• Aluevaltuustoryhmä
  • Mielipiteet

Milka Tommila: Demokratia on hukassa hyvinvointialueen päätöksenteossa

Porilainen eduskuntavaaliehdokas ja aluevaltuutettu Milka Tommila on huolissaan demokratian tilasta Satakunnan hyvinvointialueella. Luottamushenkilöitä on paljon, mutta päätösvaltaa vähän.

Aluevaltuusto päättää 19.12.2022 hyvinvointialueen toiminnan strategiasta. Olen kärsivällisesti odottanut koko syksyn, strategian käsittelyn ajan, että huomiot strategiaan olisi otettu laajemmin huomioon. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut ja olemme taas pakotettuja hyväksymään strategian, joka on suurelta osalta nyt virkamiesten ja pienen valtaryhmän valmistelun tulos. Meille nyt kuitenkin taas luvattiin, että strategiaan palataan vielä ennen kesää ja päättäjät pääsevät osallistumaan paremmin.

Olen vihainen Satakunnan hyvinvointialueen päätöksenteon tilasta. Meille kasvatettiin valtava luottamushenkilöhallinto, jolla ei nykyisen mallin mukaan ole mitään konkreettista päätösvaltaa. Vaatijat näille luottamushenkilöpaikoille olivat suuret puolueet ja siellä etunenässä Kokoomus (joka siis julkisesti äänekkäimmin kritisoi aina julkisia hallintoja).

Tämä uudistus ei paranna kenenkään terveyttä tai palveluita, jolleivat päättäjät pysty edes itse palveluiden järjestämiseen vaikuttamaan.

Aluevaltuutettu Milka Tommila

Nyt esimerkiksi lautakunnat valvovat ja ohjaavat eli kyse on todellisuudessa kampaviinerikerhoista. Kaikki valta on nyt virkamiehillä ja pienellä isojen ryhmien päättäjillä, jotka istuvat hallituksessa ja ohjausryhmissä. Tietoa tulee esimerkiksi valtuutetuille hyvin ripotellen ja valtuuston kokouksien keskustelua yritetään rajata jo etukäteen. Myös virkamiehillä ja päättäjillä tuntuu olevan liian moneen asiaan erilainen käsitys ja tulkinta.

Tämä uudistus ei paranna kenenkään terveyttä tai palveluita, jolleivat päättäjät pysty edes itse palveluiden järjestämiseen vaikuttamaan. Nyt jos koskaan olisi myös median aika nostaa näitä asioita julkiseen keskusteluun ja pitää huolta, että ajantasainen tieto menee jatkossa niin päättäjille, työntekijöille kuin asiakkaillekin.

Milka Tommila

Aluevaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas