• Toimituksen nostot
  • Uutiset

Himmelin puolustajat taistelevat aikaa vastaan

Tiistai-ilta Porin Himmelissä oli yleisömenestys.

Valtava väkimäärä yllätti järjestäjät ja varmasti kutsuvieraankin, kaupunginjohtaja Lauri Innan.

Kaikki paneelissa sanottu tai sanomatta jätetty sai paljon enemmän todistajia ja osallisia kuin Himmelin ystävien alkuperäisessä ideassa.

Suunnitelmissa oli nimien kerääminen ja lopulta adressin luovutus kaupungin johdolle. Nyt sitä ei tarvita, viesti toimitettiin perille tiistai-iltana noin 250 ihmisen voimin.

Alustajana kuultu arkkitehti Helmi Haapalainen kertoi suunnitelmasta, jolla Himmeli jatkaisi elämäänsä tarjoten yhteisöllistä asumista ikäihmisille. Diplomityössään hän kirjoittaa:

”Himmelin korjaaminen yhteisöllisen asumisen kohteeksi on mielestäni kannattavin vaihtoehto rakennuksen tulevaisuudelle.”

Arkkitehti Helmi Haapalainen.

Se vaatisi nykyisten, melko pienten huoneiden yhdistämisiä. Se ei ole mahdoton tehtävä, koska talo muutenkin pitää kokonaan peruskorjata.

Suunnitelmia Himmelin korjaamisesta on esitetty jo aiemminkin, mutta ne eivät ole toteutuneet. Kello käy ja arvorakennuksen kunto heikkenee päivä päivältä.

Hiukan miinusta

Kaikki istumapaikat, salin reunat ja käytävätkin olivat täynnä porilaisia ja kauempaakin tulleita. Yleisöllä oli jokin side tai muisto rakennukseen ja yhteinen huoli Himmelin kohtalosta.

Tilaisuus olisi tarvinnut äänentoiston. Nyt osa joutui lähtemään kesken pois, koska ei pystynyt seuraamaan keskustelua heikentyneen kuulon ja huonon kuuluvuuden yhteisvaikutuksen takia.

Talo on ollut käytännössä tyhjillään vuodesta 2021. Se jättää jälkensä.

Mikään moderni rakennus ei voi hyvin ilman huolenpitoa, ja kaikki ongelmat kasvavat päivä päivältä. Ei auta, että aulan seinälle oleva kello on pysäksissä, aika on armoton mittari.

Himmelin huonosta kunnosta kirjoitettiin jo silloin, kun se vielä oli alkuperäisessä käytössään. Yleisötilaisuudessa näkyi, miten tilojen ränsistyminen on jatkunut.

Hissit ovat käyttökiellossa. Sisäilma on paksua ja tunkkaista. Katosta repsottaa näkyville kaikenlaista.

Tällaisia havaintoja teki kirjoittaja, joka 2000-luvun alkupuolella vieraili viihtyisässä talossa viikoittain.

Arvokysymyksiä

Toivotaan, että Himmeli pääsee taas alkuperäiseen tarkoitukseensa. Sitä ei ole suunniteltu tai rakennettu tällaisten hiukan surullisten keskustelutilaisuuksien näyttämöksi.

Arvorakennus, jota on jo pitkään hoidettu huonosti, ei voi enää odottaa. Sitä parempaa aikaa ei ehdi tulla ajoissa.

Himmelin purkukuntoon päästäminen olisi häpeällinen mainehaitta Porin kaupungille. Olisiko 15-30 miljoonaa euroa maksava peruskorjaus täysin mahdoton asia?

Himmelin naapurissa hohtaa valkoisuuttaan peruskorjattu päiväkoti Taikurinhattu.

Tampereella on pidetty paljon parempaa huolta Pietilöiden töistä (mm. Hervannan keskusakselin rakennukset ja tietysti kirjastotalo Metso).

Ulkomuseoksi tai arkkitehtien matkailunähtävyydeksi Himmeliä ei tarvitse korjata, vaan se voisi tuottaa kaupungille vuokratuloja.

Yleisökysymys tai -toteamus taisi osua kipeään paikkaan:

Pori on kyllä valmis tekemään isoja investointeja esimerkiksi jääkiekkoon tai muuhun pääsylippu-urheiluun liittyvissä kohteissa. Muuhun on sitten ollut vaikempaa löytää tarvittavia miljoonia.

Yhteistyötä yli puoluerajojen

Illan juontaja Tapio Furuholm on yksi tilaisuuden koolle kutsuneista Himmelin ystävistä. Kaksi muuta ovat Sinikka Alenius ja Kaarina Ranne.

Tiistai-illan tilaisuudessa ei tehty kuntapolitiikkaa, vaan puolustettiin kaltoin kohdeltua Himmeliä.

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaista yleisössä olivat Satu Pessi ja Jenny Simojoki. He ovat tehneet lähikortteleissa myös ovelta ovelle -kierroksia.

Jaa artikkeli