• Pääkirjoitus

Vasemmistolla on hyvä telttailukausi edessä

Ihmiset pystyttävät vaalitelttaa torilla.

Yleensä politiikassa eri suuntiin vetäminen ei kannata. Vaaliteltan pystyttäminen on poikkeus. Kun vähintään neljä ihmistä vetää eri suuntiin, teltta aukeaa tasaisesti.
Nyt näyttää siltä, että vasemmistolle on tulossa hyvä telttailukausi. Nautitaan siitä ja pystytetään se satakuntalaisten vaaliteltta niin, että se säilyy turvallisesti pystyssä loppuun saakka. Tavoitteena on vaalivoitto, ei tyydytä vähempään.

Vaalikampanja on alkanut. Eduskuntavaalien lähestymisen huomasi 13. elokuuta Eurajoen markkinoilla. Satakunnan kansanedustajat päivystivät yhteiskoulun pihan helteessä, ilmapallot poksahtelivat ja hymy oli herkässä.

Vasemmistoliitto asetti Satakunnassa ensimmäiset ehdokkaat kesäkuussa. Viisikko saanee seuraa syyskuussa. Kaikkiaan listalla on paikka 14 ehdokkaalle, ja Vasenvoima esittelee heidät kaikki.

Valtakunnallisista vaaliteemoista saatiin esimakua ministeriryhmän kesäkokouksessa Tampereella 16.8. Asiat ovat vasemmistolle tuttuja ja tärkeitä, muun muassa kaikenikäisten hyvinvointipalvelujen vahvistaminen, köyhyyden vähentäminen lapsiperheistä eläkeläisiin sekä koulutuksen vahvistaminen varhaiskasvatuksesta alkaen. Näitä puheenjohtaja Li Andersson linjasi jo Porissa SuomiAreenan puoluepäivässä. Hän paljasti, ettei vaaliohjelmasta ole tulossa velkapainotteinen, vaan vasemmistoliiton ratkaisuissa lisärahoitus kerätään oikeudenmukaisilla verouudistuksilla. Yksi näistä on niin sanottu miljonäärivero.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo tarjoaa vasemmistoliittoa myös seuraavaan hallitukseen, sillä moni meille tärkeä uudistus on vielä keskeneräinen.

Satakunnassa valtakunnallisten vaaliteemojen lisäksi tarvitaan pienen, vientivetoisen maakuntamme veto- ja pitovoimatekijöiden vahvistamista. Sitä on oltava valmis tekemään yhdessä vaalipiirin muiden kansanedustajien kanssa. Työ ja toimeentulo ovat kaikille tärkeitä, keinoista saatetaan olla erimielisiä.

Yleensä politiikassa eri suuntiin vetäminen ei kannata, mutta vaaliteltan pystyttäminen on tässä poikkeus. Kun vähintään neljä ihmistä vetää eri suuntiin, teltta leviää auki tasaisesti. Koska toreilla ja turuilla on tuulista, teltan tukijalat pitää varmistaa painoilla. Kampanjoinnin turvallisuudesta on huolehdittava muullakin tavoin, kuten puolueen ohjeissa neuvotaan.

Nyt näyttää siltä, että vasemmistolle on tulossa hyvä telttailukausi. Viimeksi käydyissä kunta- ja aluevaaleissa ehdokkaiden ja muiden aktiivien sopeutumiskyky oli kovilla.

Perinteinen vaalityö, ihmisten kohtaaminen teltoilla, vaalitilaisuuksissa ja arkisissa tilanteissa, on vasemmistolle se turvallinen kotikenttä. Nautitaan siitä ja pystytetään se satakuntalaisten vaaliteltta niin, että se säilyy turvallisesti pystyssä loppuun saakka.

Tavoitteena on vaalivoitto, ei tyydytä vähempään.

19.8.2022

SUSANNE EKROTH