• Mielipiteet

Pertti Salo: Eurajoen kyläkoulut tulilinjalla

Eurajoen kunta sai lapsiystävällisen kunnan tunnuksen viime vuoden elokuussa, mutta nyt näyttää huonolta sen suhteen.

Yllättävä esitys Eurajoen kouluverkkosuunnitelman käynnistämisestä tuli kunnanhallituksen listalle heti kesäloman alkaessa.

Kirjoittaja kysyy, miksi Eurajoen kylien elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa halutaan heikentää.

– Kunnanhallituksen listalla esitetään kouluverkon uudelleen suunnittelua eli käytännössä tulilinjalla ovat kyläkoulut, joiden puolesta on taisteltu jo aikaisemmin. Koulu-uudistuksen tarvetta perustellaan syntyvyyden laskulla.

Kunnanhallitus on koolla tiistaina 18. kesäkuuta. Päätösesityksessä Eurajoen kouluverkkosuunnitelman valmisteluvastuu annettaisiin sivistyspalveluille sivistysjohtajan johdolla.

On tarkoitus, että kunnanhallitus käsittelee kouluverkkosuunnitelman ja tekee esityksensä kunnanvaltuustolle vielä tämän vuoden aikana.

Kouluverkkoasia tuodaan pikavauhtia päätöksentekoon.

Kaikki tämä, vaikka viimeaikaisten uutisten mukaan jo alakouluissa esiintyy vakavaa häiriökäyttäytymistä, Eurajoelle aiotaan muodostaa entistä suurempia kouluyksikköjä.

Suuret keskuskoulut eivät ole onnistuneet kovin hyvin tehtävässään ja siksi myös kyläkouluilla on tärkeä tehtävä tukea nuorten alkutaivalta koulussa.

Epäilyä herättää, että esitys tehtiin keskellä kesälomakautta ja ennen kuntavaaleja.

Aikoinaan kyläkouluja rakennettiin Eurajoella lahjoitusvaroin ja yleissivistystä haluttiin edistää, vaikka elettiin sääty-yhteiskunnan aikaa.

Vuojoen kartanonherra Axel Björkenheim oli mukana perustamassa kouluja. Paikalliset tilanomistajat lahjoittivat tontteja kouluille, ja mukana oli myös patruuna Antti Ahlström, joka on rahoittanut useita kouluja myös Pohjois-Satakunnassa.

Nyt aiotaan aikaisempien sukupolvien työ mitätöidä, ja samalla Eurajoen kylien elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa heikennetään.

Esitys on selvästi ideologinen ja oikeiston ajama.

Eurajoella ei ole tavattu karsia kouluverkkoa. Viimeksi Rikantilan koulu oli vuonna 2022 lakkautuslistalla, mutta kunnanhallitus päätti koulun toiminnan jatkuvan ennallaan. Asia ei edennyt kunnanvaltuustoon.

Vaikka kunnan keskeinen tehtävä on tarjota palveluja asukkailleen, yritetään kustannuksia leikata rajulla kädellä seurauksista välittämättä ja lyhytnäköisesti.

Eurajoen kunta sai lapsiystävällisen kunnan tunnuksen viime vuoden elokuussa, mutta nyt näyttää huonolta sen suhteen.

Kokoomus leikkaa nyt tulevilta polvilta puuttumalla kouluihin ja muihin lapsiperheiden etuihin. Vasemmistoliiton pitää ottaa asia kuntavaalien teemaksi liittyen mm. lapsibudjetointiin.

Pertti Salo

FM, yrittäjä ja opettaja

Eurajoki