• Mielipiteet

Pertti Salo: Puntti ei tutise, kun hallitus hyökkää köyhän työläisen kimppuun

– Hallitus ajaa törmäystä ay-liikkeen kanssa seurauksista välittämättä. Hallitusohjelma on ay-liikkeen näkökulmasta lähinnä ay-liikkeen alasajo-ohjelma, kirjoittaja päättelee.

Perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa Riikka Purra (ps.) sanoi, että ”puntti ei tutise”, vaikka ay-liike aloittaa työtaistelutoimet ja opiskelijat valtaavat yliopistoja.

Suomesta yritetään tehdä kehitysmaata ja banaanivaltiota oikein urakalla. Työsopimuslailla ei ole mitään merkitystä ja hallitus haluaa suoraviivaisesti romuttaa vuosikymmenien aikana sovitut työehdot. Pienituloiset yksinhuoltajat ja osa-aikatyöntekijät pistetään köyhyysrajalle ja lapsiperheissä ovat vitsit vähissä.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen väläytti Iltalehden haastattelussa keskustelua työntekijöiden sunnuntailisistä. Tällä hetkellä sunnuntaina tai muuna kirkollisena pyhänä tehdystä työstä maksetaan kaksinkertainen palkka ja se on monen palvelualan työntekijän tärkein palkanlisä toimeentulon kannalta.

Kauppalehti kirjoittaa, että Petteri Orpon (kok) hallituksen työmarkkinauudistukset ovat saaneet ammattiyhdistysliikkeen takajaloilleen.

Ammattikeskusjärjestö SAK:n jäsenliitot sekä Ammattiliitto Pro aloittavat työtaistelutoimet, joilla vastustetaan hallituksen kaavailemia sosiaaliturvaleikkauksia ja muutoksia työmarkkinoille. Palkansaajajärjestöt järjestävät erilaisia protesteja kolmen viikon ajan ja kolmena päivänä viikossa eri puolilla Suomea

”Perussuomalaisten ja ay-liikkeen vastakkainasettelusta tekee merkittävän se, että perussuomalaisilla on vahva kannatus erityisesti teollisuuden duunarien keskuudessa. Kun hallitus nyt ajaa muutoksia esimerkiksi työttömyysturvaan, irtisanomisiin ja sairausajan palkkaan, kysymys kuuluu, miten tämä perussuomalaisia äänestävä duunariporukka reagoi.”

Iltalehden pääkirjoitus 24.9.2023.

Luulisi, että edes osaa perussuomalaisten duunareista hävettäisi hallituksen toimet duunareiden aseman heikentämisestä. 

Työntekijät ja työnantajat kaipaavat työmarkkinoilla ennustettavuutta yli vaalikausien. Nykymenolla sitä ei ole.

Muun muassa palvelualoilla työskennellään usein pienellä palkalla ja osa-aikaisena ja juuri näitä työntekijöitä hallitus kurittaa asumistuen ja muiden etujen leikkauksilla. Sunnuntailisät muodostavat merkittävän osan toimeentulosta palvelualoilla. Työntekijät sanovat, että jos viedään lisät, jotka ovat ainoa hyvä asia palkassa, niin aika vähiin käyvät työntekijät

Ongelman ydin on luottamuksen puute.

Hallitus ajaa törmäystä ay-liikkeen kanssa seurauksista välittämättä. Hallitusohjelma on ay-liikkeen näkökulmasta lähinnä ay-liikkeen alasajo-ohjelma.

Hallitus markkinoi uudistuksiaan eräänlaisena pohjoismaisena mallina.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että Ruotsissa ja Tanskassa on Suomea korkeampi järjestäytymisaste eli palkansaajista suuri osa kuuluu ammattiliittoon, eikä se ole muissa Pohjoismaissa ollut ongelma.

Ruotsissa on lainsäädännössä turvattu henkilöstön edustus yritysten hallinnossa jo yli 25 hengen yrityksissä, Suomessa raja on 150 henkeä. Lisäksi, jos työehtosopimuksen tulkinnasta tulee epäselvyyksiä, niin työntekijöillä on Ruotsissa tulkintaetuoikeus.

Pertti Salo

FM, yrittäjä ja opettaja

Eurajoki