• Eduskuntavaalit2027
  • Kolumnit
  • Toimituksen nostot

Mona Koski: Kukaan ei ole halvempi ihminen!

– Tapa, jolla puhumme maahan muuttaneista, voi työntää ihmisiä yhä kauemmas yhteiskunnan ulkokehälle – joskus huomaamattamme, mutta silti todellisesti.

– Kun puhumme maahanmuutosta, puhumme ihmisistä, Mona Koski muistuttaa.

Keskustelussa maahan muuttaneet niputetaan liian usein yhdeksi kasvottomaksi joukoksi. Silloin katoaa se, mikä on kaikkein olennaisinta:

jokainen ihminen on ainutkertainen.

Jokaisella on oma tarinansa, omat unelmansa ja toiveensa, ja usein myös taakse jäänyt elämä, joka on vaatinut enemmän rohkeutta kuin osaamme kuvitella.

Meitä kaikkia yhdistää sama, syvä tarve tulla nähdyksi ja kohdatuksi arvokkaana ihmisenä – sekä elää turvallista, merkityksellistä elämää.

Suurin osa Suomeen muuttaneista haluaa tehdä työnsä rehellisesti, rakentaa tulevaisuuttaan ja elää tavallista arkea, aivan kuten kuka tahansa meistä.

Moni on jättänyt taakseen sodan, vainon tai epävarmuuden saadakseen mahdollisuuden uuteen alkuun – toivo mukanaan, mutta myös haavat sydämessään.

Siksi maahan muuttaneista on puhuttava inhimillisemmin.

Sanat eivät ole koskaan vain sanoja. Ne voivat joko rakentaa siltoja ihmisten välille tai pystyttää muureja, jotka erottavat meidät toisistamme.

On vaarallista ajatella, että ”maahan muuttaja voi olla tyytyväinen pienempään palkkaan, koska se on enemmän kuin hänen kotimaassaan” tai että ”uusi työntekijä ansaitsisi huonompaa kohtelua vain siksi, että on uusi työpaikalla.”

Mistä tällainen ajatus oikeastaan kumpuaa? Pysähdy hetkeksi sen äärelle.

Voiko ihmisen työ koskaan olla vähemmän arvokasta vain siksi, että hän on syntynyt toiseen maahan? Tai siksi, että hän on uusi työyhteisössä – vaikka hänellä olisi sama koulutus, sama osaaminen tai jopa enemmän kokemusta kuin pitkään talossa olleella?

Vastaus on selvä, vaikka se joskus unohtuu: ei voi.

Työntekijän arvo ei määräydy syntymämaan, nimen, äidinkielen tai ihonvärin perusteella. Se määräytyy työn, osaamisen ja panoksen perusteella.

Kun työ on sama, kuuluu myös palkan olla sama.

Työperäinen hyväksikäyttö on syvä epäoikeudenmukaisuus. Usein se syntyy hiljaisuudessa – siitä, että ihminen ei tunne oikeuksiaan tai pelkää menettävänsä työnsä tai oleskelulupansa. Mutta sen seuraukset ulottuvat paljon yksilöä pidemmälle.

Hyväksikäyttö ei vahingoita vain sen kohteeksi joutuvaa ihmistä, vaan koko suomalaista työelämää. Se vääristää kilpailua, painaa palkkoja alaspäin ja heikentää kaikkien työntekijöiden asemaa.

Turvallinen työpaikka kuuluu jokaiselle. Jokaisella on oikeus tehdä työnsä ilman pelkoa syrjinnästä, hyväksikäytöstä tai epäasiallisesta kohtelusta.

Kun ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti, työyhteisöt vahvistuvat, luottamus kasvaa ja ihmiset voivat paremmin – ei vain työntekijöinä, vaan myös ihmisinä.

Se, miten kohtelemme kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kertoo lopulta eniten siitä, millainen maa Suomi haluaa olla.

Oikeudenmukainen yhteiskunta ei mittaa ihmisen arvoa syntymämaan perusteella – se näkee ihmisen. Ja puolustaa sitä, mikä kuuluu meille kaikille: ihmisarvoa.

Yhdenvertaisuus ei ole mielipide. Se on oikeus. Ja juuri siksi siitä ei saa koskaan tinkiä.

Minun politiikkani alkaa välittämisestä. 🩷

Mona Koski 
Alue – ja kuntavaltuutettu
Satakunta – Pori

Jaa artikkeli