6.11.2024
Trumpin voitto tietää kovia aikoja
Trumpin voitto ennustaa huonoja aikoja kansainvälisille suhteille, demokratialle ja maailmankaupalle.
Project 2025 -ohjelma pyrkii istuttamaan konservatiivisen politiikan koko Yhdysvaltojen hallintoon.
6.11.2024
Trumpin voitto ennustaa huonoja aikoja kansainvälisille suhteille, demokratialle ja maailmankaupalle.
Project 2025 -ohjelma pyrkii istuttamaan konservatiivisen politiikan koko Yhdysvaltojen hallintoon.
1.11.2024
Pohjois-Pohjanmaalta kajahtaa!
Paikallinen piirihallitus on sitä mieltä, että “Verotus on varkautta” on vain oikeistopopulistien laiska heitto.
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto muistuttaa, että verojen maksamisella on suuri kannatus ja suurin osa ihmisistä maksaakin veronsa mielellään.
30.10.2024
Porilainen kaupunginhallituksen jäsen ja varavaltuutettu Jari Hakala sai keskiviikkoiltana yksin puolustaa Pori Energian myyntiaikeisiin myönteisesti suhtautuvien kantaa.
Porilaisia vasemmistoliiton jäseniä oli koolla ylimääräisessä kokouksessa, koska julkisessa omistuksessa olevan energiayhtiön osamyynti on herättänyt voimakkaita tunteita jäsenten keskuudessa ja laajemmaltikin.
19.10.2024
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto sinetöi Minja Koskelan valinnan puolueen uudeksi puheenjohtajaksi.
Ääniä hän sai äänioikeuttaan käyttäneiltä vasemmistoliiton jäseniltä yhteensä 4115, eli siirtoääniä ei tarvittu.
17.10.2024
Piirikokous ilman valtakirjoja. Tuleeko tupa täyteen vai tuleeko sinne kukaan?
Syyskokouksen kesto oli – ilmoittautumisesta puheenjohtajan viimeiseen nuijan kopautukseen – lähes viisi tuntia. Ison osan haukkasi pj-kisan tentti.
Kevätkokouksessa on tältä osin kevyempi kattaus. Kokousten välillä piiri keskustelee mm. marraskuussa Raumalla. Seuraa ilmoittelua!
14.10.2024
Luottavatko virkamiehet, että omaiset hoitavat, vaikka mikä olisi? Jo nyt yli puolet satakuntalaisista omaishoitajista jää ilman lakisääteisiä vapaapäiviään.
Taloudellisen tuen leikkaaminen voi pahimmillaan johtaa omaishoitajuudesta luopumiseen.
13.10.2024
Satakunnan vasemmistoliitto nimesi ensimmäiset aluevaaliehdokkaat ja teki paljon muitakin valintoja.
12.10.2024
Satakunnan vasemmistoväki kokoontuu tiiviissä tunnelmissa sunnuntaina Huittisiin.
Ensimmäistä kertaa jokainen jäsen on piirikokouksessa äänioikeutettu.
1.10.2024
Valmistaudu laittamaan kolme ehdokasta järjestykseen niin, että ykkösehdokkaasi on numero 1 ja niin edelleen.
Voit toki äänestää vain yhtä tai kahta, mutta et voi jättää numeroita välistä tai kirjoittaa ruutuihin muita merkkejä.
30.9.2024
Porilaisten omistaman Pori Energia Oy:n myyntiä vastustava kuntalaisaloite järjestää lauantaina 5. lokakuuta klo 14 alkaen Puuvillan kauppakeskuksessa keskustelutilaisuuden. Alustajina on alan erityisosaajia.
Energiayhtiön vähemmistöosuuden myyntiaikeet jakoivat elokuun lopulla valtuustoryhmiä, eivätkä kaikki juonen käänteet paljastu edes tarkastetusta pöytäkirjasta.
Vasemmistoliitto on perinteisesti vastustanut kuntalaisten kannalta tärkeiden sähkö- ja vesijohtoverkkojen myymistä yksityisille. Porissa tervettä epäluuloa ovat tunteneet myös muiden puolueiden luottamushenkilöt.
