• Mielipiteet

Tapio Furuholm: Itsekritiikillä vahvemmiksi

Merimaisena, uhkaavan näköisiä pilviä horisontissa.

Veteraanipoliitikko evästää Satakunnan vasemmistoväkeä, erityisesti porilaisia, piirin kevätkokoukseen varsin kitkerillä yrteillä.

– Julistukset, mahtipontisuus ja ihmisille avautumaton jargon ei vie meitä eteenpäin.

– Me saamme ääniä ja menestystä vain vasemmistolaisella politiikalla, asettumalla sen tavallisen ihmisen puolelle, Tapio Furuholm kirjoittaa.

Satakunnan Vasemmistoliitto kokoontuu tulevana sunnuntaina. Ei, älä pelästy. En aio osallistua kokoukseen, osallistun vain näin kirjoittamalla.

Olen sen ajan sivuuttanut, että luulisin yhden kokouksen muuttavan merkittävästi asioita tai poliittista kurssia.

Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani, saa sanoa ns. päin pläsiä.

Mutta lopetettaisiinko se takana puhuminen, leimaaminen, juonittelu ja syyttely. Meillä ei ole varaa siihen.

Menetimme kansanedustajan viime vaaleissa. Se oli tälle piirikunnalle kova isku, ja se oli tappio myös puolueelle.

Näissä oloissa tarvittaisiin mahdollisimman monta kansanedustajaa vastustamaan hyvinvointi-Suomen ryöstöä.

Hyvinvointialueella olemme olleet kovin näkymättömiä, jotenkin sivussa.

Ja jokaisessa kunnassa tietysti käydään kamppailua varsin monimutkaisissa oloissa: rahaa on vähän, kaikki ovat uhattuina: peruskoulu, vapaa-aika, kulttuuri jne.

Joka tasolla, eduskunnassa, alueilla ja kunnissa, meidän pitäisi puolustaa sitä tavallista suomalaista – lapsia, perheitä, ikääntyneitä, työttömiä, sairastavia ja vammaisia.

  • Puolustaa niin, että se ei jää epäselväksi ihmisille, tekevätpä kokoomus, persut, demaritkin mitä tahansa.
  • Puolustaa niin, että teemme yhdessä, jos politiikan sisältö kelpaa kansalle; jos ei kelpaa, tuomme eriävän käsityksemme selvästi esille.

Viime kuntavaalien jälkeen Porin vasemmistoväki kokoontui Lattomerellä. Kun hämmästelin, että persut oli taas neuvotteluissa vapautettu mies-/naiskiintiöistä, jota muut puolueet noudattavat. Milka Tommila* vastasi oikein ja fiksusti: nyt pannaan persut vastaamaan sanoistaan ja teoistaan. Onko pistetty?

Emme ole kyenneet tai halunneet millään sortilla haastamaan porukkaa, jolla on kolme enemmän tai vähemmän toopea kansanedustajaa Satakunnasta. Se oli murskatappio, että he saivat jättipotin, ja me emme mitään. Nyt on viimeiset hetket toteuttaa tuo Milkan lausuma.

Vaaleja tulee liukuhihnalta, mutta asioita ei voi jättää vaalikampanjoihin – jokainen päivä on politiikassa kampanjapäivä.

Nykyisellä työllämme ei tule kansanedustajan paikkaa. Ei tule, parempaan pitää pystyä.

Vai onko joku eri mieltä? On kyettävä katsomaan eteenpäin.

Tarvitaan näitä jo järjestettyjä keskustelutilaisuuksia, väittelyitä, koulutusta – laadukasta, sivistävää koulutusta – organisointia ja reagointia uusiin tilanteisiin.

Julistukset, mahtipontisuus ja ihmisille avautumaton jargon ei vie meitä eteenpäin.

Minun mielestäni emme ole kyenneet avoimeen ja rehelliseen itsekritiikkiin menneiden vuosien virheistä ja puutteista.

Piirin puheenjohtaja vetoaa EU-vaalityön puolesta. Hyvä! Meillä on päätähtenä Suomen terävin poliitikko, kuten oli presidentinvaaleissakin.

Anteeksi nyt, mutta emme olleet oppineet mitään menneistä eduskuntavaaleista. Pressanvaalit olivat meiltä pääosin surkeaa sähläämistä, erityisesti Porissa. Siksi tarvitaan rehellinen, raskaskin itsekritiikki työmme parantamiseksi.

Ymmärrän, että monella on aiempien vaalien tuomia hallituspaikkoja, valiokuntia ja ties mitä edustuksia. Jos niissä liiaksi mukavoidutaan, niitä ei kohta enää ole.

Me saamme ääniä ja menestystä vain vasemmistolaisella politiikalla, asettumalla sen tavallisen ihmisen puolelle.

Keskustelevaa piirikokousta!

Tapsa Furuholm

 Pohjanlahden rannalta

Toimituksen täsmennys: * henkilö oli ko. ajankohtana Porin vasemmistoliiton puheenjohtaja.