• Mielipiteet

Lasten tappaminen Gazassa jatkuu, miksi Suomi ei tee mitään?

Suomen rahoitus YK:n alaiselle avustusjärjestö UNRWA:lle pitää saada jatkumaan.

Suomi on nyt Pohjoismaista ainoa, joka ei tue YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWAa. Onko kyse asekaupoista Israelin kanssa vai uudesta suomettumisesta, kysyvät Jarmo Ruohonen ja Eija Ailasmaa.

Ministeri Ville Tavio (ps.) ilmoitti Orpon oikeistohallituksen puolesta, että Suomen rahoitus pysyy keskeytettynä.

Ruotsi päätti jatkaa UNRWA:n tukemista, Norja ja Tanska eivät ole jäädyttäneet tukiaan. Suomi on nyt Pohjoismaista ainoa, joka epää avustukset UNRWA:lle.

Israel on syyttänyt järjestöä mm. siitä, että osa sen henkilökunnasta olisi osallistunut Hamasin lokakuiseen hyökkäykseen. Israel ei kuitenkaan ole esittänyt konkreettisia todisteita väitteidensä tueksi, eikä niitä ole muulla tavoinkaan voitu varmistaa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaatii tuen jatkamista.

– Lapsia on kuollut ja on kuolemassa nälkään Gazassa.

EU:n maksatukset UNRWA:lle jatkuvat, myös Kanada ja Ruotsi ovat nyt päättäneet jatkaa tukea järjestölle.

Tanska ja Norja eivät jäädyttäneet tukea, Ruotsi on nyt päättänyt jatkaa. Suomi poikkeaa.

Milloin hallitus muuttaa Suomen linjaa, kantaa vastuunsa inhimilliseen katastrofiin vastaamisesta ja ilmoittaa Suomen tuen jatkumisesta?

Li Andersson kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Israel on tappanut Gazassa 4 kuukauden sodan aikana enemmän lapsia, kuin maailman kaikissa muissa konflikteissa on kuollut yhteensä 4 vuoden aikana.

Suomen ulkopoliittinen linja on muuttunut tyystin Orpon oikeistohallituksen aikana: Kehitysavuista leikataan tai katkaistaan kokonaan, humanitaarinen apu evätään. Miksi?

  • Ovatko syynä asekaupat Israelin kanssa, ei uskalleta arvostella Israelia kansanmurhasta ja sotarikoksista, etteivät asekaupat vaarannu?
  • Vai onko kyse USA:n, Israelin suurimman tukijan nöyristelystä, siis uudesta suomettumisesta?

Sota ja tappaminen jatkuu, ja Suomi ei tee mitään.

Onneksi muualla maailmassa järki on palaamassa ja paine Israelia kohtaan kovenee. Yhä useampi maa vaatii välitöntä tulitaukoa ja avustuskuljetusten sallimista.

Jarmo Ruohonen

Eurajoki

Eija Ailasmaa

Rauma