Tuomo Grundström: Pääsiäisaasi

Sepite ei kuulu uutisjournalismiin, mutta pääsiäissatu kuuluu Vasenvoimaan.

– Aaseille sopii historian ja ideologioitten tarkastelu. Seuraan niitä edelleen, kirjoittaja kertoo.

Vasenvoiman toimitus toivottaa kaikille lukijoilleen rauhallista pääsiäistä, uskonnon kera tai ilman.

”Minä olen nuori, vasta kaksivuotias, mutta jo täysikasvuinen. Me aasit kasvamme nopeasti, mutta elämme pitkään, melkein kuin ihmiset.

Minäkin olin kuullut omalta isoäidiltäni yli kolmenkymmenen vuoden takaisista tapahtumista, joitten keskellä hän koki merkillisiä asioita ja tuli tuntemaan merkittäviä ihmisiä. Yhden heistä kohtasin minäkin, ja se kokemus on merkillisin kohdalleni sattunut.

Isoäitini ensimmäinen työtehtävä oli kantaa lasta odottava nuori nainen pitkä ja hankala matka pohjoisesta maakunnasta eteläiseen. Hänen puolisonsa, joka joutui matkustamaan sinne, ei voinut jättää pian synnyttävää vaimoa yksin.

Perillä tämä sitten saikin poikalapsen, jonka kanssa perhe ei päässytkään palaamaan kotikaupunkiinsa, vaan joutui pakenemaan kiireesti aivan eri suuntaan, naapurimaahan.

Pojasta oli ennustettu tulevan kuningas, ja tämän maan silloinen hallitsija pelkäsi oman valtansa puolesta – ja syystä, sillä hän oli raaka diktaattori, pelätty muttei kunnioitettu. Hän etsi vastasyntyneitä ja surmautti heitä.

”Perhe onnistui pääsemään turvalliseen naapurimaahan, missä heidät otettiin hyvin vastaan.

Isä elätti perhettä rakennustöillä, poika pysyi terveenä ja sai vanhemmiltaan hyvän kasvatuksen. Jokusen vuoden kuluttua ns. kuningas kuoli, ja päästiin palaamaan kotimaahan.

Joitakin viikkoja sitten tuli kaksi miestä nykyisen omistajani maatilalle ja suoraan minun luokseni. He sanoivat tarvitsevansa lainaksi nuorta aasia lyhyeksi ajaksi ratsastuskeikalle, jonka piti olla aasin ensimmäinen. Isäntäni antoi luvan ja vakuutti minun olevan rauhallinen ja luotettava.

Minua kyllä jännitti lähteä kokemattomana ratsuksi, kun en tiennyt kenelle ja minne. Miehet taluttivat minut kaupunkiin, missä valmistauduttiin suureen vuotuisjuhlaan. Sen tiesin, vaikka olin sen nähnyt vasta kerran aiemmin pikku varsana.

Kaupungissa kohtasin ratsastajani. Nuorehko mies, jonka olemus tuntui minusta merkillisen tutulta. Lempeä katse, joka vaikutti näkevän enemmän kuin muitten, muistutti minua kuulemastani kertomuksesta.

”Olin yhtäkkiä varma, että mies on se kertomuksen poika.

Selkääni asetettiin vaate, jonka päälle mies istahti. Hän ei ollut painava, jaksoin hyvin astella, kun minut hakeneet miehet ohjailivat minua kohti kaupunkia.

Ihmisiä oli tien varrella paljon. He hurrasivat ja lauloivat heitellen tielle palmunoksia ja vaatekappaleita, joille jouduin astumaan. Tajusin selässäni olevan miehen olevan aivan varmasti se kertomuksen poika, kuningas, jonka tuloa ihmiset olivat odottaneet. Ymmärsin olevani keskellä erikoisen merkittäviä tapahtumia.

Minun osuuteni tapahtumiin päättyi pian kaupungissa olevan suuren temppelin portille. Sieltä mies jatkoi jalkaisin ja minut vietiin takaisin omistajani talliin. Siellä sain kuulla vain joitakin päiviä myöhemmin, että häntä olikin syytetty rikoksista ja tuomittu kuolemaan, ristiinnaulittavaksi.

”Tunsin, että hän ei voinut olla rikollinen, vaan hänestä oli haluttu päästä eroon.

Pienenä hänet oli viety vainoa pakoon aasin selässä, nyt hän oli kohdannut vainoajansa ja kuoleman. Vai oliko? Sain kuulla myös, että hän ilmestyi takaisin kolme päivää kuolemansa jälkeen. Tiedän sen mahdottomaksi, mutta uskon niin tapahtuneen.

Kerroin tämän oppineelle miehelle, joka tutkii eläinten kieltä. Hän tunsi isoäitinikin, jonka kertomuksen kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneesta hän oli kääntänyt ihmisten kielelle ja kirjoittanut. Hän lupasi kirjoittaa minunkin kertomukseni sinun luettavaksesi.”

Kirjoittaja on raumalainen eläkkeellä oleva erityisopettaja ja vasemmistoliiton varavaltuutettu.