• Aluevaltuustoryhmä
  • Toimituksen nostot
  • Uutiset

”Ihmisten oikeus hoivaan, hoitoon ja palveluihin on päämäärä”

Vasemmistoryhmältä tuli tunnustusta Satakunnan hyvinvointialueen talouden suunnan kääntymisestä. Ryhmäpuheevuoro toi myös kritiikkiä:

– Nyt on varottava, ettei taloudellinen onnistuminen peitä alleen palvelujen todellista tilaa.

– Rahoituslaki ja valtiovallan toimet pakottavat hyvinvointialueita säästöihin. Meidän tehtävämme luottamushenkilöinä on varmistaa, että sopeutustoimien keskellä perustuslain rima ei putoa.

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät aluevaltuutetut

Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä kiittää tarkastuslautakuntaa perusteellisesta arviointikertomuksesta sekä koko hyvinvointialueen henkilöstöä vaativasta työstä vuonna 2025.

Vuosi 2025 oli Satakunnan hyvinvointialueelle taloudellisesti merkittävä. Tilikauden tulos oli 42,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen, ja talouden suunta kääntyi. Tämä on merkittävä saavutus tilanteessa, jossa hyvinvointialueet ovat joutuneet toimimaan erittäin tiukassa rahoituskehyksessä.

On myös syytä todeta myönteiset asiat. Satakunnan keskussairaala sijoittui keskussairaaloiden valtakunnallisessa tuottavuusvertailussa ensimmäiseksi. Sairauspoissaolot vähenivät. Tilikauden tulostavoite toteutui kaikilla toimialueilla. Nämä eivät ole pieniä asioita.

Mutta arvoisa puheenjohtaja,

hyvä tulos ei saa johtaa siihen, että katsomme vain euroja. Tarkastuslautakunta nostaa esiin myös vakavia huolia. Tietojärjestelmät eivät edelleenkään tue riittävästi johtamista. Talousarviossa asetettujen toiminnallisten tavoitteiden raportointi on heikkoa.

Ikääntyneiden palveluissa, erityisesti kotihoidon tehokkuudessa, on parannettavaa. Lääkäreiden ja psykologien rekrytointiongelmat jatkuvat. Työturvallisuuteen, väkivallan uhkaan ja henkilöstön kuormitukseen on suhtauduttava vakavasti.

Näissä kysymyksissä ei ole kyse vain hallinnosta tai prosenteista.

Kyse on ihmisistä. Asiakkaista, potilaista, omaisista ja työntekijöistä.

Meidän on myös muistettava, että Satakunnan hyvinvointialueen talous ei ole irti valtakunnan päätöksenteosta. Rahoituslaki, alijäämien kattamisvelvoite ja valtiovallan ratkaisut ohjaavat hyvinvointialueita erittäin kovalla kädellä. Tilintarkastuskertomuksessa todettu muistutus vuoden 2026 talousarvion tasapainosta osoittaa, kuinka vaikeassa ristipaineessa olemme.

Oikeuskanslerin ratkaisu on tässä suhteessa erittäin tärkeä. Perustuslakiin ja lakiin perustuvia palveluita ei voida jättää lainvastaisesti hoitamatta alijäämän kattamisvelvoitteen vuoksi. Tämä on meidän luottamushenkilöidenkin pidettävä mielessä jokaisessa säästöpäätöksessä.

Sopeuttamistoimia on tehty, ja niitä joudutaan edelleen tekemään. Mutta säästäminen ei saa muuttua palvelujen romuttamiseksi. Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta se ei voi tapahtua niin, että vanhus jää ilman hoivaa, nuori ilman mielenterveyspalvelua tai työntekijä ilman turvallista työympäristöä.

Vasemmistoliiton ryhmä korostaa, että tiedolla johtamista on parannettava. Jos järjestelmät eivät tuota oikeaa ja ajantasaista tietoa, päätöksenteko nojaa liian helposti oletuksiin. Se on riski sekä taloudelle että palveluille.

Henkilöstön saatavuuteen, työoloihin ja johtamiseen on panostettava. Hyvinvointialue ei toimi ilman osaavia työntekijöitä.

Tuottavuus ei synny pelkästään rakenteista, vaan myös siitä, että työntekijät pystyvät tekemään työnsä hyvin.

Arvoisa puheenjohtaja,

Satakunnan hyvinvointialueella on onnistuttu kääntämään talouden suuntaa. Siitä kuuluu antaa tunnustus. Mutta nyt on varottava, ettei taloudellinen onnistuminen peitä alleen palvelujen todellista tilaa.

Rahoituslaki ja valtiovallan toimet pakottavat hyvinvointialueita säästöihin. Meidän tehtävämme luottamushenkilöinä on varmistaa, että sopeutustoimien keskellä perustuslain rima ei putoa.

Jaa artikkeli