- Kolumnit
- Toimituksen nostot
Tuomo Grundström: Äitienpäiväkolumni

Raumalainen kolumnistimme kuljettaa meidät Raamatun kertomusten aikaan, jolloin äidin oikeus omaan lapseensa ei ollut itsestäänselvyys.
Vasenvoima haluaa muistaa tänään erityisesti nykypäivän Palestiinan äitejä Gazassa ja Länsirannalla.
Jaakobin poikien äidit
– Ketkä olivatkaan raamatunkertomuksen Jaakobin kaksitoista poikaa?
Moni meistä osaa vastata tuohon triviakysymykseen (Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda jne). Ja kysymys Jaakobin poikien isän nimestä lienee vielä helpompi.
Vaan entä jos me emme tyydykään nimeen ja patronyymiin, isännimeen (Esimerkiksi Ruuben Jaakobinpoika), vaan tahdomme matronyymin, äidinnimen?
Mennäänpä äitienpäivätervehdykselle Jaakobin suurperheeseen!
Jaakob rakastui Labanin tyttäreen Raakeliin ja pyysi hänen kättään.
Laban taas tahtoi saada kaupaksi (juuri niin, kaupasta oli kyse) molemmat tyttärensä, ja narrasi Jaakobin ottamaan ensin isosisko Lean ja luovutti vasta sitten Raakelin, vaatien Jaakobilta seitsemän vuoden työsitoumuksen jo suoritetun seitsenvuotisen lisäksi. Kaupan päälle Laban antoi Lealle myötäjäisiksi orjatar Silpan, ja Raakelille orjatar Bilhan.
Moniavioisuus oli normaalia ja lapsia odotettiin molemmilta, mutta aluksi turhaan.
Jaakob syrji Leaa, mutta sitten Lean rukouksiin vastattiin: hän sai pojan ja antoi tälle nimeksi Ruuben. Nimi merkitsee ”nyt hän (Jaakob) alkaa rakastaa minua”. Lea sai toisen pojan, jolle antoi nimen Simeon ja kolmannen, joka sai nimekseen Leevi. Neljännen pojan, Juudan jälkeen Lea ei enää synnyttänyt.
Kaikkien nimien merkitys viittaa siskosten kilpailuun yhteisen miehensä suosiosta.
Kateellinen Raakel ei saanut lasta, ja niinpä hän määräsi orjattarensa Bilhan sijaissynnyttäjäksi. Tämä synnytti Jaakobille pojan, jolle Raakel antoi nimeksi Dan, ja toisen, joka sai nimekseen Naftali, mikä merkitsee voittoa; ”olen käynyt sisareni kanssa ankaran kamppailun, ja nyt olen voittanut.”
Sitten tuli Lean vuoro määrätä sijaissynnytys, sillä hän ei enää tullut raskaaksi. Lean orjatar Silpa sai Jaakobin pojan.
Lea sanoi: ”Tuokoon hän onnea!”, ja antoi pojalle nimeksi Gad. Sitten Lean orjatar Silpa synnytti Jaakobille vielä toisen pojan, ja Lea sanoi: ”Miten onnellinen minä olenkaan! Nyt naiset ylistävät minua onnelliseksi.” Ja hän antoi pojalle nimeksi Asser.
1.Moos.30:12-13
Lea ja Raakel siis jakoivat Jaakobin, ei aina sopuisasti, ja Leaa siunattiin vielä kahdella pojalla, Isaskarilla ja Sebulonilla ja vielä tyttärelläkin, Dinalla.
Mutta Jumala muisti myös Raakelia ja kuuli hänen rukouksensa. Hän antoi Raakelin tulla hedelmälliseksi, ja Raakel tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Hän sanoi: ”Jumala on ottanut pois minun häpeäni.” Hän antoi pojalle nimeksi Joosef ja sanoi: ”Antakoon Herra minulle vielä toisen pojan.”
1.Moos.30:22-24
Paljon myöhemmin Raakel synnytti vielä pojan, Benjaminin – ja kuoli itse lapsivuoteeseen.
Jaakobilla oli kaksitoista poikaa. Lean poikia olivat Jaakobin esikoinen Ruuben sekä Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar ja Sebulon, Raakelin poikia olivat Joosef ja Benjamin, Raakelin orjattaren Bilhan poikia olivat Dan ja Naftali, ja Lean orjattaren Silpan poikia olivat Gad ja Asser. Nämä olivat Jaakobin pojat, jotka syntyivät hänelle Mesopotamiassa.
1.Moos.35:22-26
Miksi näistä äideistä ja lapsista tänä äitienpäivänä? Omistetaan ajatus sille, että perhesuhteet muodostuvat ajan ja mahdollisuuksien mukaan. Orjattarien lapset kuuluivat emännille, ja kaikki lapset isälle.
Nyt on toisin, mutta ei kaikilla eikä kaikkialla.
Kirjoittaja on raumalainen eläkkeellä oleva erityisopettaja, vasemmistoaktiivi ja kirkkovaltuutettu.
