Tuomo Grundström: Taimia ja lähimmäisiä

Talvi on edennyt jo helmikuun viidennen Runeberginpäivään.

Raumalainen kolumnistimme haluaa muistuttaa ”antipersulaisista” periaatteista.

Sotaisan runokirjan sijasta kansallisrunoilijaa voi merkkipäivänä lukea vaikka virsikirjasta.

– Minkä Johan Ludvig Runebergin runon tiedät varmasti? Todennäköisesti osaat siitä ulkoa ainakin säkeistön tai kaksi?

Se ei ole ”Vänrikeistä” (jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin) eikä Saarijärveltä (nuori JLR oli kotiopettajana säätyläisperheessä Saarijärvellä vuosina 1823–25)

Juuri niin, tiesit tai arvasit oikein. Se on virsikirjan numero 490, jossa lapsi, pieni taimi vielä, kiittää elämästä ja suojasta ja pyytää niiden jatkuvan.

Virren rauhallisen koraalin säveltäjäkin ansainnee tulla mainituksi. Hän oli Rudolf Lagi (1823–68), Helsingin silloisen Nikolainkirkon eli nykyisen tuomiokirkon ensimmäinen urkuri.

Suomen evankelis-luterilainen kirkon uusimmassa (1986) virsikirjassa on kaksikymmentä Runebergin takoman virren suomennosta. Ruotsinkielisessä versiossa niitä on alkukielisinä kaksikymmentäseitsemän.

Takominen on oikea nimitys vuonna 1857 työnsä valmiiksi saattaneen työryhmän urakalle – Runeberg itse käytti sanaa ”smedarbete”; kynä ja sana painaa kuin pajavasara. Työryhmän muut jäsenet olivat Vaasan koulun rehtori Lars Stenbäck ja kirkkohistorian professori Bengt Olof Lille, puheenjohtajana arkkipiispa Edvard Bergenheim. Kokoelman koekäyttö ja palautteen koonti kesti vuoteen 1886, jolloin kirkolliskokous hyväksyi ruotsin- ja suomenkieliset virsikirjat. Uusimmat tasan sata vuotta myöhemmin, tuskin sattuma-aikataululla.

Runebergin virsiaarteita penkoessa käsiin sattuu kysymys, kuka on lähimmäinen. Siihen vastataan virressä 431:

” Ken on mun lähimmäiseni
ja ketä eläissäni
myös minun tulee rakastaa
kuin omaa itseäni?

Ja jatkaa kysymystä: isäni, äitini, veljeni, sisareni, parhain ystäväni? – Vastaten näin:

” Oi Herra, kaikki päällä maan
loit lähimmäisiksemme,
myös kieleltään ja uskoltaan
niin vieraat toisillemme.
Kun sinulta
saa hoivansa
myös kaukainen
maa, kansa sen,
niin ketään torju emme.

Lähimmäisyys on todellista arkipäivän elämää, kouriintuntuvaa, niin aineellista kuin henkistä.

Tätä tekstiä onkin kutsuttu diakoniavirreksi. Se jatkaa:

”Ja alttiina suo palvella /niin omia kuin vieraita / mielellä lämpimällä muistuttaen vielä, että Vaan tuomion / se alla on, / ken vastuutaan / ei tunnekaan, / vaan itseään vain hoitaa.”

Ei sanota näille ohjeille aamen, vaan että ne ovat noudatettaviksi.

Kirjoittaja on raumalainen eläkkeellä oleva erityisopettaja, vasemmistoaktiivi ja kirkkovaltuutettu

PS. Verkkovirsikirjan haulla löydät 431:n ja 490:n.

Tuomo Grundström