• Toimituksen nostot
  • Uutiset

Vasemmiston toimenpidealoite hyväksyttiin yksimielisesti Raumalla

Rauman kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti Lakarin teollisuusalueen eteläisen osan asemakaavan.

Lotta Hatakka kertoi puheenvuorossaan, ettei vasemmistoryhmä vastusta kaavan hyväksymistä, mutta haluaa nostaa esille alueelle esitetyn suuren kokoluokan datakeskushankkeen riskejä.

Toimenpidealoitteen muotoilu vaati Rauman valtuustolta yli kolmen vartin tuumaustauon.

Vasenvoima julkaisee valtuustoryhmän puheenjohtajan tekstin lyhentämättömänä:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Toteutuessaan datakeskus toisi Raumalle taloudellisia etuja työllistämisen ja kiinteistöverotuksen kautta. Rauman vasemmistoryhmä suhtautuu siksi myönteisesti kaavaan, mutta tunnistamme hankkeeseen liittyvät lukuisat riskit.

Vastuullisesti toimien meidän raumalaisten on otettava ne vakavasti ja laatia pelisäännöt, jotta emme riskien toteutuessa päädy maksajiksi.

Seuraavat asiat on otettava huomioon jatkovalmistelussa sekä toteutuksen sopimuksissa ja luvituksessa: Rauman ilmastotavoitteet, sähkö- ja huoltovarmuus sekä vaikutukset vesistöihin ja luontoarvoihin.

Jotta Rauma pystyy edelleen saavuttamaan hiilineutraaliuteen sitoutuneena kuntana tavoit-teensa, maankäytön päästöt on laskettava ja kompensoitava, tai varmistettava datakeskustoimijan sitoutuminen kompensointiin metsänieluja vahvistamalla.

On itsestään selvää, että tämän kokoisella hankkeella on vaikutuksensa kotitalouksien sähkön hintaan. Se myös vaarantaa todellisten vihreän siirtymän hankkeiden toteutumisen – datakeskushan ei millään tavalla ole vihreän siirtymän hanke. Haluammeko kaupunkina profiloitua datakeskuskaupunkina, vai vihreän siirtymän kaupunkina.

Meidän on asetettava selkeät ehdot ja seuranta: mitä rakennetaan, millä resursseilla, millä vaikutuksilla – ja kuka maksaa. Myyntimiehet toki myyvät, mutta mikä on todellinen taloudellinen hyöty kaupungille tästä hankkeesta, nyt meille on esitelty lähinnä vain huippuvuosien tuloja.

Tähän mennessä on jo tehty useampia toimia, joilla on sekä aiheutettu kaupungille kuluja että vähennetty luonnon monimuotoisuutta. Meillä ei tienenkään ole kristallipalloa, mutta ei myöskään tietoa siitä, kuka toimija alueelle olisi tulossa. Sekä mahdollisuuksien että riskien toteutuminen nähdään vasta myöhemmin.

Esitämme seuraavanlaista toimenpidealoitetta:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että ennen datakeskushanketta koskevien maankäyttösopimusten, tontinluovutusten tai muiden sitovien päätösten tekemistä kaupunginhallitukselle tuodaan erillinen selvitys ja vaikutusarvio, jossa

1. varmistetaan Fingridin ja muiden toimijoiden kanssa, ettei hankkeen sähkönsaanti vaaranna muun Rauman ja alueen teollisuuden sähkön saatavuutta eikä aiheuta kustannuksia kaupungille tai kuntalaisille,

2. esitetään sitova suunnitelma datakeskuksen hukkalämmön talteenotosta ja hyödyntämisestä sekä sen aikataulusta,

3. arvioidaan kaupungille ja yhtiöille aiheutuvat infra- ja siirtokustannukset sekä niiden kustannusvastuut, ja

4. kuvataan luonto- ja ympäristövaikutusten sekä hulevesien hallinnan toteutus siten, että kaavan suojelumääräykset toteutuvat käytännössä.”


Pitkän neuvottelutauon jälkeen Vasemmistoryhmän toimenpidealoite oli lyhentynyt ja tiivistynyt seuraavanlaiseksi:

Toimenpidealoite hyväksyttiin yksimielisesti.

Aika näyttää, minkä datakeskusalan toimijan/toimijoiden konehalleja Lakarin eteläisen kaavan alueelle rakennetaan, jos rakennetaan.

Mikä on mahdollisen datakeskushankkeen aikataulu, mitkä yritykset saavat rakennusurakat ja kuinka paljon hankkeen eri vaiheet tuotavat tuloja, työllisyyttä ja elinvoimaa Rauman kaupungille.

Jaa artikkeli