- Kolumnit
- Toimituksen nostot
Eekruut: Ilmaista viinaa Rauman kaupungin laskuun vai ei?

Kolumnistimme maistaa omaa lääkettään kertoessaan luottamushenkilönä kotikaupunkinsa kahden toimielimen päätöksenteosta.
– Vastaavana toimittajana olen monta kertaa, usein turhaan, pyytänyt tovereilta kunnallisraportteja. Kirjoittaminen ei ole työlästä, mutta sen olennaisimman asian löytäminen välillä on.
Tämä kolumni valottaa pienen nurkan Rauman kaupungin päihdepolitiikasta. Lisäksi kurkistetaan Rauman seudun jätehuollon nykypäivään.
Raittiuslautakuntaa ei enää ole, mutta nykyisistä toimielimistä lähinnä taitaa olla HYTETU -ohjausryhmä.
Raumalla kaupunginhallitus nimesi kesäkuussa HYTETU -ohjausryhmän vastaamaan lakisääteisten ehkäisevän päihdetyön tehtävien järjestämisestä kunnassa. Päätös tehtiin ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskevan lain mukaisesti.
Mikä HYTETU?
- Kaupunginvaltuusto valitsi kesäkuussa ohjausryhmään kuluvalle valtuustokaudelle viisi luottamushenkilöä henkilökohtaisine varajäsenineen.
- Lisäksi kaupunginjohtaja on nimennyt ryhmään eri toimialojen edustajat.
- Tarvittaessa kokouksiin kutsutaan asiantuntijoita esityslistan aiheiden mukaisesti.
- Iso osa ohjausryhmän työstä kuuluu Merkitään tiedoksi -osastoon.
Syksyn ensimmäisessä kokouksessa 24.9. katsottiin kaupungin hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaiskuvaa, kuultiin ajankohtaisia asioita lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityöstä. Tilannekatsaus saatiin myös kaupungin ehkäisevästä päihdetyöstä sekä järjestötyöstä.
Esityslistan pykälässä 8 päästiin lopulta päättämään.
Rauman kaupungin ikäihmisten neuvosto ja vammaisneuvosto esittivät ohjausryhmälle, että kaupungin tapahtumissa ei tarjoiltaisi alkoholia kaupungin laskuun. Esityksen mukaan tällä halutaan viestiä kaupungin arvoista ja toimia samalla nuorten suuntaan vastuullisena esimerkkinä. Myös kaupungin seuraparlamentti ilmoitti olevansa tämän takana.
Kokouspöydän ympärillä herättiin vilkkaaseen keskusteluun: Olisiko kyse myös henkilökunnan pikkujouluista, kaupungin yhteistyökumppanien kestitsemisestä jäähallin aitiossa, messuosastoilla, liikeneuvotteluissa?
Mielestäni tilaisuuksien täysraittiutta ei ole tarkoitus vaatia tai vaalia, koska esityksen mukaan kaupungin tilaisuuksissa saisi jatkossakin nauttia alkoholia omakustanteisesti.
Kyse on siis enemmän periaatteista ja rahasta kuin raittiudesta.
Susanne Ekroth (vas.)
HYTETU-ohjausryhmän päätökseksi muotoutui:
”Ohjausryhmä kannattaa ajatusta ja ehdottaa, että Rauman kaupunginhallitus tarkistaa nykyiset ohjeet ja käytänteet Rauman kaupungin alkoholin tarjoilun osalta sekä tarkentaa niitä tarvittaessa.”
Ei siis jyrkkä kanta suuntaan tai toiseen, vaan päätös on yhteisesti hyväksytty suuntaviiva – kaupunginhallitus linjatkoon.
Ilmeisesti pääsemme jatkossa tutustumaan hiukan laajemminkin Rauman ehkäisevään päihdetyöhön.
Lisäksi tuoreimman kouluterveyskyselyn tuloksia on syytä ruotia lisää. Aikaisemmin tuloksista on Raumalla lähinnä nostettu myönteisiä asioita esille. Tärkeää olisi myös ottaa opiksi niistä asioista, jossa tulokset eivät imartele sekä pyrkiä parantamaan niiden koululaisten arkea, joiden asiat eivät tutkimustulosten perusteella ole kunnossa.
Uusimman tutkimuksen tuloksissa huolestuttavaa on esimerkiksi, että vain 26 prosenttia kyselyyn vastanneista 8.- ja 9.-luokkalaisista pitää Rauman kouluruokaa maultaan hyvänä ja/tai laadultaan hyvänä. Se jää aika reippaassti alle valtakunnallisen keskiarvon, joka tutkimuksessa oli 44 prosenttia.
Siitä tuskin on kyse, että raumalaisnuoret olisivat nirsompia kuin muut, koska lounasta ilmoitti syövänsä päivittäin hieman yli puolet (51 prosenttia). Valtakunnallinen keskiarvo oli 56 prosenttia.
Ehkä raumalaisnuoret ovat nälkäisiä?

Rauman seudun jätehuoltolaitoksen johtokunnan kokoukseen lähdin 1.10. varajäsenenä. Luottamushenkilöt otettiin Hevossuon jäteaseman toimistossa sydämellisesti vastaan.
Ei tullut sellaista tunnetta, että me kahden kunnan paikallispoliitikot olisimme olleet ongelmajätettä.
Susanne Ekroth (vas.)
Kokoukseen osallistui myös Rauman Veden ja Rauman seudun jätehuoltolaitoksen tuore liikelaitosjohtaja Tomi Suvanto. Hänen mukaansa Hevossuolla otetaan vastaan kotitalouksien vaarallisia jätteitä ilmaiseksi, koska se on ympäristön kannalta kuitenkin se halvempi ratkaisu.
Aluksi kävimme lyhyellä tutustumiskäynnillä jätteen vastaanotossa sekä suuressa lajitteluhallissa, jossa huonekalurouheeseen sekoitettujen jäte- ja koirankakkapussien tuoksu oli huumaava.
Haju tai löyhkä, kaikki raadollisesti nykyihmisen arkielämän tuotetta, jota ei onneksi enää kätketä penkkaan, vaan kuljetetaan Saloon Lounavoiman Ekovoimalaitokseen käsiteltäviksi.
Lajitteluhallissa on valoisaa, jätteet ovat tuulilta ja sateilta suojassa. Jyrsijöiden varalta hallissa on ammattilaistason loukkuja, jotta rottakolonioita ei pääse syntymään.
Ne ajat, jolloin kaatopaikoilla eli valtava määrä lokkeja, joka tonkivat penkasta itselleen ja jälkikasvulleen kyseenalaista ravintoa, ovat onneksi ohi. Satunnaisen vierailijan silmiin osui hallissa vain yksi naakka. Sillä ei näyttänyt olevan lajitovereita seuranaan, vaikka se parvilintu onkin. Ehkä tällainen melko vahvasti fermentoitunut ruokavalio ei miellytä kaikkia naakkoja?
Kenttäkäynnin jälkeen liikelaitoksen tulosseurantaraporttiin tutustuminen, ja talousarvioehdotuksen sekä taloussuunnitelman hyväksyminen sujui lähes leppoisasti. Asiallinen kokous kokonaisuudessaan.
Kirjoittaja on Rauman hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden ohjausryhmän (HYTETU) jäsen sekä Rauman seudun jätehuoltolaitoksen johtokunnan varajäsen.