Eekruut: Ei peto, vaan ihminen

Eetu on se Eetu, jonka mukaan Eetunaukio Porissa on nimetty.

Eetu Salin (1866–1919) oli vasemmistolaisen työväenliikkeen rakentaja, joka maksoi ainutlaatuisista puhujan ja näkijän lahjoistaan kovan hinnan.

Syntyperäinen porilainen Eetu Salin ei ollut, vaikka tulikin valituksi siellä eduskuntaan ja kaupunginvaltuustoon.

Elokuvaa on ennakkoarvioissa kuvattu synkäksi, kertoohan se Suomen historian mustimmista vuosista sisällissodan molemmin puolin. Nenäliinapakettia katsomoon ei silti tarvita.

Historiallinen elämänkerta Punainen peto -elokuva ei ole, vaikka tapahtumat tarkkoine aikoineen, paikkoineen ja aikalaishahmoineen vilisevät.

Politiikan lisäksi Jan-Henrik Holmlundin esittämää Eetu Salinia piinaavat 1800-luvun nälkävuosiin sijoittuneen lapsuuden traumat. Niitä päähenkilö hoiti alkoholilla.

Toivoa antaa apuaan tarjoava ystävä ja vielä enemmän oma puoliso, joka uskalsi vetää rajoja, mutta myös tukea ja antaa anteeksi.

Marju Laine tekee hienon roolityön Ida Salinina alusta loppuun saakka.

– Juomistaan Eetu Salin ei peitellyt, vahvistaa Eetu Salinista kirjoittanut Pertti Rajala (sd.).

Kirjailija ei ole osallistunut elokuvan käsikirjoittamiseen. Ensi-illan jälkeen hän kehui kuitenkin elokuvaa hienoksi.

Myöhemmät sukupolvet ovat pohtineet, olisiko Suomen historian laajin verenvuodatus, sisällissota, ollut vältettävissä, jos Eetu Salin ei olisi vuonna 1917 ollut alkoholisminsa heikentämä.

Elokuvassa päähenkilön tahtotila väkivallan välttämiseen on vahva, vaikka se välillä näyttää pohjaavan melko vahvasti kaunaan tiettyjä silloisen uudemman polven sosialidemokraatteja kohtaan.

Eetu Salin oli varoitellut väkivaltaisesta välienselvittelystä vuosien mittaan monta kertaa. Henkilökohtaisesti uskon, ettei hän uskonut rauhanomaiseen ratkaisuun, vaikka sitä vahvasti toivoi.

Halvalla, mutta tyylikkäästi

Punainen peto on toteutettu taitavasti tyylitellen pienessä ja edullisessa kuvausympäristössä. Silti se ei tunnu teatteriesityksen taltioinnilta.

Surrealismi kukkii elokuvassa ja antaa lohtua. Kaikkein kauheimmissa hetkissä löytyy usein todellisuudessakin tämä ulottuvuus.

Koska elämme ankaria aikoja, niukasti kulttuuria tukevan oikeistohallituksen pitäisi olla tyytyväinen tällaisten, laadukkaiden low-budget filmien tuotannosta.

Punainen peto oli tekijöiden mukaan noin viiden vuoden projekti, eikä sen kokonaisbudjetilla saisi pääkaupunkiseudulta kovin kummoista perheasuntoa. Ensi-illan yleisökysymyksen vastauksen mukaan tuotantoon kului noin 315 000 euroa.

Nostan tiukalle taloudenpidolle hattua, ja tekijöiden mukaan hattua tarvittiinkin kerättäessä rahoitusta monista eri lähteistä.

Raumalainen kampela porilaiselle

Porilainen elokuva-alan monitoimiosaaja Antti-Jussi Marjamäki palkittiin lauantaina Sinisen meren elokuvajuhlien kampelalla. Hän on toinen Punaisen pedon ohjaajista, elokuvan käsikirjoittaja ja näytteli Eetun ystävän Väinö Tannerin roolin.

Vuodesta 1994 jaettu palkinto on Rauman Elokuvakerho ry:n jakama arvostettu tunnustus elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Keraamisen pienoisveistoksen on tehnyt raumalainen taiteilija Kirsi Backman.

Bluukkareiksikin kutsuttua festivaalia voi suositella kaikenikäisille elokuvan ystäville.

Tervetuloa Raumalle taas ensi vuoden elokuussa!

Kirjoittaja on Vasenvoiman vastaava toimittaja, joka on viettänyt enemmän aikaa elokuvakerhojen matineoissa kuin filmifestivaaleilla.

Jaa artikkeli