Arvokas vanhuus uhkaa karata tavoittamattomiin

MDI:n johtava asiantuntija Rasmus Aro pohjusti keskustelua taulukoineen ja karttoineen. Lähtötilanne tuskin oli kenellekään uusi:

Satakunta ikääntyy vinhaa vauhtia

• Esimerkiksi 1972 Satakunnassa ei elänyt yhtään 100-vuotiasta tai sitä vanhempaa. Yli 84-vuotiaita oli 833.
• Vuonna 2024 vastaavat luvut olivat 75 ja 8 389
• Ennusteen mukaan 2040 yli 84-vuotiaiden määrä Satakunnassa olisi jo peräti 13 800. Satavuotiaita tai sitä vanhempia voisi olla noin 110.

Satakunnan väestö on keskimääräistä iäkkäämpää kuin muilla hyvinvointialueilla. Kehitystä selittää työikäisten toteutunut ja tuleva väheneminen.

Satakunnan ikärakenne vastaa muita Suomen yliopistottomia muuttotappioalueita.

Johtava asiantuntija Rasmus Aro

Hyvin iäkkäiden henkilöiden määrä kasvaa merkittävästi koko Satakunnassa. Porissa ja Raumalla määrän kasvu on suurin. Suhteellisesti kasvu on suurta myös alueen pienemmissä kunnissa.  

– Hyvinvointialueen palvelujen keskittäminen voi vaikuttaa muuttoliikkeeseen.

• Ennusteen mukaan Satakunnassa työikäinen väestö vähenee vuoteen 2040 mennessä 12 prosenttia.
• Hyvin iäkkään väestön (yli 84-vuotiaat) määrä kasvaa 65 prosentilla.

– Tämä ei ole väliaikainen ilmiö. Näin nuorta väestöä ei enää tule olemaan Suomessa.

Miten jatkossa sitten tuotetaan tarvittavat palvelut? Sote-palveluiden lisäksi iäkkäiden ihmisten asuminen, liikkuminen sekä yksinäisyyteen ja muihin sosiaalisiin riskeihin liittyvät ongelmat on ratkaistava.

Löytyykö pienille yrityksille jatkajia?

Työperäisessä maahanmuutossa piilee ainoa realistinen väestönkasvun mahdollisuus.

Ongelmana voi olla työ- tai opiskelupaikan löytyminen puolisoille ja muille mukana muuttaville perheenjäsenille.

– Sama ongelma on myös Satakunnassa kouluttautuneilla, Aro muistutti.

Väestökatsauksen jälkeen harjavaltalaisen aluevaltuutettu Nea Hakalan (vas.) oli aika kutsua paneelin lauteille kolme hyvinvointialueen vanhustenhoitoa eri näkökulmista katsovaa ammattilaista:

• Ruskatalojen Palveluyhdistys ry:n toiminnanjohtaja ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n puheenjohtaja Hanna-Leena Ojalainen,
• ikääntyneiden palvelujen toimialuejohtaja Jaana Männikkö Satakunnan hyvinvointialueelta ja
• porilainen aluevaltuutettu Piia Sandelin (vas.), joka työskentelee hyvinvointialueen kotihoidossa.

Panelistit keskittyivät vanhuspalvelujen nykytilaan.

Ojalainen avasi esittelyssä suhdettaan digipalvelujen käyttöön vanhustenhoidossa. Hän pitäisi ne tiukasti vain renkinä, eikä päästäisi niitä isännöimään.

– Ihmiset pitäisi aina nähdä yksilöinä, ei hoidettavana massana.

Männikön mukaan hyvinvointialue hoitaa ihmisiä yksilöinä. Hänkin toivoi lisää yhteistyötä hyvinvointialueen sekä palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen välille.

Hän muistutti, että hyvinvointialue on tavallaan kuin yksi kunta. Siksi ei aina voida löytää ympärivuorokautisen hoivan paikkaa läheltä ihmisen tai hänen omaistensa asuinpaikkaa. Hänestä välimatka on pienempi paha kuin hoidotta jääminen.

Panelistien mielikuvat siitä, ollaanko hyvinvointialueella varauduttu väestökehityksen rajuihin muutoksiin, vaihtelivat laidasta laitaan. Männikön mukaan hyvinvointalueella ollaan varautumassa muutoksiin. Ojalaisen mielestä ollaan enemmänkin housut kintuissa -tilanteessa.

Aro kuvaili ongelman olleen tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta koska koko ajan on tullut muita kriisejä hoidettaviksi, ikääntymiskehitykseen ei ole pureuduttu tosissaan.

Yhteisöllinen asuminen vai pelkkä yhteisöllisyys?

Ojalainen muistutti resurssiongelmien ratkaisijaksi mainostetun ns. yhteisöllisen asumisen riskeistä.

– Malli on nykyisellään raakile, jota tulisi kehittää.

Myös kansalliseen keskusteluun nostetuista vapaaehtoistyöstä ja naapuriavusta kaivattaisiin panelistien mielestä enemmän avointa keskustelua, vaikka tällä hetkellä julkisen talouden ongelmat haastavat kaikkia.

Sandelin kertoi, että hänen mielestään kotihoidossa tehdään nykyisillä resursseilla hyvää työtä. Hän kertoi työhönsä kuuluvan ihmisten kohtaamisia heidän kodeissaan.

Henkilökunnan irtisanomiset ja muut yt-menettelyn kautta tehdyt muutokset kuitenkin herättävät ristiriitaisia tunteita.

Kysymys ennaltaehkäisyn leikkauksista lähes mykisti paneelin.

Ojalainen puhui arvovalinnoista ja totesi rakentavan ratkaisun olevan lähes Nobel-palkinnon arvoinen. Ennaltaehkäisyn merkitys korostuu hänen mukaan omaishoidossa.

– Pahimmassa tapauksessa ympärivuorokautiseen hoitoon päätyy yhden sijasta kaksi. Kukaan ei loputtomiin jaksa.

Myös Männikkö pahoitteli, että HVA:lla joudutaan paljon priorisoimaan. Kaikki ei aina mene oikeudenmukaisesti.

Palveluiden pullonkauloiksi todettiin mm. kotihoiton henkilöstö riittävyys arjessa. Männikön mukaan työvoiman tarvetta tarkastellaan HVA:lla kokonaisuutena. Tästä kuultiin myös työntekijöiden mielipiteitä yleisön joukosta. Männikkö vastasi, että ratkaisuja pitäisi tehdä yhdessä henkilöstön kanssa.

Jatkossa hyvinvointialueet aikovat lisätä omaa palvelutuotantoaan vanhustenhoidossa voittoa tavoittelevien yhtiöiden ja voittoa tavoittelemattomien järjestöjen rinnallla.

Männikön mielestä se on luonnollista, koska alueilla on palvelujen järjestämisvastuu.

Illan viimeisen yleisökysymyksen esitti Tapio Furuholm. Hän muisteli 20–30 vuotta sitten tavoitteena ollutta arvokasta vanhuutta.

– Toteutuuko se vuonna 2026?

Panelistit olivat yhtä mieltä, että työntekijät tekevät parhaansa. Männikkö myönsi, että takeita tavoitteen toteutumisesta ei silti ole.

Keskustelun järjesti Hyvinvointialueen Vasemmistoryhmä yhdessä Vasemmistoliiton Itä-Porin yhdistyksen kanssa.

Jaa artikkeli