaa työelämän tarvetta. Lisäksi vielä tulee ns. ikärasismi.

On surullista, ettei vieläkään ymmärretä, että tämä tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Pertti Salo

Sosiaaliseen syrjäytymiseen syynä voivat olla koulutuksesta putoaminen, huumeet tai sairaudet. Koulutuksesta putoaminen voi tapahtua jokaisella koulutusasteella. Syitä on monia. Jo ala-asteella monet on kiusattu siihen kuntoon, ettei koulunkäynti enää myöhemminkään onnistu. Myös korkeakoulutettuja ihmisiä on työkyvyttöminä mielenterveyssyistä.

On surullista, ettei vieläkään ymmärretä, että tämä tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Hallintoon lanseerattiin 2000-luvun alussa itseohjautuvuuden käsite eli viranomaisten tehtävä ei ole selvittää ihmisten tilannetta. Se johti siihen, että TE-toimisto ainoastaan tilastoi työnhakijat ja Kela tilastoi tuen saajat. Molemmat odottavat, että ihminen itse ilmoittaa tilanteestaan. Ihminen on pian niin sanotussa vapaassa pudotuksessa ja turvaverkot pettävät.

Ihminen on pian niin sanotussa vapaassa pudotuksessa ja turvaverkot pettävät.

Pertti Salo

Oppilaitoksetkaan eivät enää selvitä opiskelijan tilannetta. Opiskelija voi roikkua rekisterissä vuosikausia ilman toimenpiteitä. Vielä 1970-luvulla koulun rehtori saattoi soittaa henkilökohtaisesti opiskelijalle tai hänen vanhemmilleen, että mikä on tilanne. Nyt tällaisesta huolehtimisesta ei ole tietoakaan.

Korkeakoulujen opinnäytetöiden ohjaamisessa on myös puutteita ja sen takia voi opiskelu jäädä kesken eikä opiskelija voi hakea työpaikkaa tai virkaa, johon on vaatimuksena korkeakoulututkinto.

Samaan aikaan Suomessa puhutaan laajasta työvoimapulasta ja yritetään kaikin tavoin saada lisää työntekijöitä ulkomailta.

Tässäkin olisi keskustelun aihetta ja vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaille kampanjateemaa.

Pertti Salo

FM, yrittäjä ja opettaja

Eurajoki