Seisomme Gazan siviilien rinnalla – lue Juho Solalan puhe

Satakunnan Rauhanpuolustajat järjesti kynttilämielenosoituksen Gazan lasten puolesta Porin kauppatorilla.

Porilaisittain ilmaistuna, torilavan edessä ei ollut mikään lämmin. Marraskuinen viima oli hyytävää.

Tunteet Gazan sodasta kärsiviä lapsia ja muita siviilejä kohtaan olivat kuitenkin lämpiminä.

Lavan edustalla olisi voinut olla enemmänkin väkeä. Uusia mahdollisuuksia tuen osoittamiseen on edessä, sillä kriisin loppumisen merkkejä ei ole näkyvissä. Vasenvoima julkaisee Satakunnan Rauhanpuolustajat ry:n varapuheenjohtaja Juho Solalan puheen lyhentämättömänä:

”Gazan pommitukset ovat jatkuneet nyt yli viisi viikkoa. 7. lokakuuta, Gazaa hallitsevan Hamasin aseellinen siipi yllätti kaikki ylittämällä yhden maailman tarkimmin vartioiduista rajoista murtautuessaan Israelin puolelle. Järkyttävä päivä vaati Israelin puolelta n. 800 siviilin hengen ja n. 400 sotilaan tai turvallisuusjoukkoihin kuuluvan hengen. Lisäksi panttivankeja otettiin yli 200.”

Tässä kohtaa voimme vain spekuloida mikä osuus iskun sallimiseen oli Israelin turvallisuuskoneistolla, joka kehuu tietävänsä kaiken mitä Gazassa ja varsinkin sen rajoilla tapahtuu, ja jostain syystä jättivät huomiotta mm. Egyptin varoitukset tulevasta iskusta. (Puhe jatkuu kuvan jälkeen)

Oli miten oli, näiden murhien vastuu on tekijöillään, eikä kukaan voi puolustella siviilien summittaista surmaamista.

Kuitenkin, kuten YK:n pääsihteeri Antonio Guterres totesi, isku ei tapahtunut tyhjiössä. Väkivalta oli tänä vuonna vaatinut jo yli kahdensadan palestiinalaisen hengen. Ja luonnollisesti kuolonuhrien määrä on vain osa kammottavasta totuudesta.

Pian iskun jälkeen aloitti Israel massiivisen pommituskampanjan. Sinisilmäisimmät uskovat Israelin varoittavan iskuistaan ja kohdistavan iskunsa taistelijoihin. Kuitenkin kaikki kuvia ja videoita nähneet, ovat todistaneet asuinalueiden totaalisen tuhon.

Israelin johdossa tiedetään varsin hyvin, että Gazan siviilit eivät hevin lähde kodeistaan, koska palestiinalaisten näkökulmasta tämä katastrofi alkoi siitä, kun heidät yli 70 vuotta sitten häädettiin kodeistaan ja he pelkäävät, ettei paluuta ole, jos nyt jättää kotinsa. Tämän tietäen on Israelin asevoimat pommittanut asuinalueet maan tasalle.

Kuitenkin yli miljoona Gazan asukasta on kotinsa jättänyt, yrittäen hakea turvaa, mutta sellaista ei ole. Israelin määrättyä turva-alueen Gazan eteläosiin myös sitä pommitettiin sekä evakuointireittejä.

Sotarikosten lista on pitkä.
Juho Solala

Gazan kaistan 35 sairaalasta 23 on tiettävästi joutunut sulkemaan sotatoimien vuoksi. Tämä tilanteessa, jossa niistä jokaista tarvittaisiin kipeästi.

Israelin oikeus puolustaa itseään ei voi tarkoittaa yhtätoista tuhatta siviiliuhria. Ylipäätään Gazan pommittamisen motiivina on vaikea olla näkemättä siviiliväestöön kohdistuvaa kostoa, kun tiedetään Hamasilla olevan tunneliverkostot, joissa piileskellä.

MPKK:n merisotaopin opettaja komentaja Anssi Munkki sanoi Ylen aamussa: Hamas voidaan hävittää korkeintaan nimenä, mutta se ajatus, se tunne, ei tule häviämään, ainakaan sotilaallisin keinoin.

Selvää on, että väkivaltaista vastarintaa ruokkii vuosikausien toivottomuuden lisäksi jälleen todistamamme silmitön väkivalta puolustuskyvyttömiä kohtaan.

