• Eduskuntavaalit
  • Mielipiteet
  • Toimituksen nostot

Lotta Hatakka: Vaalit ovat aina arvovaalit

Kirjoittajan mielestä politiikan toimittajien arviot olivat päässeet värittymään heidän arvioidessaan puoluejohtajia. On virheellistä väittää, ettei vasemmisto kantaisi vastuuta julkisesta taloudesta tai Suomen turvallisuudesta. – Me haluamme molempien jakautuvan kaikille, ei vain harvoille.

Lännen Median toimittajat esittelivät Länsi-Suomessa ilmestyneessä jutussa arvioitaan nykyisten eduskuntapuolueiden johtajien vahvuuksista ja heikkouksista tulevissa eduskuntavaaleissa. Ihan mielenkiintoinen asetelma, mutta toimittajien arviot olivat kovin värittyneet.

Jutussa toistettiin valitettavan yleinen väite siitä, että oikeistopuolueet tekisivät ideologioista vapaata asiapolitiikkaa ja vasemmistopuolueet ideologista politiikkaa, jossa ei kanneta vastuuta julkisesta taloudesta eikä maan turvallisuudesta.

Räikeimpiä olivat juttuun kirjoitetut väitteet, että ”sdp yrittää Marinin johdolla tehdä tulevista vaaleista arvovaalit” ja että ”vasemmistoliitto kantaa Neuvostoliiton tukeen sidottua historiaansa”.

Kuulun vasemmistoliittoon, koska haluan yhdessä muiden jäsenten ja vasemmistoliittoa äänestävien kanssa työskennellä sen eteen, että julkisesta taloudesta ja maamme turvallisuudesta pidetään vastuullisesti huolta. On arvovalinta huolehtia niistä niin, että hyvinvointi ja turvallisuus jakautuvat kaikille, ei vain harvoille.

Eduskuntavaaliehdokas Lotta Hatakka

Vaalit ovat aina arvovaalit, vaikka poliitikot tai heitä tukevat toimittajat muuta väittäisivät. On demokratian kannalta vastuutonta ja vaarallista uskotella muuta.

Kuulun vasemmistoliittoon, koska haluan yhdessä muiden jäsenten ja vasemmistoliittoa äänestävien kanssa työskennellä sen eteen, että julkisesta taloudesta ja maamme turvallisuudesta pidetään vastuullisesti huolta. On arvovalinta huolehtia niistä niin, että hyvinvointi ja turvallisuus jakautuvat kaikille, ei vain harvoille.

Vasemmistoliitto ei kanna mukanaan Neuvostoliitto-haikailua, vaan puolustaa tinkimättömästi rauhaa. Nato-jäsenyyden kaltaista liittoutumista suurvaltojen väliseen varustelukilpailuun on pitkään pidetty puolueessa mahdottomana, koska on pelätty sen lisäävän turvattomuutta ja sodan uhkaa.

Nyt aika ja yleinen turvallisuuspoliittinen tilanne on toisenlainen ja siksi puolueemme kansanedustajista useampi äänesti Nato-jäsenyyden puolesta kuin sitä vastaan taannoisessa eduskunnan äänestyksessä.

Toivon, että äänestäjänä tulevissa eduskuntavaaleissa muistat, että vaalit ovat aina arvovaalit. Katso tarkasti, millaiset arvot piilotetaan vaalipuheiden ja vaalimainosten taakse. Äänestä omien arvojesi mukaisesti.

Lotta Hatakka

kaupunginvaltuutettu

eduskuntavaaliehdokas

Rauma

EDIT Mielipidekirjoitus on julkaistu 16.1.2023 myös Länsi-Suomessa. Linkissä viitattu juttu on ikävä kyllä maksumuurin takana.