- Uutiset
Syyskausi alkuun Huittisissa – katso myös syksyn muita menoja

Aluehallituksen jäsen Eija Salmi oli syyskauden avajaisissa huittislaisten vieraana.
Hän kertoi sote-palveluista sekä vasemmistoliiton uuden valtuustoryhmän tavoitteista Satakunnan hyvinvointialueella.
– Miten lakkautetut palvelut korvataan, vai muuttavatko kaikki Poriin?
Hyvinvointialueen palvelut herättivät illan aikana runsaasti keskustelua.
Eija Salmi totesi, että maailmanpolitiikka heijastuu tällä hetkellä myös sisäpolitiikkaan.
– Puolustusmenoja ei saa arvostella.
– Talouspolitiikassa USA:n myötäily on johtanut köyhiltä leikkaamiseen ja rikkaiden verotuksen keventämiseen.
Psykiatrian erikoislääkäri Eija Salmi kertoi kattavasti ikäihmisten palveluiden kehittymisestä. Ongelmana on resurssien vähentyminen. Hän toi esille myös uusia uhkakuvia.
– Suomessa ei voida siirtyä täysin omaishoivan vaaraan, eikä meistä monella ole varaa itse aikanaan maksaa omaa hoitoaan.
– On arvovalinta, otetaanko rahat jatkossa esimerkiksi yritystuista tai verottamalla varakkaita.
Harjavallan vasemmistoliiton puheenjohtaja Eija Salmi on huolestunut siitä, että säästäminen on kohdentunut erityisesti terveyspalveluihin.
– Myös perhepalveluihin tarvittaisiin lisää kotihoidon ammattilaisia ja perhetyötä pitäisi kehittää muun muassa huostaanottojen määrän kasvun takia, hän sanoi.
Huittisten vasemmistoliiton puheenjohtaja Jukka Kivimäki nosti omassa puheenvuorossaan esille osaston ja vasemmistoliiton kannattajien nykyisen ikäjakauman.
– Se on haasteellista kaikelle toiminnalle.
Revon majalle oli onneksi saapunut kaikenikäisiä sosiaali- ja terveydenhuollon asioista kiinnostuneita.
Kuvagallerian alapuolella tietoa syksyn vasemmistotapahtumista Satakunnassa.




Ajankohta | Mitä, missä, milloin? |
---|---|
30.–31. elokuuta | Harjavallan markkinat, vasemmistoliiton teltta |
17. syyskuuta | Eurajoen vasemmiston sote-sauna Lahdenperässä. |
20.–21. syyskuuta | Silakkamarkkinat Raumalla, vasemmistoliiton teltta |
27. syyskuuta | Porin päivä, vasemmistoliiton teltta |
27. syyskuuta | Piirin syyskokous Porissa |
Huom! Tiedot tarkentuvat.
Puuttuuko jotain tärkeää? Ilmoita toimitukseen: vasenvoima@outlook.com