- Toimituksen nostot
- Uutiset
Huittisten vasemmisto kutsui kaupunginjohtajan laavulle
Arki-illan ulkoilmatilaisuus keräsi parikymmentä huittislaista keskustelemaan kotikaupunkinsa elinvoimasta ja tulevaisuudesta, tehdyistä päätöksistä ja suunnitelmista.
Keskustelun alustajana ja Vasemmistoliiton yhdistyksen tentattavana oli Huittisten kaupunginjohtaja Viveka Lanne.
Huittisten vasemmistoliiton puheenjohtaja Jukka Kivimäki avasi keskustelun Vanhankosken laavulla. Tunnelma oli lämmin ja leppoisa.
Pienen teollisuus- ja maaseutukaupungin vasemmistoyhdistys oli saanut taas uuden jäsenen, ja hänet toivotettiin tervetulleeksi.
Keskustelemaan, kahville ja makkaralle oli saapunut runsaasti eri-ikäistä väkeä. Molemmat vasemmiston valtuutetut tosin olivat ilmoittaneet esteestä.
Kaupunginhallituksen jäsen, varavaltuutettu Pauliina Kari oli paikalla.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Laavulle oli saatu vieraita Eurajoelta ja Raumalta. Eurajokelainen kunnanvaltuutettu Satu Pessi kyseli paikallisesta datakeskushankkeesta, sillä omaa datakeskusta havitellaan myös hänen kotikuntaansa.
Satu Pessi muistutti, että datakeskuksen työllistävät vaikutukset keskittyvät rakentamisvaiheeseen. Hänestä Satakunnassa tavoitteeksi pitää ottaa pysyvästi työllistävät investoinnit.
Eurajoen kanssa lähes samankokoisen kaupungin myönteinen suhtautuminen omaan vuokra-asuntotuotantoon vetovoimatekijänä yllätti vieraan iloisesti.
Jos kaupunkiin halutaan uusia työpaikkoja, uusille asukkaille pitää olla tarjolla myös edullisia ja hyväkuntoisia asuntoja.
Kaupunginjohtaja Viveka Lanne
Vanhankosken laavu on Huittisissa Saaren tilan pihapiirissä, leveänä virtaavan Loimijoen rannalla. Osoite on Vanhankoskentie 118.


