• Uutiset

Pessimistien ja optimistien kohtaaminen – seminaarissa pöyhittiin sotekasaa

Sote-uudistus on vasemmistolaisille iloinen asia, sillä olemme olleet hallituksessa sitä kehittämässä. Hyvinvointi kuuluu kaikille.
Epäilyksen siemeniäkin on itämässä: Riittävätkö rahat? Mistä henkilökunta? Muuttuuko uuden soten rakentaminen sittenkin leikkaustalkoiksi?

Ministeri Hanna Sarkkinen vahvisti tiistain seminaarissa hyvinvointialueiden saavan valtiolta rahoitusta palvelutarpeidensa mukaisesti. Se ei silti tarkoita, etteikö niukkuutta olisi jatkossakin. Valtion ja alueiden vuoropuhelun pitää jatkua vuodenvaihteessa tapahtuvan siirtymän jälkeenkin, jotta mahdolliset puutteet voidaan nopeasti korjata.

Ministeri nosti esille erityisesti mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä omaishoidon, jotka vaativat lisäresursseja. Juuri näistä on herännyt suurin huoli Satakunnassakin, sillä 926 miljoonan euron budjetti ei riitä kaikkeen tavoiteltuun.

Ministeri Hanna Sarkkinen korosti, että ostopalvelu on parempi kuin palveluseteli. Se on myös selkeämpi käyttäjän näkökulmasta.
Hyvinvointialuejohtaja Kirsi Varhila jakaa ministerin kannan palveluseteleistä. Hänestä ne ovat turhia, jos ne eivät ole samansuuruisia kuin asiakasmaksut. Hän ei aio esittää sellaisten käyttöä alueella.
Aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Raisa Ranta toimi sote-seminaarin puheenjohtajana. Hän toivoi luottamushenkilöiltä jatkossakin viisaita päätöksiä tässä vasemmistolle tärkeässä asiassa.
Porilainen Virpi Nieminen toivoi helpotuksia sote-alan eläkeläisten osa-aikaiseen työssäkäyntiin, jotta osaavat ja hyväkuntoiset työntekijät voisivat halutessaan helpottaa alan työvoimapulaa.
Porilainen valtuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Mika Aho toi seminaariin kenttätuntumaa. SuomiAreena-viikollakin iltavuoron perään oli tullut yövuoro. Tuplavuorot ovat arkea, kun sijaisia ei löydy.

Hyvinvointialuejohtaja Kirsi Varhila uskoo kaikista epäilyksistä huolimatta, että Satakunnan hyvinvointialueen on mahdollista yltää tavoitteisiinsa, mutta helppoa se ei tule olemaan. Onnistumiseen tarvitaan laajaa yhteistyötä.

Seminaarissa käytiin hyvää keskustelua lähipalveluista. Seinät eivät saa olla tavoitteena, vaan palvelujen liikkuminen niin, ettei palveltavien tarvitse liikkua. Porilainen Jukka Heinonen ehdotti, että ensihoitopalveluista voitaisiin ottaa oppia liikkuviin sote-palveluihin.

Satakunnan yhteisökeskusten toiminnanjohtaja Milja Karjalainen toi terveiset sote-alan laajasta järjestökentästä Satakunnassa. Osalla yhdistystoimijoista on vain vapaaehtoistyöntekijöitä, osalla myös alan ammattilaisia. Kolmannen sektorin toimijoiden rahoitukseen liittyvä epävarmuus on lisääntynyt.

Vasemmiston asenteen pitää olla positiivinen, koska me olemme tätä uudistusta olleet kehittämässä hallituksessa.

Jouni Lehto
Harjavaltalainen Nina Salminen kertoi pandemia-ajan etävastaanotoista saaduista hyvistä kokemuksista. Sähköisten palvelujen käytön tulisi kuitenkin olla vapaaehtoista.
Porilainen Marianna Turunen muistutti, ettei sote-alalla ole varaa menettää järjestöissä toimivia ammattilaisia. Näin käy, jos epävarmuus omasta työpaikasta jatkuu vuodesta toiseen.
Euralainen aluehallituksen jäsen ja eduskuntavaaliehdokas Petri Salminen teki muistiinpanoja Kirsi Varhilan esittämistä dioista. MYR-puheenjohtajana hän muistutti EU-rakennerahastojen mahdollisuuksista sote-alan yhdistystoimijoille.

Raumalainen Jouni Lehto toivoo, etteivät vasemmistolaiset olisi sote-uudistuksessa jarruina. Muutosvastarinnalle ei pidä antaa valtaa, vaikka oikeisto yrittääkin ulkoistaa. Sen sijaan on hankittava yhteistyökumppaneita perusterveydenhuollon kehittämiseen.

Lehto uskoo, että kun terveyskeskukseen pääsee kuin yksityiselle, jonottamatta, alkaa syntyä myös säästöjä. Hän muistutti, että vasemmiston asenteen pitää olla positiivinen, koska me olemme tätä uudistusta olleet kehittämässä hallituksessa. Porilainen Aulis Laaksonen lisäsi, että olemme Satakunnassa rakentamassa uutta, emme leikkaamassa.

Puheenjohtaja Raisa Ranta päätti seminaarin todeten pessimismin ja optimisimin kohdanneen. Otsikon mukaisesti satakuntalaiset vasemmistolaiset ovat pyrkimässä kohti parempia sote-palveluita.

Hyvinvointialueen luottamushenkilöt jatkoivat iltapäivää ajankohtaisten sote-asioiden parissa.

Rauman vasemmiston Tapio Ailasmaa ja Jouni Lehto jäivät seminaarin jälkeen vielä sote-asioiden äärelle. Ailasmaa toimii hyvinvointialueen ikääntyneiden palvelujen ja Lehto aikuisten palveluiden lautakunnassa.

EDIT 21.11.2022 Ulkoasu-uudistuksen jälkeen palautettu kadonneet kuvatiedostot juttuun sekä muutettu otsikon sote-asiat sotekasaksi.