Gazan kansaa ei voi syyttää tämän tien valitsemisesta.
Juho Solala

Neuvottelut katkaisi länsi Gazan asukkaiden äänestettyä väärin vuoden 2006 vaaleissa, joita EU vaati. Korruptoituneen Fatahin sijaan vaalit voitti vanhoillinen, uskonnollinen Hamas. Ilman neuvottelutietä oli entisestään radikalisoituminen selvää.

Edesmennyt tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tuomitsi lännen toiminnan. Hänen mielestään neuvotteluja olisi pitänyt jatkaa sen kanssa, joka vaalit voitti.

Palestiinan ja Israelin 75 vuotta jatkuneesta konfliktista puhuessa on syytä muistaa mistä se on alkanut. 1948 hyvitykseksi Euroopassa koetuista kauhuista juutalaiset saivat oman valtion, joka perustettiin silloiseen Palestiinan brittiläiseen mandaattiin.

Palestiinalaiset häädettiin kodeistaan, ja näin oli kylvetty siemen kostonkierteelle, joka on johtanut siihen pisteeseen, ettei Israel ole suuren asevoimansa myötä kiinnostunut enää neuvottelemaan mistään.

Se mistä on aiemmin neuvoteltu, on se, että saako Palestiina pitää viidenneksen siitä alueesta, joka alun perin Palestiinana tunnettiin. Tästäkin suuri osa on nyt Israelin laittomien siirtokuntien silpomaa tilkkutäkkiä.

Konflikti on jäänyt junnaamaan paikoilleen, koska Yhdysvallat puolustaa Israelin erioikeuksia suhteessa kansainvälisen yhteisön päätöksiin, joilla pyrittäisiin rauhaan, joka huomioisi molempia osapuolia siinä määrin, että rauha olisi edes kuviteltavissa.

Tilanteen junnaamisesta kertoo se, että monet vuosikymmeniä vanhat puheet sopivat tähän päivään.
Juho Solala

Kuitenkin näkökulmat ajan saatossa muuttuvat. Luen katkelman presidentti Urho Kekkosen, joulukuussa 1973 pitämästä puheesta:

”Israelin valtion perustaminen ja olemassaolo on kuitenkin tosiasia. Koko ihmiskunta, YK-järjestön kautta, kantaa siitä vastuun. YK on turvallisuusneuvostonsa päätöksellä numero 242 myös taannut Israelin jatkuvan olemassaolon ja turvallisuuden edellyttäen, että myös Israel täyttää velvollisuutensa ihmiskuntaa kohtaan.

On annettava täysi tunnustus sitä energiaa kohtaan, jolla Israelin kansa on erämaahan rakentanut kukoistavan teollisuus- ja maatalousvaltion. Se on varmaan ollut mahdollista vain suuren isänmaallisen paatoksen turvin, joka ei voi olla herättämättä kunnioitusta.

Mutta Israel ei ole alueellisesti pysynyt niissä puitteissa, joihin YK sen perusti. Monien yhteenottojen aikana se on väkivaltaisesti laajentanut aluettaan arabien kustannuksella. Israel ei myönnä omilla tai hallitsemillaan alueilla asuville arabeille täysiä kansalaisoikeuksia.

Palestiinan arabien kohtalo on neljännesvuosisadan ajan ollut häpeäpilkku YK:n historiassa.
Presidentti Urho Kekkonen 1973

Mitään pysyvää rauhanomaista ratkaisua Palestiinassa ei olekaan saavutettavissa ilman että Palestiinassa alun perin asuville arabeille tehdään oikeutta. Tämä, ja juuri tämä eikä suinkaan yksinomaan kysymys valtiollisista rajoista, on Palestiinan konfliktin ydin.

Yhdyn täydellisesti Itävallan liittokansleri Bruno Kreiskyn muutama päivä sitten antamaan lausuntoon, että ”ajan mittaan ei voida ignoroida satojentuhansien palestiinalaisten olemassaoloa, heidät on otettava laskuissa huomioon”. Hyväksyn myös Kreiskyn kannan, että Israelin militaristien käsitykset eivät tule johtamaan rauhanomaiseen ratkaisuun Lähi-Idässä.”

Näin siis Urho Kekkonen, Tampereen Paasikivi-seurassa, melko tarkkaan 50 vuotta sitten. (Puhe jatkuu kuvan jälkeen.)

