
30.4.2024
Alas markkinoiden ylivalta!
Satakunnan Vasemmistoliitto kehottaa tuoreimmassa kannanotossaan varomaan markkinoiden ylivaltaa hyvinvointialueella.
30.4.2024
Satakunnan Vasemmistoliitto kehottaa tuoreimmassa kannanotossaan varomaan markkinoiden ylivaltaa hyvinvointialueella.
30.4.2024
Eurajoen yhteiskoulun ruokalan ovipielessä tarkastettiin 28.4. luultavasti viimeistä kertaa kevätpiirikokoukseen saapuvien yhdistyksiltään saamia valtakirjoja.
Satakunnan vasemmistoliitto avasi sunnuntaina eurovaalikampanjansa. Kokousväki pääsi salaattibuffetin lisäksi nauttimaan seitsemän eurovaaliehdokkaan kattauksesta.
Vaalipiirin tuleva äänestysprosentti on arvoitus, mutta vasemmistoliiton tavoitteena on saada 10 prosenttia annetuista äänistä.
29.4.2024
Vasemmistopiirin puheenjohtaja Mikko Kaunisto vastaa Tapio Furuholmille ja samalla hiukan muillekin tiukkaa kritiikkiä esittäneille. Hän lupaa, että
– Vasemmistolaiset päättäjät tulevat kunnissa, maakuntaliitossa ja Satakunnan hyvinvointialueella edelleen vaatimaan esityksiltä tarkat taloudelliset ja toiminnalliset selvitykset sekä päätöksen inhimilliset ja alueelliset vaikutusten arvioinnit.
– Viestinnässä ja viestimme näkyvyydessä meillä on parannettavaa.
28.4.2024
Kirjoittaja perää vasemmiston aluepäättäjiltä moraalia sekä tarkempia perusteluja äänestyspäätöksille.
Hän haluaisi vasemmiston puolustavan näkyvämmin myös syrjäkylien palveluja – nyt ja tulevaisuudessa.
27.4.2024
Veteraanipoliitikko evästää Satakunnan vasemmistoväkeä, erityisesti porilaisia, piirin kevätkokoukseen varsin kitkerillä yrteillä.
– Julistukset, mahtipontisuus ja ihmisille avautumaton jargon ei vie meitä eteenpäin.
– Me saamme ääniä ja menestystä vain vasemmistolaisella politiikalla, asettumalla sen tavallisen ihmisen puolelle, Tapio Furuholm kirjoittaa.
26.4.2024
Satakunnan vasemmistoliitto kampanjoi vasemmiston EU-vaaliohjelman ja ehdokkaiden puolesta.
Satakuntalainen eurovaalistartti tapahtuu ensi sunnuntaina Eurajoella.
24.4.2024
Eurovaalit, sääntömuutos ja tietenkin kaikki kevätkokouksen sääntömääräiset asiat hyvässä, vasemmistolaisessa seurassa.
16.4.2024
Maanantain 15.4. aluevaltuustossa käsiteltiin erityisesti sen päätösvaltaa
Kirjoittaja näkee käydyssä keskustelussa jo merkkejä tulevien kunta- ja aluevaalien kuvioista. Kaikkia vaalityön tekeminen hyvinvointialueen päätöksenteossa ei miellyttänyt.
16.4.2024
Turkulaiset kaupunginvaltuutetut Anna Mäkipää (vas.) ja Konsta Weber (vihr.) tekivät maanantaina valtuustoaloitteen eläinperäisten tuotteiden kulutuksen puolittamiseksi vuoteen 2029 mennessä. Aloite sai allekirjoittajikseen myös muita valtuutettuja.
Aloitteen tavoitteena on edistää kuntalaisten terveyttä ja ehkäistä luontokatoa, ilmastonmuutosta sekä vesistöjen rehevöitymistä.
14.4.2024
Kolumnistimme laittoi kiertoon toissa eduskuntavaalikampanjan aikaisen pyörittelynsä rahankierrosta ja sen suhteesta todelliseen talouteen.
