- Kolumnit
- Toimituksen nostot
Eekruut: Tulevaisuudenuskosta ja peloista
Huominen huolestuttaa, eikä uutisten seuraaminen mitenkään helpota asiaa. Ihmiskunta on sekoittanut asiansa pahasti, eikä luontokaan meitä juuri kiitä.
Siksi Porin vasemmiston yhdessä KSL:n kanssa järjestämä dokumenttielokuvaesitys ”Onko tulevaisuudella toivoa, Ele Alenius?” oli monin tavoin voimaannuttava kokemus.
Lämmin kiitos niille tovereille, jotka myötävaikuttivat tilaisuuden järjestämiseen. Juuri tällainen toiminta on yksi vasemmiston vahvuuksista.
Synkkään ja sateiseen iltaan syttyi suorastaan planetaarisen valon kajo.
Ele Alenius uskalsi vasemmistopoliitikkona sanoa mielipiteensä vaikeistakin asioista. Siitä kaikki eivät pitäneet. Aktiivivuosiensa jälkeen hän jatkoi ajattelunsa kehittämistä, ja selvästikin jaksoi uskoa ihmisten kykyyn selviytyä nykyajan umpikujista. Hän kutsui sitä planetarismiksi.
Dokumentissa kuullaan aikalaispoliitikkojen, Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan, lisäksi politiikan ja kansalaisjärjestötoiminnan tutkijoita sekä tulevaisuustutkijoita.
Tulevaisuus kiinnostaa myös dokumentin ohjaajaa, Sami Aleksi Hakkaraista. Se toi mieleen Satakuntaliiton viime vuoden tulevaisuusfoorumin ja siellä puhuneen futuristi Elina Hiltusen. Hänen uusimpia megatrendejään esiteltiin Ylen jutussa.
Puhelimen muistiinpanoja selatessa huomaan, että viime joulukuussa esitetyt megatrendit ovat suurimmaksi osaksi vaihtuneet uusiin. Aika kulkee, maailma muuttuu.
Seuraavan 10 vuoden megatrendit
- Ilmastonmuutos ja ekokriisi ovat yhä kärjessä, nyt samassa megatrendissä.
- Planetaariset rajat on ylitetty.
- Nousevat meret ja uppoavat kaupungit. Kuulostaa taideteoksen nimeltä, mutta on totisinta totta.
- Älykaupungit tulevat. Scifiä vai dystopiaa, tyylilajin päätämme me.
- Väestö ikääntyy ja kasvu hidastuu. Biologia on jo pitkään kääntänyt väestöpyramideja seisomaan kärjellään.
- Talouden rakennemuutos tarkoittaa mm. sitä, että Iineaarisesta kulutuksesta on pakko siirtyä entistä enemmän kiertotalouteen.
- Eriarvoisuus kasvaa. Viime vuoden megatrendilistan 8. on nyt noussut pykälän ylemmäs.
- Joka viides nuori maailmassa on NEET. Suomessa osuus on pienempi, kiitos oppivelvollisuusuudistuksen.
- Lihan kulutus kasvaa, vaikka kasvisruoat trendaavat länsimaissa.
- Toivoa teknologian ja tieteen innovaatioista. Tämä megatrendi on säilyttänyt asemansa pahnan pohjimmaisena.
– Tulevaisuus ei ole annettu, se rakennetaan joka päivä, Elina Hiltunen sanoo Ylen haastattelussa.
Tulevaisuutta ei voi käsikirjoittaa.
Tutkijat voivat vain esittää vaihtoehtoisia polkuja tulevaisuuteen niistä lähtökohdista, jotka tällä hetkellä ovat nähtävissä. Hiltusen tulevaisuuden kaavan mukaan tulevaisuuden ennakointi perustuu sekä faktoihin että mielikuvitukseen.
Lisäisin faktoihin erityisesti historian. Ilman sen tuntemusta on vaikea löytää kopterinäkökulmaa ihmislajin tulevaisuuteen. Vasemmistolainen politiikka tähtää sekä luonto- että ihmisarvoiltaan kestävämpään tulevaisuuteen.
Kirjoittaja on satakuntalainen paikallispoliitikko, vasemmistolainen luonnonsuojelija ja vasemmistopiirin varapuheenjohtaja.
