Tuomo Grundström: Äitienpäivämuistutuksia

Millaisena eurooppalainen kirjailija 1800-luvulla halusi kuvata faaraon äitisuhteen?
Entä tuoksuuko suomalainen äiti pullalta, vihdalta vai molemmilta?
Elvi Sinervon mielestä äitihahmo voi olla vaikka hirveitä juttuja kertova mummo.
ONNEA KAIKILLE ÄIDEILLE!

Puolalaisen Bolesław Prusin (1847–1912) historiallinen suurromaani Faraon (1897) Ramses XIII:n valtaannoususta ja hänen hävitystä taistelustaan vaikutusvaltaista papistoa vastaan tuo mieleen Mika Waltarin Sinuhen ja faarao Ekhnatonin epäonnistuneet uudistusyritykset.

Prusin mittavasta tuotannosta on ilmestynyt suomennoksina vain yksi romaani ja muutamia novelleja. Faaraota ei ole suomeksi, ja niinpä käännän tähän äitienpäivän kunniaksi kohtauksen Ramseksen kruunajaisista:

Seremoniaa johtanut ylipappi Herhor sanoi:

”Suvaitseeko teidän pyhyytenne ottaa vastaan kuningattaren kunnianosoituksen?”

”Minä…? Minunko pitäisi ottaa vastaan kunnianosoitus omalta äidiltäni?” faarao kysyi tukahtuneesti. Pakottautuen rauhoittumaan hän lisäsi hymyillen: ”Teidän ylhäisyytenne on unohtanut, mitä sanoi viisas Eney. Ehkäpä pappi Sem voi lausua meille hänen kauniit sanansa…”

”Muista”, lainasi Sem, ”että hän antoi sinulle elämän ja hoivasi sinua kaikin tavoin…”

”Jatkakaa… jatkakaa!” vaati hallitsija koettaen tyyntyä.

”Hän kantoi sinua kauan raskaana taakkana sydämensä alla ja synnytti sinut, kun aikasi oli täysi. Sitten hän kantoi sinua selässään ja kolme vuotta ruokki sinua rinnastaan. Niin hän hoiti sinua inhoamatta likaisuuttasi. Ja kun pääsit kouluun ja sait oppia kirjoittamaan ja tuntemaan kirjoituksia, hän toi opettajallesi päivittäin leipää ja olutta talostaan.”

Faarao hengähti syvään ja jatkoi rauhallisemmin:

Näette siis, että olisi sopimatonta minun odottaa äidin tulevan minua tervehtimään. Minun, minun on mentävä kunnioittamaan häntä…”
Boleslaw Prusin

Suomalaiset äitienpäivähelmet

Kaksi kaikkein klassisinta suomalaista äitienpäivähelmeä lienevät Maija Konttisen (1873–1949) Saunavihdat ja Immi Hellénin (1861–1937) Äiti leipoo.

Lapsoset laittavat nopsilla käsillänsä vihdat. Äidin huoli on tulevaisuus:

”Pehmyt on lapsista aina vihta,

äiti jos vihtomassa.

Lämpöinen löyly on kotisaunan,

toisin on vierahassa.

Jospahan säilyis äidin lapset

kylmältä maailmassa.”
Maija Konttinen

Kun äiti leipoo ”pienoisille piimäsuille”, hän katsoo tulevaan. Aina eivät lapset ole äidin, he ovat vanhempiensa aikalaisia, mutta sillä aikalaisuudella on vaiheensa ja vuoronsa:

”Oisko onneks’ joka muru!

Siit’ on äidin ainut suru.

Kätken kakkuun kaipausta,

sirottelen siunausta.

Rakkautta rahdun verran –

toinen teille leipoo kerran.”
Immi Hellén

Vasemmistokirjailijan tavoitteena parempi maailma

Yksi, ehkä huomattavin, Suomen vasemmistokirjallisuuden esiäideistä, Elvi Sinervo (1912–1986) muistuttaa, että edistyä voi, luoda parempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa, ja sen teemme me edeltävien sukupolvien jälkeläiset. Jatketaan sitä:

”Minun mummoni mainio kerrassaan

oli kauhujuttuja kertomaan.

Niissä iskivät puukot ja heiluivat kirveet,

joka riihessä mellasti haamut hirveet,

ja aina sen neidon väärä nai,

ja se köyhä ja viaton kuolla sai.

Kovin päättyivät tarinat murheellisesti.

Sydän pakahtumatta sen vaivoin kesti,

että hyvyys ja oikeus päällä maan

oli tyhjiä sanoja vaan. —

Ah, mummoni, ettepä elänyt

ja nähnyt, kuinka on nyt.”
Elvi Sinervo