- Mielipiteet
Tapio Furuholm: Nyt on mahdollisuus takoa kuumaa rautaa
Kirjoittajan mielestä vaalivoitto toi uutta toivoa tulevasta. Uusia jäseniäkin on taas varmasti tulossa.
Hän sivuaa myös meneillään olevaa paikallisvaalien ehdokashankintaa sekä uusista ja vanhoista jäsenistä huolehtimista.
Ehdokkaiksi tarvitaan rohkeita ihmisiä, jotka ovat yhteistyökykyisiä ja saavat suunsa auki.
– Hyvät toverit!
Lin taito poliitikkona palkittiin hienolla tavalla. Ihmiset käyttivät omaa järkeään, arvioivat omin aivoin, kuka ja ketkä hallitsevat sinimustan hallituksen oloissa politiikan kysymykset.
Tulos antaa hirveästi toivoa tulevaisuudesta ja uskoa, että muutokset, jopa vuoren siirtymät, ovat mahdollisia.
Äänisaaliin pitäisi myös rohkaista haastamaan muita poliittisia suuntauksia, varsinkin perussuomalaisia.
1970-luvulla joutui usein Porissa Liikebaarin edessä norkoillessa vastaamaan kysymykseen ”Jeesus tulee, oletko valmis”?
Nyt on kysyttävä, onko Satakunnan vasemmistoliitto valmis ottamaan uusia jäseniä, järjestämään heille koulutusta, keskusteluja ja hauskanpitoakin?
Suomi Areenan tienoilla on varmaan jotain tulossa – tehkää siitä avoin, vetävä, kiinnostava Voiton juhla näiden vaalien tuloksen vuoksi.
Samalla valmistaudumme tuleviin paikallisvaaleihin. Niissä meillä on oltava vetovoimaisia ja asiantuntevia, mutta myös rohkeita ihmisiä ehdolla.
- Ihmisiä, joista kansalaiset niin sanotusti tietävät, että he saavat suunsa auki.
- Ihmisiä, joilla on halu yhteistyöhön, mutta jotka myös seisovat vasemmistoliiton linjan ja tavoitteiden takana.
Niin Li on julkisuudessa tehnyt, ja tulos on komea.
Eikä kyse ole vain uusista jäsenistä, myös vanhoista on pidettävä kiinni. Ilman reipasta toimintaa kääntyvät uudet pois ja vanhatkin jäsenet kyllästyvät.
Olen kuullut vuosien aikana, että vanhat metodit eivät toimi nykyajan toiminnassa.
Hyvä, minua huomattavasti nuoremmat; tehkää se toiminta – mitä se ikinä onkaan – tehkää se hyväksi havaitsemallanne tavalla. Mutta tehtävä se on, muuten menee hieno tulos läpi käsien.
Olen itsekin valmis järjestämään jonkun keskustelutilaisuuden ym, ja osallistumaan myös, mielellään reippaaseen mielipiteiden vaihtoon. Pölyttynyt ja kovin harmaa meininki turruttaa ihmisten mielenkiinnon, sen me kaikki tiedämme.
Nyt on mahdollisuus takoa kuumaa rautaa. Luulen meidän kaikkien olevan yksimielisiä; se kannattaa tehdä nyt.
Tapsa Furuholm