Satu Pessi: Ulos somekuplasta

– Jos muistat ajan ennen sosiaalista mediaa, olet vähintäänkin keski-ikäinen.

Eduskuntavaaliehdokas uskoo, että ihmiset kaipaavat takaisin ilmeiden, vastavuoroisuuden ja aitojen kohtaamisten maailmaan.

– Ihmiset haluavat tulla nyt toistensa luokse.

– Sosiaalinen media valtasi maailman noin 20 vuotta sitten ja sen jälkeen elämämme ovat täyttyneet tykkäyksistä, peukuista, klikkauksista, seuraajista, seurattavista ja alati lisääntyvästä ruutuajasta.

Jos elämäsi ei löydy somesta, et ole elänyt ollenkaan, eikä somea pääse karkuun paatuneinkaan perinteisen kanssakäymisen vaalija.

Some toi elämäämme uudenlaiset mahdollisuudet ja haitat

Jos ennen piti laskeskella, kuinka kauan kehtaa roikkua puhelinlinjoilla ulkomaille, nykyään voit näpäyttää peukalonkuvaa ystäväsi lomakuvan alla, kysymättä sen kummemmin kuulumisia.

Ennen yhteydenpito vaati vaivaa ja saattoi maksaa rahaa, mutta pääsit kuulemaan täysin filtteröimättömän kertomuksen, jonka kulusta saatoit kysyä tähdentäviä kysymyksiä, ja joka saattoi kertojalla rönsyillä.

Nyt näet somesta sen, mitä kukakin sinne päättää jakaa. Painat ehkä tykkäyksen ja siirryt seuraavaan.

Kuvien ja videoiden tulva on niin loputon, etten minä ainakaan edes muista, kuka poseerasi Pariisissa.

Aidot kohtaamiset ovat saaneet joukoittain tarkentavia termejä, joista hiukan kehityksenkelkasta jo laidan yli keikkuva meikäläinen käyttää enimmäkseen ilmaisuja ”irl” tai ”livetapaaminen”. Niin hölmöä kuin se onkin, nykyään täytyy täsmentää, tapahtuiko joku netissä vai oikeassa elämässä.

Oikea elämä on nyt kuitenkin nosteessa

Kirjoittaja pääsiäisenä Porin kävelykadulla jakamassa kasvupaketteja.

Ihmiset kaipaavat takaisin ilmeiden, vastavuoroisuuden ja aitojen kohtaamisten maailmaan.

Ehkä olemme jo hiukan unohtaneet, miten aito vuorovaikutus toimii, mutta olemme nyt uteliaina kömpimässä someryönän alta takaisin valoa kohti – takaisin toista ihmistä kohti.

Keväällä kävimme Porissa kiertämässä ihmisten ovilla. Kyllä, luit oikein, menimme koputtelemaan ovia. Menimme aivan ”face to face” kysymään ihmisiltä, mikä parantaisi heidän arkeaan.

Internet on pilannut yhteisöllisyyden ja vieraannuttanut meidät, joten oven auetessa vastassa odotti enimmäkseen hämmentynyt ilme.

Kuin talven jäljiltä unilta heräilevät karhut kevään korvilla, me kömmimme koloistamme, katsoimme toisiamme hiukan epäuskoisina.

Katsekontakti oli kuin kevään ensimmäinen aurinkoinen päivä.
Kajautimme kysymyksen ilmoille: ”Mikä parantaisi sinun arkeasi?”

Ihmisillä oli paljon kerrottavaa siitä, mikä parantaisi heidän tai läheistensä arkea. Ihmisiä painoi suru ja huoli sekä omasta, että läheisten jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

Me kuuntelimme, me jaoimme nämä huolet ja murheet, me kohtasimme. Lopulta kuin kevätauringon lailla, me ihmiset loistimme toisillemme hymyä.

Samanlaisia kokemuksia aidoista kohtaamisista on nyt ollut toreilla ja teltoilla. Ihmiset haluavat tulla nyt toistensa luokse.

Olemme kyllästyneet olemaan somen kuplassa, jossa osallisuus on klikkailua ja kommenttikentät täyttyvät kyllä tekstistä, mutta eivät keskustelusta.

Vaikka meillä on mobiililaitteiden myötä koko maailma käsissämme, emme ole somessa toisillemme läsnä ihmisinä.

Etenkin poliittinen ilmapiiri internetissä on täynnä botteja, jotka suoltavat yötä päivää trollitileiltä vihapuhetta. Osa oikeistakin ihmisistä on altistunut niin kovin ”ragebait”-postauksille, että jatkavat ulkomaisten bottitilien työtä huomaamattaan, ja täysin vapaaehtoisesti.

Jospa vielä somen aikakausi päättyy aitojen kohtaamisten paluuseen, ja kaikki tämä netissä kirjoittelu oikean elämän sijaan on tulevaisuudessa vain synkkä luku historiaa.

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu ja Satakunnan Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Eurajoelta.