• Eduskuntavaalit
  • Mielipiteet

Lotta Hatakka: Sosiaaliturvaa pitää parantaa, ei leikata

Ehdokas haluaa korjata väärän mielikuvan, että sosiaalietuuksien saaminen olisi Suomessa helppoa.
– Leikkaamisen sijaan sosiaaliturvaa pitää parantaa. Sillä tavalla rakennamme yhteiskuntaa, jossa jokainen on tärkeä osa yhteisöä. Se turvaa koko maamme hyvinvointia ja yhteiskuntarauhaa.

– Monesti kuulee väitettävän, että Suomessa on liian helppo elää sosiaalietuuksien varassa. Väite perustuu kahteen väärään käsitykseen. Ensinnäkin ihmiskuvaan, jossa ajatellaan, että ihminen on itsekäs ja noin ylipäänsä ei haluaisi olla tärkeä osa yhteisöään. Lisäksi myös kuvitelmaan, että sosiaalietuuksien saaminen olisi helppoa.

Ihmisellä on syntymästään lähtien suuri tarve kuulua ja kelvata yhteisöönsä. Jos syntyneen lapsen vanhemmat ja muu lähipiiri joutuvat kamppailemaan toimeentulon kanssa, vaikuttaa se väistämättä siihen, millainen kuva yhteiskunnasta lapselle rakentuu.

Sosiaalietuuksien saaminen ei ole helppoa. Pitää tietää, mihin etuuksiin voisi olla oikeutettu. Pitää osata ja jaksaa täyttää monimutkaiset lomakkeet ja kerätä niihin liitteet. Pitää odottaa viikko- ja kuukausitolkulla Kelan päätöstä etuuden saamisesta, minkä jälkeen usein lopputuloksena on ilmoitus, ettei etuutta saa.

Jotkut jaksavat valittaa päätöksestä, monet eivät. Pienillä tuloilla, tai muuten raskaassa ja kalliissa elämäntilanteessa elävät joutuvat elämään jatkuvassa, tai toistuvassa epävarmuudessa toimeentulosta.

Jos lapsen vanhemmat joutuvat kamppailemaan toimeentulon kanssa, vaikuttaa se väistämättä siihen, millainen kuva yhteiskunnasta lapselle rakentuu.

Eduskuntavaaliehdokas Lotta Hatakka

Leikkaamisen sijaan sosiaaliturvaa pitääkin parantaa. Tarvitaan nopeampia etuuksien käsittelyaikoja. Tarvitaan korotus perusturvan tasoon ja inhimillistä puhetta sosiaaliturvan varassa eläviä kohtaan. Sillä tavalla rakennamme yhteiskuntaa, jossa jokainen on tärkeä osa yhteisöä. Se turvaa koko maamme hyvinvointia ja yhteiskuntarauhaa.

Lotta Hatakka

kaupunginvaltuutettu, kansanedustajaehdokas

Rauma

Lotta Hatakan mielipidekirjoitus on aiemmin julkaistu Länsi-Suomessa 24.3.2023.