• Toimituksen nostot
  • Uutiset

Tie demokratiaan on kivetty oikaisuvaatimuksilla

Huittislainen Mikko Kaunisto jätti tiistaina Satakunnan hyvinvointialueelle oikaisuvaatimuksen, joka koskee Vampulan sote-pisteen terveyspalvelujen siirtoa Huittisten sote-keskukseen.

Porilaisen Jaakko Jäntin syyskuussa tekemä oikaisuvaatimus Noormarkun sote-pisteen palvelujen siirrosta Pohjois-Porin sote-keskus Cottoniin on jo aluehallituksen seuraavalla listalla.

Hyvinvointialueella sekä luottamushenkilöt sekä tavalliset hallintoalamaiset, lain mukaan hyvinvointialueen jäsenet, ovat tuottaneet runsaasti oikaisuvaatimuksia viranhaltijoiden päätöksistä.

Suurin osa koskee henkilökohtaisia asioita, joista tehtyihin päätöksiin haetaan muutosta. Nämä käsittelee aluehallituksen yksilöasioiden jaosto.

”Palvelupisteiden, kuten Vampulan sote-pisteen, sulkemisen tai siirron vaikutusten arviointi on perustunut yksinomaan tarpeeseen toteuttaa esitettyä palveluverkkoa.

Palveluiden vaikutusten arvioinnissa tulisikin ottaa huomioon myös palvelujen säilymistä tukevat asiat, ja aidosti ennen päätöksentekoa kuulla alueen asukkaita.”

Mikko Kauniston oikaisuvaatimus

Vampulan sote-palvelujen siirrosta 19 kilometrin päähän Huittisten sote-keskukseen päätti 30. syyskuuta aikuisten palveluiden toimialuejohtaja.

Mikko Kauniston mukaan Vampulan sote-pisteessä on ollut lääkärin ja hoitajan palveluita kahtena päivänä
viikossa.

”Vampulan sote-pisteellä on ollut erittäin toimiva tulevaisuuden omalääkäri- ja -hoitaja malli.”

Mikko Kauniston oikaisuvaatimus

Vaikka sote-piste on ollut suljettuna kesä- ja joulusulun aikana, lääkärin lähivastaanottokäyntejä oli viime vuonna 367 ja hoitajan vastaanottokäyntejä 355. Etäpalveluiden välityksellä asioimisesta ei ole tilastoja.

Viime kaudella HVA:n toimitilalautakunnassa toiminut Mikko Kaunisto tietää, että Vampulan toimitilat ovat melko uudet ja peruskorjatut muutama vuosi sitten. Toimitilat ovat esteettömät.

”Tilat on suunniteltu niin, että voidaan tehokkaasti tarjota suppeat perusterveydenhoidon palvelut.”

”Siirrosta ei synny oleellisia säästöjä”

Vuokrakustannus toimitiloista on Mikko Kauniston mukaan ollut tasoltaan keskiarvon mukainen suhteessa muihin hyvinvointialueen perusterveydenhoidon tiloihin ja tuotetun palvelun määrään.

”Toiminnan tai palvelutuotannon siirtämisestä ei synny säästöjä tai ainakin niiden määrä ei ole oleellinen. Kokonaisvaikutukset alueen ihmisille ja yrityksille voivat todennäköisesti olla taloudellisestikin negatiivisia.”

Mikko Kauniston oikaisuvaatimus

Mikko Kaunisto arvelee, ettei vapautuville tiloille niiden haasteellisen sijainnin takia löydy uutta käyttöä.

Vampulan sote-pisteen työyhteisö on hänen mukaansa ollut tiivis, ja paikalliset asukkaat ovat olleet palveluihin tyytyväisiä. Siirron toteutuessa erityisesti lasten ja ikäihmisten hoitoon pääsy vaikeutuu.

”Julkista liikennettä ei käytännössä ole. Sallilan ja Huittisten keskustan välillä kulkee asiointiliikenne yhtenä päivänä viikossa. Sen hyödyntäminen terveyspalveluiden osalta on mahdoton, koska asiointiaika Huittisissa on vain tunti ja 20 minuuttia”, Mikko Kaunisto kirjoittaa.

Oikaisuvaatimuksessaan hän pyytääkin aluehallitusta kumoamaan siirtopäätöksen. (Juttu jatkuu kuvien jälkeen.)

Noormarkusta ja Ahlaisten äärirajoilta Cottoniin

Jaakko Jäntin oikaisuvaatimus koskee Vampulaa suuremman sote-pisteen siirtoa.

Noormarkussa on ollut neljä lääkäriä ja neljä hoitajaa viitenä päivänä viikossa sekä kaksi fysioterapeuttia. Lisäksi näytteenottopalveluja on ollut osaviikkoisena.

”Noormarkussa ja Ahlaisissa asuville toiminnan lakkauttaminen on valtava terveyspalvelujen heikennys”, Jaakko Jäntti kirjoittaa.

Noormarkun sote-pisteestä Cottoniin on noin 13 kilometriä ja Ahlaisten reuna-alueilta jopa lähes 40 kilometriä.

Jaakko Jäntin mukaan kipeimmin muutos iskee ikääntyneeseen väestöön ja liikuntaesteisiin henkilöihin. Myös heidän mahdollisuuksiinsa käyttää julkista liikennettä on suhtauduttu päätöksessä ylimalkaisesti.

”Päätöksessä ja sen perusteluissa on ylioptimistisesti arvioitu digitaalisen sote-keskuksen käyttöä. Niiden käyttö on kaikkein vaikeinta juuri edellä mainituille väestönosille, jotka hyötyvät eniten lähellä olevista palveluista.”

Jaakko Jäntin oikaisuvaatimus


Ennakkovaikutusten arvioinnissa on mainittu, että isommassa yksikössä palveluiden laatu voi parantua ja
moniammatillisuus tuo etuja. Jaakko Jäntin mukaan tällaisista vaikutuksista ei ole näyttöä.

”Päinvastoin kuin arvioinnissa sanotaan, palvelujen keskittäminen kauemmas käyttäjistä heikentää niiden käyttöä ja aiheuttaa katkoksia hoidon jatkuvuuteen. Tällä on kielteisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja heidän sairauksiensa hoitoon.”

Jaakko Jäntin oikaisuvaatimus

Vastineessaan hyvinvointialuejohtaja esittää Noormarkun sote-pisteen lääkäri- ja hoitajapalvelujen siirtoa koskevan oikaisuvaatimuksen hylkäämistä perusteettomana. Aluehallitus tekee päätöksensä tiistaina 28. lokakuuta.

Jaa artikkeli