27.9.2024
Porin vasemmistoliittolaisia pääsee tapaamaan 28. syyskuuta Porin päivän markkinoilla Eetunaukiolla kello 9 alkaen.
Yhdistyksen syyskokous pidettiin torstai-iltana Ruosniemen Koitossa.
25.9.2024
Satakunnan vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän tuore puheenjohtaja Petri Salminen suhtautuu hyvinvointialueen tuoreimpaan kriisiin realistisesti.
– Tiesin jo etukäteen, ettei tämä tule olemaan ruusuilla tanssimista.
Petri Salminen muistuttaa, ettei syyttävää sormea huolestuttavista uutisista pidä osoittaa aluevaltuutettuihin.
– Koska kaikki rahoitus tulee maan hallitukselta, aluevaltuutetut eivät pysty vaikuttamaan asioihin riittävästi.
23.9.2024
Joko olet ehtinyt tutustua Läntisen alueen toiminnanjohtaja Raisa Rannan opintovapaasijaiseen?
Tässä Kaisa Vallavuorelta lyhyt esittely. Teltoilla ja kokouksissa lisää!
22.9.2024
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää lähtee tavoittelemaan kolmatta kauttaan Turun kaupunginvaltuustossa.
Toimikoon tämä esimerkkinä aktiivisille vasemmistolaisille myös Satakunnan kunnissa.
20.9.2024
Oletpa suolattu tai savustettu silakka, ui markkinoilla vasemmistoliiton verkkoon!
Vielä sunnuntaina 22.9. ehdit poiketa vasemmiston teltalla Rauman silakkamarkkinoilla.
Vasemmiston syksy on Satakunnassa tapahtumia täynnä. Uutinen päivittyy.
10.9.2024
Satakunnan hyvinvointialueen ylin päättävä elin lukitsi sotekeskusten sijainnit syyskuun kokouksessaan.
Lue, miten vasemmistoliiton valtuutetut äänestivät.
Palveluverkon osalta päätöstä on tarkoitus täsmentää joulukuun kokouksessa. Silloin kunta- ja aluevaalien kampanjat ovat jo käynnissä.
2.9.2024
Satakunnan vasemmistoliitto koulutti hyvinvointialueen luottamushenkilöitä Suomen luonnon päivänä.
Luontoa sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen päätöksenteossa on tarvittukin.
Vasemmistopäättäjät ovat nyt valmiina loppukauden vääntöihin, sillä huhtikuussa 2025 kannatus mitataan kunta- ja aluevaaleissa.
29.8.2024
Suomen talouden ongelmien ratkaiseminen tuntuu olevan nykyhallitukselle täysin mahdotonta. Pertti Salo antoi tehtävän tekoälysovelluksen ratkaistavaksi.
– Tekoäly ei veloittanut tästä mitään konsulttipalkkiota, hän kertoo.
Lue, miten Chat GTP tästä haastavasta tehtävästä selviytyi.
27.8.2024
Vasemmistoliiton puoluesihteeri, kaupunginvaltuutettu Anna Mäkipää jätti maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen häätöjen ja asunnottomuuden poistamiseksi Turussa.
Häätöjen määrä on lisääntynyt huolestuttavasti myös Porissa. Ylen uutisen mukaan asuntonsa menettäneissä on nyt myös matalapalkka-alojen pätkätöitä tekeviä.
26.8.2024
Kaksipäiväiset markkinat ovat reilusti alle 7 000 asukkaan kaupungissa Harjavallan vasemmistolle tärkeä voimainponnistus.
Hyvin teltalle tälläkin kertaa riitti väkeä, vaikka esimerkiksi yhdistyksen puheenjohtaja Leila Mäkinen oli markkinaviikonlopun matkoilla.
Sanna Nylander, Piia Sandelin ja Eija Salmi yksinäisyydestä 22.12.2025 SK:ssa
Tapio Furuholm persujen uskottavuudesta 18.12.2025 SK:ssa.
Jaakko Jäntti julmuudesta politiikassa 11.12.2025 SK:ssa.
Eero Rantala puoluekokouksesta 1.12.2025 SK:ssa.
Mona Koski Meri-Porin ensihoitopalveluista SK:ssa 12.11.2025
Sisko Jahnsson sote-alan palkankorotuksista 5.11.2025 SK:ssa