• Pääkirjoitus

Valoa kohti, vaikka illat pimenevät

Satakunnan vasemmistolaisin verkkolehti ei liian usein rasita lukijoitaan pääkirjoituksella. Nyt on taas sen aika.
Me saimme hallituksen, jota vaalitulos ennusti. Muutamat uusista ministereistä ovat kirkasotsaisia liberalisteja, mutta osa paljon pahemmin todellisuudesta vieraantuneita. Toivottavasti vaihtopenkeillä riittää innokkaita vastuunkantajia.

Verkkolehden ensimmäinen vuosi on eletty. Viime kesänä Vasenvoimassa aloitettiin eduskuntavaalien ehdokasasettelusta ja heinäkuisen SuomiAreenan ohjelmasta. Sen jälkeen on eletty täysipainoinen vaalitaistelu ja siitä toipuminen.

Uusi oikeistopopulistinen hallitusohjelma vaatii nyt jämäkkää kirjoittelua. Ketutuksessa ei sovi enää kieriskellä, vaan karvat pystyyn ja eteenpäin!

Varsin epäonnistuneesti Vahva ja välittävä Suomi -nimen saanut teos kuoriutui perjantaina 17. kesäkuuta parin kuukauden hautomisen jälkeen. Odotetusti ohjelma ei saanut hurraahuutoja oppositiolta.

Vasemmiston ja ay-väen reaktio ei yllättänyt Satakunnan ainoaa tulevaa ministeriä Matias Marttista (kok.). Hän kuvaili SK:n haastattelussa hallituksen kaavailemia työpolitiikan uudistuksia vastuullisiksi ja Suomelle tarpeellisiksi.

Kauneus on katsojan silmässä, ja ehkä sitten niin, että kansa saa, mitä tilasi. Oivalluksen hetki voi olla osalle äänestäjistä ankea.

Me saimme hallituksen, jota vaalitulos ennusti. Muutamat uusista ministereistä ovat kirkasotsaisia liberalisteja, mutta osa paljon pahemmin todellisuudesta vieraantuneita. Toivottavasti vaihtopenkeillä riittää innokkaita vastuunkantajia.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo toteaa KU:ssa juhannuksen alla:

– Täytyy uskoa, että tästä voi syntyä jotain hyvää, vaikka tämä onkin niin kammottavaa.

Jussi Saramo

Kammottavinta on se, etteivät hallituksen rahat millään riitä hyvinvointivaltioon, vaikka sakset, viikatteet ja vesurit kuinka heiluisivat.

Saramo muistuttaa, että vaaliohjelmassaan kokoomus lupasi leikata kuusi miljardia. Sillä toimella Suomi sitten saataisiin kuntoon. Vasemmisto esitti samaan vaivaan kolmen miljardin euron sopeutuksia mm. verojärjestelmää korjaamalla.

Nyt pääministeripuolue on päätynyt vasemmiston kanssa samaan summaan, mutta keinot ovat kovin erilaiset. Kokoomus haluaa rikkaille veroalea, joten leikkurien on säksätettävä sitäkin ankarammin.

Kansanedustaja Laura Meriluoto (vas.) kokee hallitusohjelmasta myötähäpeää.

– Hävettää olla suomalainen.

Hän muistuttaa, että hallituksen leikkaava käsi ulottuu myös Suomen rajojen ulkopuolelle, kun pakolaiskiintiöitä vähennetään ja turvapaikkapolitiikkaa kiristetään.

– Kehitysyhteistyörahoista leikkaaminen osuu erittäin haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin, erityisesti tyttöihin ja naisiin. Ihmettelen todella, miten tämä on kokoomuksessa ja RKP:ssä täysin ok.

Laura Meriluoto

Saramon tavoin Krista Kiuru (sd.) jaksaa uskoa hyvään. Ex-perhe- ja peruspalveluministeri ei usko Orpon hallituksen sote-säästöjen toteutuvan. Ainakaan hän ei usko siihen, että ne menisivät läpi perustuslakivaliokunnassa:

– Säästöjä ei yksinkertaisesti pysty viemään läpi noilla ohjelmakirjauksilla, hän kertoi SK:n haastattelussa.

SDP:n puheenjohtajakandidaatti tarkentaa, että ainakin aikaisemmat valiokunnat ovat edellyttäneet konkreettisia keinoja säästöjen toteuttamiseen. Kansalaisten perusoikeuksia ei saa vaarantaa.

Kiuru epäilee myös, että Orpon hallitus aikoo jättää likaisen työn hyvinvointialueen päättäjille. Suorapuheinen Porin muija näkee valoa siinä, ettei hallitukselle ole ennustettu pitkää ikää:

– Meidän tehtävämme oppositiona on pitää huolta siitä, että hallitus kaatuu.

Krista Kiuru

Olen kuullut sanottavan, että vasemmisto hävisi vaalit Satakunnassa, koska emme osanneet äänestäjille riittävän synkästi kuvata, millaista jälkeä oikeistohallitus saa aikaan.

Voi olla. Muistetaan kuitenkin, että oikeistohallituksen ahneinkin halu romuttaa kaikkea vasemmistolle pyhää, on vasta ohjelmaan kirjattu aikomus. Vastassa on ärhäkkä ja pistävä oppositio.

Juhannuksen jälkeen tavataan SuomiAreena-viikon riennoissa ja suunnataan vahvasti tulevaan.

Rauhallista keskikesän juhlaa kaikille, ei harvoille!

Susanne Ekroth

Vastaava toimittaja