• Mielipiteet

Pertti Salo: Oikeistohallitus kauppaa taas yhteistä omaisuutta

Kirjoittaja toteaa, että investointien rahoittaminen valtion omaisuutta myymällä on hölmöläisten hommaa.
Valtio menettää säännöllisiä tuloja ja myyntitulot on nopeasti syöty.

Oikeistohallitus aikoo myydä Suomen valtion omaisuutta neljällä miljardilla eurolla. Hallitusohjelmaan on kirjattu neljän miljardin euron investointiohjelma, ja se rahoitetaan täysmääräisesti omaisuuden myynneillä.

Valtiolla on edelleen suoraan tai epäsuorasti miljardiomistuksia useissa yhtiöissä. Mitähän tällä kertaa myydään?

Valtion enemmistöosakkaana omistaman Fortumin sähköverkon myynti Carunalle, ulkomaisille sijoitusyhtiöille, oli vuonna 2013 erittäin typerä kauppa.

Kataisen hallituksen aikana. Caruna-kaupasta saadut tulot menetettiin Venäjän voimaloissa, joita ostettiin tilalle. Caruna käyttää monopoliasemaansa väärin ja maksaa ainoastaan murto-osan veroa tuloistaan Suomen valtiolle.

Samoin yksi pala Suomen kansallisomaisuutta ja teollisuuden selkärankaa siirtyi ulkomaiseen omistukseen ja päätösvaltaan, kun ruotsalainen SSAB ja Rautaruukki fuusioituvat vuonna 2014 Kataisen hallituksen aikana.

Jo aikaisemmin on myyty Kemira ja Enson ja Valmetin osake-enemmistö, ja Sonera liitettiin ruotsalaiseen Teliaan epäonnistuneiden UMTS-kauppojen jälkeen. Kun Kemira myytiin norjalaisille, yhtiö nosti lannoitteiden hintaa huomattavasti ja maanviljelijät olivat kiukusta punaisina.

Ylen televisioverkko myytiin Digitalle ja sen seurauksena YLE joutuu maksamaan kohtuuttoman kovaa vuokraa televisioverkon käytöstä.

Kauppojen perusteena on ollut valtion velan vähentäminen, ja taas käytetään samaa perustetta.

Joka kerta, kun valtion omaisuutta myydään, valtio menettää säännöllisiä tuloja ja myyntitulot ns. syödään nopeasti. Hölmöläisten hommaa.

Pertti Salo

FM, yrittäjä ja opettaja

Eurajoki