- Eduskuntavaalit2027
- Toimituksen nostot
- Uutiset
Kioskikauden avaus
Kauden ensimmäisessä Furkan Kioskissa porilaiset ehdokkaat Jaakko Jäntti ja Mona Koski pääsivät keskustelemaan monipuolisesti mm. talouspolitiikan ajankohtaisista kysymyksistä.
Furkka alusti tulevien vaalien teemoista kuten velkajarrusta. Jaakko Jäntti tarttui heti velkajarruun ja jatkoi puhumalla veroasioista kuten yhteisöveron alennuksen seurauksista:
– Sillä ei ole toivottua vaikutusta valtion talouteen. Köyhiltä on leikattu jo niin paljon, että se aiheuttaisi vain ongelmia.
Porin Energian osakekauppaakin sivuttiin. Jaakko Jäntti totesi sen antavan vain tilapäistä helpotusta kaupungin talouteen.
Velkajarru tuomittiin Kioskilla toimimattomaksi.
Leikkauspolitiikka ei johda mihinkään
Ulkomaalaisen halpatyövoiman käyttökin oli esillä Kioskissa.
– Se on lisääntynyt ja siihen olisi puututtava, todettiin.
Esimerkiksi metsäteollisuudessa on ulkoistettu työvoimaa aliurakoitsijoille, joiden tarjoamat työsopimussuhteet ovat varsin kyseenalaisia.
Puolustukseen käytettävät määrärahat on moninkertaistettu. Doktriini sodankäynnissä muuttuu ja sotakalustotarpeet muuttuvat. Tästä aiheutuu kustannusongelma. Talouskasvua ei Suomessa ole ollut pitkään aikaan.
Poriin on tulossa valtava investointisuma, joka aiheuttaa kustannuksia ja myös ympäristöongelmia.
– Se on monimutkainen asia, Mona Koski myönsi.
Sellaisia ovat pääkirjaston uudistaminen ja palloiluhalli-projekti. Koulut ja niihin tehdyt investoinnit ovat edelleen agendalla kaupungin hallinnossa.
Jaakko Jäntti on kirjaston peruskorjauksen kannalla.
Mona Koski ei kannata kirjaston remonttia, vaan uuden rakentamista.
Molemmat ehdokkaat ovat liikunta-alalla, joten jo esittelypuheenvuoroissa käsiteltiin Porin mahdollisuuksia järjestää isoja tapahtumia elävöittämään elinkeinotoimintaa.
Tulevissa vaaleissa on vassareilla oltava näkyvyyttä, todettiin kioskissa.
Eduskuntavaalien tuloksesta riippuu, mikä on yhteistyökuvio vaalien jälkeen. Perussuomalaisten, keskustan ja demarienkin kuviot on tunnettava.
– Lindtman on kallellaan Kokoomukseen!
Uuden hallituksen lista:
- Nykyisen leikkauspolitiikan pitää loppua.
- Raha pitää saada liikkelle taloudessa valtion velasta huolimatta.
Furkan Kioskilla keskustelu oli tiivistä loppuun asti.
Yleisön joukossa oli myös ehdokas Jari Myllykoski Nakkilasta. Hän ja toinen nakkilalaisehdokas Eero Rantala pääsevät Furkan Kioskin tiskin taakse kesäkuun 14. päivä – samaan aikaan, samassa paikassa.
