- Mielipiteet
- Toimituksen nostot
Porin Vasemmisto: Hammashoidon keskittäminen lisää eriarvoisuutta
Porin Vasemmisto on huolissaan aluehallituksen viimeksi tekemistä hammashoitopäätöksistä.
Tavallisten porilaisten arjen haasteet jäävät virkamiesten tavoittelemien kustannushyötyjen alle.
– Päätökset on tuotava uudelleen valmisteluun niin, että mukana ovat aidot vaihtoehdot, vaikutusarviot sekä asukkaiden kuuleminen.
Kunnallisjärjestön mielestä hammashoidon palveluverkostoa koskevat ratkaisut ovat esimerkki siitä, mihin viranhaltijavalmistelu voi pahimmillaan johtaa.
– Valmistelua ohjaa viranhaltijatahon näkemys kustannushyödyistä, joilla ohitetaan porilaisten arkielämän sujuvuus ja rajallisuudet.
Selvitys nojaa vahvasti hammashoidon palveluiden keskittämiseen suuriin yksiköihin, eli käytännössä lähipalveluiden karsimiseen eri puolilla Poria.
Porilaisten arjessa tämä näkyy ajallisina ja taloudellisina haasteina kulkemisen suhteen. Tilanne on omiaan lisäämään eriarvoisuutta sen sijaan, että sillä saavutettaisiin jotain hyvää.
Missään selvityksessä olevissa vaihtoehdoissa ei tullut esiin mahdollisuutta säilyttää Porin nyt lopettamispäätöksen saaneita yksiköitä.
Korvaavaksi malliksi esitetyt koululaisten salkkuvastaanotot eivät vastaa varsinaista hoitoa: tarkastuksia voidaan tehdä, mutta hoitotoimenpiteitä ei.
Lisäksi huoltajien matkakorvaukset koskevat vain rajattuja tilanteita, vaikka sulkupäätökset vaikuttavat kaikenikäisiin porilaisiin.
Pihlavan hammashoitola toimii konkreettisena esimerkkinä. Hoitola palvelee 9000 asukkaan Meri-Porin aluetta. Sijainti 400 oppilaan koulun yhteydessä tukee lasten ja nuorten sujuvaa hoitoon pääsyä.
Meri-Porin yhtenäiskoulun lisäksi alueella on kolme alakoulua. Etäisyydet keskustaan ovat pisimmillään liki 40 kilometriä.
Tällaisen yksikön alasajo ei ole pelkkä hallinnollinen ratkaisu, vaan vakava heikennys alueen palveluihin kuulematta kertaakaan asukkaita.
Kyse ei kuitenkaan ole vain yhdestä Porin toimipisteestä. Useiden hammashoitoloiden toiminnan supistaminen tai lopettaminen tarkoittaa koko palveluverkon heikentämistä Porissa.
Porilaisten lähipalveluita ei saa kaventaa.
Ne ovat keskeinen osa toimivaa arkea ja ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa, ja niiden heikentäminen sysää kustannuksia muualle: jonojen kasvuksi, hoitovelaksi ja lisääntyneiksi matkakuluiksi.
Hyvinvointialueen päätöksenteon on lähdettävä asukkaiden tarpeista, ei viranhaltijavetoisesta keskittämisestä.
Porin vasemmiston hallitus pitää aluehallituksen palveluverkkoa koskevia päätöksiä epäonnistuneina ja katsoo, että Porin lähipalveluiden alasajo tulee keskeyttää.
Päätökset on tuotava uudelleen valmisteluun niin, että mukana ovat aidot vaihtoehdot, vaikutusarviot sekä asukkaiden kuuleminen.
Tavoitteena tulee olla hyvinvointialuelain edellyttämällä tavalla yhdenvertaiset palvelut koko Porissa.
Porin vasemmistoliiton hallitus