• Kolumnit
  • Toimituksen nostot

Valtuustokolumni: Kuntapolitiikkaan kuuluu myös salapoliisityötä

Tuore kunnanvaltuutettu ja melko tuore kuntalainen Satu Pessi on huomannut, että päätöksenteossa pätee ”tietäjät tietää”. Töitä on tehtävä, jos haluaa olla aktiivisesti mukana Eurajoen asioissa.

– Maanantaina istuttiin kunnanvaltuuston kokousta lähes neljä tuntia. Tapetilla oli kunnan talousarvio vuodelle 2026 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2028.

– Pakaralihasten kuluttaminen valtuustosalin penkillä neljän tunnin ajan oli silti vielä pientä verrattuna sitä edeltävään salapoliisityöhön, jota useiden päivien ajan ennen kokousta jouduimme käymään.

Päätettävänä oli pitkä liuta tärkeitä asioita, joten piti huolellisesti perehtyä kaikkiin liitteisiin ja käsiteltävänä oleviin asioihin.

Uutena valtuutettuna – ja myös suhteellisen uutena eurajokelaisena – pelkästään tätä kokousta varten tarjottuihin asiakirjoihin perehtyminen ei riittänyt alkuunkaan.

Kahlatessamme läpi lähes kaiken julkisesti saatavan tiedon huomasimme, että useista asioissa tuntui olevan aukkoja, joihin emme saaneet vastausta kovallakaan salapoliisityöllä. Kokouspöytäkirjojen välillä tuntui tapahtuneen asioita, joita ei kuitenkaan suoranaisesti pöytäkirjoista löytynyt.

Esimerkkinä käy Vuojoen kartanon puisto, jossa monet valtuutetut ahkeroivat talkoissa lauantaina. Talousarviossa puiston ennallistamiseen on varattu ensi vuodelle 50 000 euroa, mutta suunnitelmasta, tavoitteista tai aikatauluista ei löytynyt tietoa. Ryhmäpuheenvuorossa oli pakko ns. nostaa kissa pöydälle.

”Vuojoen kartanon puistoalue on osa Vuojoki-Linnamaa kulttuurimaisemaa, joka kuuluu Satakunnan maisemallisesti tärkeisiin alueisiin. Alue huomioidaan myös Satakunnan maakuntakaavassa 2050. Kulttuurimaiseman ennallistamisella tarkoitetaan

  • ihmisen muokkaaman ympäristön palauttamista lähemmäs luonnontilaa tai
  • ainakin kohti ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen aikaisempaa tilaa.

Ennallistamalla arvokkaita perinneympäristöjä suojellaan myös tärkeitä elinympäristöjä monille uhanalaisille lajeille. Tavoitteena on turvata monimuotoisuutta, torjua luontokatoa ja vahvistaa ekosysteemien palautumiskykyä.”

Arvokkaan puistoalueen ennallistaminen tulee olemaan pitkällinen prosessi. Jalopuiden lisäksi on huomioitava alueen kaikki muutkin puut, pensaat sekä linnut, nisäkkäät, ruohovartiset kasvit, sienet ja muut eliöt.

Siksi esitin toiveen, että jo ennen ennallistamissuunnitelmaa Vuojoen puistosta teetetään esimerkiksi luontokartoittajalla tai biologilla riittävän kattava luontoselvitys. Se olisi riittävä etenemisvauhti vuodelle 2026.

Seuraavina vuosina ennallistamisen edellyttämiä toimia voidaan toteuttaa rinnakkain alueen virkistys- ja matkailukäytön uudelleen aloittamisen ja kehittämisen kanssa.

Jos asioiden selvittämisessä ilmenneiden aukkojen ratkaiseminen oli työmaa meillekin, en lainkaan ihmettele, että kuntalaisten kokemukset päätöksenteon avoimuudesta ovat olleet negatiivisia.

Olen kuullutkin vitsailua saunailtasopimuksista ja ”sopimuspeleistä”, minkälaisena päätöksenteko ulkopuolisille näyttäytyy.

Taloussuunnitelman osalta käytiin useampia äänestyksiä, joista Satakunnan Kansa heti ehti uutisoimaan. Kiperin asia oli kunnanviraston saneeraus, eikä esimerkiksi mikään kouluasia, päiväkoti tai pyörätie.

Kaikki valtuutetut eivät innostuneet tästä investoinnista (2,5 miljoonaa euroa 2026, lisää myöhemmin). Pitkän keskustelun ja lopulta kahden vastaesityksen jälkeen kunnanhallituksen pohjaesitys tuli hyväksytyksi niukasti äänin 16–16. Puheenjohtajan ääni ratkaisi, ja kolme valtuutettua äänesti tyhjää.

Kokouksen lopuksi, kohdassa ”Muut esille tulevat asiat” luin Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteen Pride-liputuksen aloittamiseksi Eurajoen kunnassa.

Lehtereillä näkyi värikästä kannatusta sateenkaarilipun muodossa, mikä sai parin valtuutetun keskeyttämään aloitteenlukuni, jotta pääsivät muistuttamaan, ettei heidän mielestään sateenkaarikuvioidun kankaan heiluminen yleisössä ole soveliasta. Sopuisa kannatusele päätyi sen jälkeen lipun taitteluun, ja sain jatkettua aloitteeni loppuun.

Vaikka kokouksessa oli tiukkaa vääntöä ja asioiden tarkkaa veivaamista, lopulta istuimme iloisesti rupatellen kahviossa syömässä meille kaikille rakkaita ja perinteisiä ruokia. Niitä, joita et koskaan muulloin söisi, mutta jouluruuaksi ristittynä lantut, kinkut, raaka kala ja punajuurimössökin maistuvat juhlalta.

Kirjoittaja on eurajokelainen kunnanvaltuutettu.

Lehtereillä nähtiin pieni ja rauhallinen mielenilmaus Pride-liputuksen puolesta, kun vasemmistoliiton valtuutettu Satu Pessi luki aloitetekstin. Kokousta seuraamassa oli nuorisovaltuuston edustajia.

Jaa artikkeli