Satu Pessi: Selkärankahaitari soi epävireisesti

Nykyisen oikeistohallituksen sekoilut ovat viimeistään paljastaneet tavallisille, politiikkaa vähemmän seuraavillekin ihmisille, mistä kauniiden vaalilupausten takana on todella kyse.

Tulos on lähinnä vastaava, kuin olisi ostanut krääsäkauppiaalta komeilla juhlapuheilla myydyn kalliin timanttisormuksen ja kotona todennut, että muovin päältä hilseilevä kromimaali ja timanttia esittävä muovinpala eivät aivan lunastaneet odotuksia.

Politiikan trendisanoja on nykyään vastakkainasettelu ja polarisoituminen.

Aika ajoin sitten joku keksii peräänkuuluttaa yhteistyön voimaa ja yhdessä tekemisen tärkeyttä. Se antaa mielikuvan, kuin politiikassa riideltäisiin ihan vain eri mieltä olemisen ilosta.

Toki erään äärioikeistoporukan suurin motivaattori tehdä asioita kuulostaa olevan se, että vassareita vituttaa. Tätä virttä näki somessa keväällä, kun sankoin joukoin tällaiset tyypit mainostivat äänestävänsä euroviisuissa Israelia.

On siis helppo julistautua yhteistyön sillanrakentajaksi ja tuomita muut pahaiset riidankylväjät. Mutta hövelisti toksisen positiivisuuden voimalla joka suuntaan kaveeraaminen tarkoittaa joko oman arvomaailman unohtamista tai jos teot eivät kohtaa kauniita juhlapuheita, niin olet kirjaimellisesti puhunut paskaa.

Minä en lähtenyt politiikkaan hankkimaan ystäviä, mutta en myöskään keräilemään vihamiehiä.

Kun kuntapolitiikassa äänestetään kiperistä kysymyksistä, äänestän arvojeni mukaisesti. Kun muilta puolueilta tarjotaan yhteistyötä aloitteiden muodossa, lähden niihin mukaan, mikäli ne kohtaavat arvojeni kanssa. Lähdinhän vasemmistoliittoonkin sen vuoksi, että puolueen arvot kohtasivat lempeästi syleillen omani.

En siis allekirjoittele nimeäni kenenkään paperiin siksi, että toisen puolueen ihmiset jäisivät palveluksia velkaa tai pitäisivät minua mukavana muijana. En myöskään äänestä jotain asiaa vastaan siksi, että haluaisin henkilökohtaisesti vittuilla toiselle valtuutetulle tai puolueelle.

En kohtele poliittisia päätöksiä henkilökohtaisten suhteiden välineenä. Minulla on ystäviä ihan riittävästi ja hevosalalla on päässyt maistamaan tarpeeksi ihmisten välisiä kiistojakin.

Kaikkien kanssa ei pidä olla kavereita, mutta kaikkien kanssa voi joko yrittää tulla toimeen tai vähintäänkin käyttäytyä asiallisesti.

Kokoomuksen tapa tehdä kaveripolitiikkaa on nyt ollut melkoisesti otsikoissa.

Perussuomalaisten ja kokoomuksen hallituskausi on ollut yhtä poliittisen selkärangan kilvantaittelua pystyssä pysymisen merkeissä. Kristillisdemokraatit ja RKP ovat kuin kotibileisiin säälistä kutsutut tyypit, jotka eivät uskalla päästää nurkassa inahdustakaan, etteivät lennä bileistä pihalle.

Joten tältä näyttää pahimmilleen väkisin väännetty ”yhteistyö”, jossa näennäinen ystävyys on työkalu tuhoisalle politiikalle.

Vastakkainasettelusta valittamista kuulee eniten niiden toimesta, jotka sitä tekevät. Eri mieltä oleminen ei ole vastakkainasettelua. Suoraselkäisesti arvojensa takana seisominen ei ole vastakkainasettelua. Vastakkainasettelu syntyy siitä, jos vaikkapa esitän väitteen ja samaan henkäykseen kerron, että mikäli et ole samaa mieltä, et ainoastaan vastusta väitettä vaan jotain suurempaa konseptia samalla.

Kotiini en koskaan päästäisi kansanmurhaa puolustelevaa valkoisen ylivallan vannojaa, vaikka valtuustosalissa joutuisikin samojen seinien sisällä istumaan sellaisen kanssa.

Se ei ole vastakkainasettelua. Joitakin asioita ei vain voi hyväksyä, eikä suoraselkäinen poliitikko lähde leikkimään näennäisesti ystävyyttä edes hyötyäkseen ihmisestä, jonka arvomaailma on täysin ristiriidassa omansa kanssa.

Kuten aikaisemmin mainitsin, olemme nyt kolme vuotta aitiopaikalta todistaneet hallitustasolla sellaista hyvävelikerho-näytelmää.

Eräs erittäin fiksu aikuistuva nuori kysyi minulta kesän alussa erittäin kiinnostavan kysymyksen: ”Miksi sinun puolueeseesi kannattaisi liittyä?”

Tähän kysymykseen oli äärimmäisen helppo alkaa luettelemaan listaa siitä, miksi itse kuulun puolueeseen. Vastaukseni valitettavasti keskeytyi hektisessä tapahtumahulinassa, joten kun pääsin palaamaan vastaukseeni, niin kerroin hänelle vain sen tärkeimmän: Puolue kannattaa miettiä oman arvomaailman kautta.

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu ja Satakunnan Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Eurajoelta.

Jaa artikkeli