• Kolumnit

Satu Pessi: Penkkiurheilijasta kenttäpelaajaksi

Eurajoen vasemmistoliiton tuore kunnanvaltuutettu kirjoittaa kolumnissaan politiikan kentistä, joita voi seurata katsomosta tai asettua ehdolle ja tulla valituksi luottamustoimeen.

– Kun ihmisellä on tunne, että omaan elämänlaatuun voi vaikuttaa kouluttautumalla, kuulumalla yhteisöön, tulemalla hyväksytyksi omana itsenään ja tulemalla kuulluksi, se luo elämälle tarkoituksellisuutta. Ihmisen arvo pitää voida mitata muussakin kuin rahassa.

– Olen vuosia ollut politiikan penkkiurheilija ja seurannut aktiivisesti sekä kotimaisen, että ulkomaisen politiikan kehittymistä.

En ole valinnut puolueekseni Vasemmistoliittoa verenperintönä, vaan elämän varrella muodostuneiden arvojen pohjalta olen huomannut kuuluvani poliittisessa nelikentässä liberaaliin vasemmistoon.

Ajatus kuntavaaleihin lähtemisestä ei minun kohdallani ollut peruskoulun penkiltä asti suunniteltu polku elämälle, sillä nuorena kuvittelin, että politiikassa ihmisellä täytyy olla kattavasti osaamista, ymmärrystä ja lähes yliluonnolliset taidot oikeastaan kaikesta.

Paljon on se ajatus karissut sittemmin penkkiurheilijan roolissa politiikkaa ja sen tekijöitä seuranneena.

Ideologisesti työtön on päivän trendisana. Sitä kuulee oikealta laidalta, kuinka sellaisia Suomi pursuaa ja talous sakkaa.

”Ei oikein lähde velkalaivat kääntymään, kun jengi makaa vaan huvikseen kotona. Kyllä rankaista täytyisi sellaisia. Ottaa pois se vähäkin, mikä heillä on.”

Kuitenkin juuri se vähäosaisuuden tunne, syrjäytyminen, kokemus siitä, ettei voi vaikuttaa omaan elämänlaatuunsa heikentää motivaatiota ja elämän tarkoituksen tunnetta.

Kun ihmisellä on tunne, että omaan elämänlaatuun voi vaikuttaa

  • kouluttautumalla ja uudelleen kouluttautumalla,
  • kuulumalla yhteisöön,
  • tulemalla hyväksytyksi omana itsenään ja
  • tulemalla kuulluksi,

se vahvistaa motivaatiota ja luo elämälle tarkoituksellisuutta.

Ihmisen arvo pitää voida mitata muussakin kuin rahassa.

Ideologisesti työtön on vähän kuin kansantaruissa esiintyvä lapsien pelotteluun keksitty olento: monet niistä puhuvat, kertovat jopa tavanneensa, mutta missä sellaisia oikeasti on?

  • Sen taruolennon on keksinyt joku sellainen henkilö, joka ei ole joutunut toimittamaan valtion virastoihin tiliotteittaan useiden kuukausien ajalta ja selvittämään, onko kaverilta lainattu kymppi tuloja, jotka vähennetään ensi kuun ruokakassista.
  • Sen olennon on luonut tyyppi, jonka ei ole tarvinnut lähettää kirstunvartijan käskystä työhakemuksia jopa täysin väärälle alalle, jotta työnhakuehto täyttyisi.
  • Se samainen taruolennon keksijä ei ole tainnut koskaan kohdata elämän epäreiluutta: miten työkyky voi alentua tai kadota ihmisestä iäksi täysin itsestä riippumattomista syistä.

Siellä oikeiston oppikirjassa kuitenkin täysin ristiriitaisesti löytyy myös ajatus siitä, että ihminen, jolla on jo – jos ei sentään kaikkea, mutta erittäin paljon – lähtee puurtamaan yhteiskunnan eteen tarmokkaammin lahjomalla, kannustamalla ja isommalla säkillisellä kultaharkkoja.

Ja kun sitä taianomaista “nettoveronmaksajaa” ruokkii rahalla, niin toivotaan että se lannoittaa putoilevilla kultahippusilla köyhänkin maata niin, että yhtäkkiä kaikilla on leipää syödäkseen ja töitä tehdäkseen.

Tosiasiassahan se tyyppi lentänee kultaharkkokassinsa kanssa etelän aurinkoon ja sijoittaa ulkomaisiin pörssiyhtiöihin kannustusrahansa.

Sen sijaan, että potkittaisiin jo maassa makaavaa ja raivottaisiin laiskuudesta, voisimme miettiä, miten saisimme jokaiselle itsessään arvokkaan elämän, jota osallisuus yhteiskunnan rattaissa palkitsee.

Meissä ihmisissä on valtavasti potentiaalia, jonka arvo on mittaamatonta.