- Eduskuntavaalit2027
- Toimituksen nostot
- Uutiset
Putoamisvaara!-mielenosoitus puhutti ja huudatti Eetunaukiolla
Puoluepoliittisesti sitoutumaton Putoamisvaara! -mielenosoitus nosti esille sotejärjestöiltä leikkaamisen vaaroja yksilöille ja yhteiskuntarauhalle.
Porin Eetunaukiolla puhujien joukossa oli ainoastaan vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaita. Helsingissä ja Lahdessa mielenosoitus yhdisti oppositiopuolueiden edustajia.

”Arvoisat mielenosoittajat! Me olemme tänään kokoontuneet vastustamaan järjestöihin koskevia leikkauksia. Me olemme tänään kokoontuneet puolustamaan ihmisten oikeutta saada järjestöiltä sitä tukea, jota yhteiskunnan omat rakenteet eivät riitä antamaan.
Meidän ydinsanomamme on, että kun järjestöiltä leikataan, seuraukset eivät jää järjestöihin, ne näkyvät ihmisten arjessa.
Petteri Orpon hallitus leikkaa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksia vaalikauden aikana yhteensä yli 190 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että järjestöjen saama tukisumma käytännössä puolittuu seuraavan kahden vuoden aikana.
Järjestöjen rahoituksen leikkaamisella katkaistaan sote-sektorin elintärkeä tukiranka. Tämän hallituksen säästötoimenpiteen lasku tulee olemaan todella kallis, sekä rahassa, että laajamittaisena inhimillisenä tragediana.
Petteri Orpon hallitukselle terveisiä täältä Suomen Porista: kun te puhutte teoin – me vastaamme!
Joten huudetaan yhdessä: PUTOAMISVAARA!”
”Jos luulit olevasi turvassa hallituksen ihmisvihamieliseltä politiikalta, koska et ole maahanmuuttaja tai kuulu sateenkaari-ihmisiin, viimeistään näiden järjestöleikkausten myötä pitäisi silmiesi aueta.
Mä oon Satu Pessi ja olen tänään täällä puhumassa Eurajoki Priden perustajajäsenen roolissa, mutta olen tapahtumassa mukana erittäin monesta syystä, monen roolin kautta. Olisin täällä joka tapauksessa, koska kansalaisen roolissakin voin jo todeta, että nyt riittää!
Järjestöleikkausten tuloksena on jo kansanedustajia myöten on näkynyt ilakoivia somepostauksia siitä, kuinka nyt Setan avustukset vähenevät ja toiminta supistuu.
Tarkoitus ei ollut näillä leikkauksilla parantaa taloutta, vaan kyykyttää vielä lisää niitä, joilla on ennestäänkin vähemmän.
Nämä leikkaukset myytiin jo useamman vuoden muhineilla puheilla siitä, miten sateenkaari-ihmiset aivopesevät lapsia kouluissa valtion piikkiin järjestörahoituksen voimin.
Se myytiin puheilla, jossa maahanmuuttajia auttavat järjestöt niin ikään lompakot kahisevaa tursuten käyttävät veronmaksajien rahaa masinoituun väestönvaihtoon.
Näillä puheilla oli nimitys, jota viljeltiin kuvastamaan järjestötoimintaa likaisena rahamafiana: se sana oli JÄRJESTÖRÄLSSI.
Nämä puheet eivät alun alkaenkaan pidä paikkaansa, mutta niillä luotiin aikaan se tilanne, jossa hallituspuolueiden kannattajat eivät huomanneet enää kyseenalaistaa, että tässä keississä heitettiin bussin alle kaikki ihmiset, joita järjestötoiminta koskettaa. Ja sehän koskettaa, nimittäin helposti yli miljoonaa suomalaista.
Tämä hallituskausi on tehnyt ennennäkemätöntä tuhoa Suomelle ja Suomessa asuville ihmisille. Velkalaiva ei kääntynyt, mutta mitä lähemmäs hallituskausi lähenee loppuaan, heitetään laidan yli viimeisetkin hyvinvointivaltion rippeet.
Tämä hallitus on tehnyt selkeän jaon meihin ja teihin. Siinä laivassa vielä kyydissä keikkuvat muistakaa, ettei sellaista rajaa lopulta löydy, mihin tämä jaottelu loppuisi. Meidät kaikki voidaan heittää pois kyydistä.
Koska tämä hallitus ei löydä selkärankaa erotakseen, todettakoon tässä vaiheessa että hallitus todellakin puhui teoin ja me vastaamme: ei enää ikinä sinimustaa hallitusta valtaan!”