– Joku saattaa vielä muistaa valtiovarainministerin julistautumisen ”fiskaalikonservatiiviksi”. Liekö hän itsekään oikein selvillä siitä, minkä sortin konservatiivi on. Ei ainakaan kunnon konservatiivi, jonka tavoite on säilyttää elinehdot ja vakaus, Tuomo Grundström kirjoittaa.
3.4.2024
– Huoltovarmuuden näkökulmasta pääväylien kapasiteetin nostolle tarvetta. Jos Itämerellä tulisi ongelmia, Suomen vienti ja tuonti kulkisi tietä ja raiteita pitkin, Jouni Jussinniemi pohtii Brysselissä.
Verkkolehti Vasenvoima esittelee kevään mittaan kaikki vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaat ja julkaisee ehdokkaiden sekä heidän tukijoidensa mielipidekirjoituksia.
31.3.2024
– Eläinten hyvinvointia ja oikeuksia koskevat asiat on tuotava näkyväksi ja merkittäväksi osaksi EU-politiikkaa, kirjoittaa vasemmistoliiton eurovaaliehdokas Sami Säynevirta.
Verkkolehti Vasenvoima esittelee kevään mittaan kaikki vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaat ja julkaisee ehdokkaiden sekä heidän tukijoidensa mielipidekirjoituksia.
23.3.2024
Satakunnan vasemmistoliitto järjestää jo toisen kerran vajaan vuoden sisällä avoimen keskustelutilaisuuden puolueen jäsenille ja kannattajille.
Sinäkin olet tervetullut Puistotalolle perjantaina 5. huhtikuuta 2024 kello 18–20.
21.3.2024
Vasemmistoliiton piirijärjestö vaatii tuoreimmassa kannanotossaan Satakuntaan ihmisten arkea ja alueen taloudellista kasvua tukevan väestöohjelman.
Väestöohjelman tavoitteena on koko maakunnan menestyminen ja potentiaalisen kasvun turvaaminen nykyisen hitaan kuihtumisen sijasta.
20.3.2024
Veroparatiiseihin liittyvä veronkierto aiheuttaa huomattavasti suurempaa haittaa valtiontaloudelle kuin Suomen köyhille maksetut sosiaalietuudet.
Valtiovarainministeri Riikka Purra(ps.) voisi pureutua tähän ongelmaan eikä vain piiskata köyhiä.
17.3.2024
Puoluevaltuuston kokouksessa käytiin monipuolista yleiskeskustelua. Raumalainen Eija Ailasmaa käsitteli rauhanpolitiikkaa Nato-ajan Suomessa.
– Rauha on yksi politiikkamme peruskivi, hän muistutti.
16.3.2024
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto oli koolla lauantaina Helsingissä.
Linjapuheessaan puheenjohtaja Li Andersson suomi selkein sanoin pääministeri Petteri Orpon (kok.) kyvyttömyyttä toimia hallituksen johdossa.
8.3.2024
Vasemmistoliitolla on täysi eurovaalilista, mutta Satakuntaa kirvelee oman ehdokkaan puuttuminen. Murhe on kuitenkin turhanpäiväinen, sillä vaali on valtakunnallinen.
Tavoitteena on äänestää europarlamenttiin kaksi vasemmistomeppiä edustamaan koko Suomea. Touko-kesäkuussa ehdokkaat tulevat meille tutuiksi vaalikiertueella.
1.3.2024
Palveluverkkouudistuksen vaatima toimitilojen tarkastelu on alkamassa Satakunnan hyvinvointialueella.
Myös sisäilma-asiat sekä kuntien kanssa käytävät vuokrasopimusneuvottelut olivat toimitilalautakunnan esityslistalla.
13.2.2024
Äänestyspaikoilla käynyt Suomen kansa halusi tällä kertaa arvoliberaalin presidentin, muttei itse pystynyt olemaan kovin liberaali. Alexander Stubb voitti, mutta ei niin selvästi kuin ennakkoon arveltiin. Vasemmistolle vaali oli vaikea, sillä toisella kierroksella ei ollut omaa ehdokasta, eikä edes demaria.