Kynttilät syttyivät keskiviikkoiltana 15.11. Gazan lasten puolesta Porin kauppatorin Satakieli-lavalla. Kuvassa puhumassa Jaana Barri.

”Koko ihmiskunta kantaa vastuun.”

Kauas on jäänyt tämä ajatus. Vaikka moni on tietämätön konfliktin juurista, tilanteessa, jossa molemminpuolinen viha on kasvanut vuosikymmenien verenvuodatuksen jäljiltä, on selvää, että rauhan saamiseksi tarvitaan muuta maailmaa. Näin olisi muutenkin, mutta eritoten tässä konfliktissa.

Israelin johdolla ei ole syytä pyrkiä rauhaan. Vain jatkuva konflikti mahdollistaa siirtokuntien laajentamisen ja palestiinalaisten aseman heikentämisen entisestään. Rauhanneuvotteluissa huomioitaisiin väistämättä jollain tasolla Palestiinan kansan oikeudet. Ainoa keino välttää niistä puhuminen on se, että aseet puhuvat.

Tämä ei – tietenkään – ole koko Israelin kansan tahto, eikä etu. Jos kukaan ei puutu meneillään olevaan kansanmurhaan, ovat alueen arabimaat pakotetut puuttumaan siihen sotilaallisesti. Molemminpuolisia iskuja on näiden viikkojen aikana nähty, ja vaarana on laajempi sota alueella. (Puhe jatkuu kuvan jälkeen.)

Me emme ole vastuussa pelkästään maailman kansalaisina, vaan sellaisen maan kansalaisina, joka tukee Israelia, tekipä se mitä tahansa.

Suomella on enemmän valtaa Israelin tekemisiin kuin monella muulla maailman maalla. Kuitenkin Suomi äänesti tyhjää YK:ssa.
Juho Solala

Perusteena oli, ettei päätöslauselma maininnut Hamasia, vaikka kyseessä oli päätöslauselma, joka ei myöskään maininnut Israelia, vaan nimenomaan osapuolia nimeämättä oli tarkoitus pikimmiten tuomita siviilien joukkotuho koko maailman voimin.

Suomen johto osoitti sen luokan selkärangattomuutta, että sillä on nyt paineita ryhtiliikkeeseen monesta suunnasta, ja meidän tulee tätä painetta lisätä.

Adressin allekirjoittaminen, tai sähköpostin kirjoittaminen hallituspuolueen kansanedustajalle, voi tuntua mitättömältä teolta, mutta se on alku.

Pelkästään se, että jaksamme itse pitää itsemme tilanteen tasalla, on eteenpäin, sen sijaan että tietämättömyyden turvin saisimme helpotusta siitä, että tilanne Gazan siviileille olisi yhtään parempi kuin se on.

Kekkosen puhe, johon viittasin, päättyi sanoihin: ”Olen seurannut muidenkin johtavien valtiomiesten puheita ja mielipiteitä sekä niiden pohjalta saanut sen käsityksen, että nyt on kansoilla historialliset edellytykset luoda maailma, josta on poistettu sodan uhka.”

Näin toiveikkaina emme voi maailmaa juuri nyt katsoa. On kuitenkin ymmärrettävä, että siihen toiveikkaaseen asioiden tolaan oli johtanut ymmärrys siitä, että vaikeneminen ei ollut enää vaihtoehto.”

Allekirjoitettavia adresseja löydät tästä.

Porilainen vasemmistopoliitikko Raisa Ranta muistutti kolumnissaan (SK 14.11.2023), ettei siviilien teurastaminen ei ole puolustautumista. Hän vaati, että

”Suomen on palattava rooliinsa kansainvälisen oikeuden suojelijana.”
Raisa Ranta

Presidenttiehdokkaamme Li Andersson kirjoitti YK-päivänä (24.10.2023) blogissaan:

”Meidän pitää uskoa siihen, että rauha on mahdollinen. Lapsi on lapsi, riippumatta hänen uskonnostaan tai etnisyydestään. Siviili on siviili, ja sodan sääntöjen mukaan siviileihin iskeminen ja heidän tappamisensa ei ole lähtökohtaisesti sallittua yhdellekään sodan osapuolelle. Siviilien ja lasten kuolemat on saatava loppumaan. Se onnistuu vain, mikäli paine tulitauon aikaansaamiselle on riittävän suurta ja riittävän laajaa.”
Li Andersson