• Mielipiteet

Markku Wilen: Vapaan sivistystyön merkitys

Kirjoittaja on huolissaan kulttuurin ja vapaan sivistystyön tilanteesta.
Oman kokemuksen pohjalta hän puolustaa kansalaisopistoja ja kansanopistoja.

– Nyt hallitus leikkaa tältä osa-alueelta ja vaikeuttaa tämän päivän lasten ja nuorten matalan kynnyksen musiikin opiskelua.

– Hallitus kurittaa leikkauksillaan monilla osa-alueilla. Syvennyn tässä kirjoituksessa kulttuuriin ja erityisesti vapaaseen sivistystyöhön.

Kansalaisopiston idea on tuoda vapaan sivistystyön kursseja kaikkien ulottuville. Itselläni on jopa urasuunnitelmiin vaikuttanut merkitys nimenomaan kansalaisopistolla.

Lapsuuden pienellä paikkakunnalla viettäneenä, kansalaisopisto oli käytännössä ainut mahdollisuus musiikkiharrastukseen ja erityisesti instrumentin opiskeluun. Se oli myös edullista.

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä opiskelin rakennusalaa, kunnes lääkäri totesi, että selkäni ei tulisi kestämään sitä ammattina. Minulla oli siis edessä alanvaihto.

Olin lapsesta asti opiskellut musiikkia kansalaisopistossa ja tämä pohja antoi minulle valmiuden syventyä musiikkiin kohti ammattiopintoja. Siihen toki tarvittiin vielä toinen vapaan sivistystyön oppilaitos eli kansanopisto, mutta tämän jälkeen opinnot jatkuivat toisella ja kolmannellakin asteella. Lisäksi olen päätynyt ammatilliseksi opettajaksi.

Kaiken pohjalla, kivijalkana, on ollut kaikkien ulottuvilla oleva vapaan sivistystyön koulutus kansalaisopistossa ja kansanopistossa.

Nyt hallitus leikkaa tältä osa-alueelta ja vaikeuttaa tämän päivän lasten ja nuorten matalan kynnyksen musiikin opiskelua.

Kaikilla ei ole varaa musiikkiopistoon, ja kansalaisopistojenkin maksuihin on tullut korotuspaineita jo ennen hallituksen leikkauksia, mutta silti edelleen vapaa sivistystyö täyttää aukon kulttuurikasvatuksessa niin, että se on käytännössä kaikille mahdollista.

Puhun tietenkin itse musiikista musiikin ammattilaisena, mutta yhtä lailla kaikki muu vapaan sivistystyön opetus on tärkeää; kädentaidot, taide ym.

Kulttuuri ja vapaa sivistystyö on hallitukselle helppo säästökohde, ja jossain puheenvuoroissa rivien välistä huomaa, miten turhana sitä pidetään. Mutta jos kulttuuri menettää merkityksensä, niin mitä jää jäljelle?

Markku Wilen

Muusikko, ammatillinen opettaja

Eura